Wong Kar Wai

Suosittelen, että kaikki Elitistitkin hetkeksi rauhoittuvat ja katsovat tämän

aivan ihastuttavan elokuvan.





Sunnuntai 26.10.

TV1 klo 22.10



RAKKAUS KÄY TALOKSI



Itä on lähellä TV1:n elokuvien myöhäissyksyssä. Aasialaisten elokuvien sarjan aloittaa Wong Kar-vain ohjaama ja kirjoittama Rakkaus käy taloksi (Dut yeung nin wa / In the Mood for Love), joka kertoo melankolisen tarinan kahdesta pariskunnasta ja heidän välisistä suhteistaan.



Hongkongilaisen paikallislehden päätoimittaja Chow Mo-Wan muuttaa uuteen asuntolaan vaimonsa kanssa. Siellä asustaa myös aviopari Mr. Ho ja Su Li-Zhen. Mr. Ho toimii japanilaisyhtiön edustajana ja on usein työmatkoilla.

Chown vaimo viettää myös paljon aikaa poissa kotoa. Puolisoiden poissa ollessa Chow ja Su ystävystyvät ja tuntevat viihtyvänsä hyvin keskenään Elokuva etenee hiljaisissa tunnelmissa. Chow ja Su eivät halua mainita sanallakaan epäilyistään, mutta molempien mielessä pyörii ajatus omien puolisoidensa suhteesta. Chown ja Sun rakkaussuhde on vahva ja erilainen, tunneside säilyy voimakkaana vuosikausien ajan. Se, ettei ohjaaja Kar-wai koskaan näytä katsojalle Chown vaimon tai Sun miehen kasvoja on kuin moraalinen kannanotto.



Kuvaaja Chris Doyle tallentaa surullisen kaunista kuvaa 1960-luvun Hongkongista. Musiikki myötäilee elokuvan tunnelmia. Ohjaaja kuvaa kaunistelematta rakastamisen vaikeutta ja ihmisen yksinäisyyttä. Juonen edetessä myös elokuvalliset keinot kehittyvät ja saavat uusia muotoja. Loppu tuleekin vastaan yllättäen ja jättää katsojan mieleen monta kysymystä.

Elokuvassa Rakkaus käy taloksi näyttelevät Maggie Cheung Man-yuk (Su Li-Zhen), Tony Leung Chiu-wai (Chow Mo-Wan), Rebecca Pan (Mrs. Suen), Lai Chen (Mr. Ho), Siu Ping-lam (Ah-ping).



Tony Leung on palkittu vuonna 2000 parhaasta miespääosasta Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuva Rakkaus käy taloksi on suomennettu myös nimellä Uskalla tuntea. Wong Kar-wai on Hongkongin tämän hetken palvotuin ja kansainvälisesti yhtenä nykyhetken parhaana pidetty elokuvantekijä. Elokuva on valmistunut vuonna 2000.

Kesäkino Engelissä tätä katsoessa oli yksi vika: penkit ovat epämukavat. Tämän vuoksi mulle jäi huono fiilis elokuvasta. Loppu oli ainakin kamala. Sanotaan, että kolme yksikköä.

Won Kar-vain uran huipentuma oli Ashes of Time ja sekin oli tappavan tylsa. Miksi tata jatkaa paapotaan koko ajan? Ehka Chunking Express oli aikoinaan uutta nuorelle elokuvayleisolle, jolle on jaanyt eurooppalainen uusi aalto valiin, mutta eh.

Fallen Angels oli (Sodankylän) isolta kankaalta todella tykki elämys, lähes hypnoottista kuvan ja musiikin yhdistelyä, ei mitään järkeä mutta silti alusta loppuun mahtava elämys, 1990-luvun kymmenen parhaan leffan joukossa. Rakkaus käy taloksi (no huhhuh mikä nimi) ei innostanut yhtään mutta toisenlaisessa mielialassa olisi voinut innostaakin.

Antti Tohka (23.10.2003 16:19)

Won Kar-vain uran huipentuma oli Ashes of Time ja sekin oli tappavan tylsa.

No se olikin tappavan tylsä. Mutta ei kai uran huipentuma sentään.



In the Mood for Love vaatii tiettyä mielentilaa, että leffasta saa kaiken irti. Toisaalta, ehkä just se fiilis on se, miksi tämä leffa on niin ihana. Wong Kar-Wain leffat ovat yleensä myös sellaisia, että ne eivät ihan ekalla kertaa mene niin sanotusti jakeluun. Sitten kun on muutaman kerran katsonut, niin palaset loksahtavat paikoilleen.



Leffasta oli aika raadollisesti minun mielestä poistettu eräitä kohtauksia, joilla oli aika paljonkin merkitystä tarinan kannalta. Pitäis varmaan taas katsoa tuo dvd.

Olen katsonut tuota elokuvaa jo ainakin neljä kertaa. Kaksi kertaa kokonaan ja pari kertaa sieltä täältä kanavasurffauksen aikana.

Vaikka tällaiset rauhallisemmat elokuvat tuntuvat välillä aivan mielettömän hyviltä (esim. Väärät ystävät), niihin normaalisti katsomiini rymistelyihin verrattuna, niin tämä on jättänyt minut aivan kylmäksi. Ainoastaan sen verran olen ollut ymmärtävinäni, että se mitä ei sanota avaa tuon elokuvan ja siinä on sen juju ja hienous. Hienoa kuvaa ja periaatteessa tunnelmaakin mutta ei vain jostain syystä toimi.

Minusta In the Mood for Love on mestariteos. Wongilla on se harvinainen lahja tehdä ainutlaatuista elokuvaa silloin, kun muut tekijät ovat jo luopuneet koko ajatuksesta, samalla Wong on niitä harvoja aktiivisia tekijöitä, jotka uskaltavat uhmata lineaarisen ja psykologisesti sitovan juonen asemaa elokuvan keskipisteenä.

Mikä tarkoittaa sitä, että Wongin parhaita leffoja ei voi katsoa samalla tavalla kuin tavallista amerikkalaista elokuvaa, koska sillä tavalla katsottuna ne eivät toimi tai aukea millään tavalla. Ainoastaan kun katsoja uskaltaa laittaa itsensä peliin ja mennä mukaan henkilöiden "leikkiin" voi se jollain tavalla avautua.



Ashes of timeä olen joskus luonnehtinut sanomalla, että kukaan ei saisi tehdä elokuvaa siitä, miten mies hautautuu hiekkaan kansanmusiikin tahtiin...

Minusta In the Mood for Love on mestariteos. Wongilla on se harvinainen lahja tehdä ainutlaatuista elokuvaa silloin, kun muut tekijät ovat jo luopuneet koko ajatuksesta, samalla Wong on niitä harvoja aktiivisia tekijöitä, jotka uskaltavat uhmata lineaarisen ja psykologisesti sitovan juonen asemaa elokuvan keskipisteenä.

Mutta kun naissa Wongin leffoissa taman aseman uhmaaminen johtaa siihen, etta alunperinkin tylsista ihmissuhde-elokuvista tulee viela kaikella tapaa etaisia. Perinteisestihan naiden elokuvien koukku on ollut juuri siina, etta hahmoihin on jollain tasolla pystynyt samaistumaan. Nyt tylsistyneen nakoiset ihmiset seisoskelevat silmia hivelevissa (suur)kaupunki maisemissa kuin kiiltokuvat. Ei kiinnosta yhtaan.

Ashes of timeä olen joskus luonnehtinut sanomalla, että kukaan ei saisi tehdä elokuvaa siitä, miten mies hautautuu hiekkaan kansanmusiikin tahtiin...

Pystytko perustelemaan kantasi?

Tuosta aiemmasta postauksesta unohtui vielä maininta musiikista. Eli se oli sellaista joka pisti lähinnä hmm, no ärsyttämään lienee oikea sana, koska se piru jää soimaan päähän ja vonkuu siellä tälläkin hetkellä, tämän ketjun käynnistämänä.

Ohjaajalta en ole tietääkseni nähnyt bemari-mainoslyhärin lisäksi mitään muuta joten vaikea sanoa tyylistä mitään sen tarkempaa. Kuitenkin sen verran, että tuo lyhytpläjäys on jostain syystä aivan loistava tekele (musiikki, värit, tunnelma), jossa kaikki tuntuu hyvin toimivalta ja osalta suurempaa kokonaisuutta. Asia jossa olen täysin vastakkaisessa leirissä suurimman osan kanssa ystäväpiiristäni eli tuo on heidän mielestään yksi heikoimmista mainoksista bemari sarjassa. Kai tämä Mood on sitten vähän samanlainen juttu kääntäenverrannollisesti.

Kat (24.10.2003 08:35)

In the Mood for Love vaatii tiettyä mielentilaa, että leffasta saa kaiken irti. 

No, ilmeisesti krapula ei ole oikea mielentila tätä katsoa. Olisi ehkä pitänyt tsekata Usko koetuksella! No, kyllä minä sain tästä sain krapulassakin jotain irti, elokuvassa oli jännä tunnelma ja näiden päähenkilöiden puolisoiden näyttämättä jättäminen oli ihan mielenkiintoinen valinta. Kyllä elokuvan loppu onnistui koskettamaan, vaikka suurimmaksi osaksi elokuvan aikana tuppasikin vain väsyttämään. Voisi tämän joskus kokeilla uusiksi terävämmässä mielentilassa... tai sitten ei.

QUOTE 

Ashes of timeä olen joskus luonnehtinut sanomalla, että kukaan ei saisi tehdä elokuvaa siitä, miten mies hautautuu hiekkaan kansanmusiikin tahtiin...







Pystytko perustelemaan kantasi?

En muuten, kuin että muistan puhallelleeni äänekkäästi koko elokuvan ajan, muljautelleeni silmiäni ympäriinsä. Itse leffasta en muista muuta, kuin sen hiekkaan hautautumisen... huh huh, ei koskaan enää...

Mutta kun naissa Wongin leffoissa taman aseman uhmaaminen johtaa siihen, etta alunperinkin tylsista ihmissuhde-elokuvista tulee viela kaikella tapaa etaisia. Perinteisestihan naiden elokuvien koukku on ollut juuri siina, etta hahmoihin on jollain tasolla pystynyt samaistumaan.

Ja nyt puhuu muka metakatsomisen mestari A. Tohka?? Ensin Hohdon foorumin puolella mies selvittää nauttivansa Forrest Gumpista menemättä mukaan elokuvan ideologiseen peliin, eli toisin sanoen "pystyn katsomaan elokuvia ohitse niiden poliittisen kannan ja nauttimaan niistä perversillä tavalla" (ei suora lainaus), ja sitten kun tulee elokuva, joka oikeasti toimii juuri kyseisellä etäännyttävällä tavalla sekä tunteen, että älyn kentällä mies dissaa leffan sanomalla, että leffasta tulee etäinen?



En ymmärrä...



Minusta ItMfL:n erikoisuus ja hyvyys tulee juuri siitä Wongin tällä hetkellä ainutlaatuisesta kyvystä tehdä uniikkia taidetta elokuvan historian kuluneimmasta ja banaaleimmasta aiheesta: kolmiodraamasta. Wong onnistuu keksimään sen uudelleen ja tarjoilemaan sen meille tavalla, niinkun ei kukaan aiemmin.



Tämä on tietysti henkilökohtainen kokemukseni asiasta...

Pystytko perustelemaan kantasi?



En muuten, kuin että muistan puhallelleeni äänekkäästi koko elokuvan ajan, muljautelleeni silmiäni ympäriinsä. Itse leffasta en muista muuta, kuin sen hiekkaan hautautumisen... huh huh, ei koskaan enää...

I rest this case...

Ja nyt puhuu muka metakatsomisen mestari A. Tohka?? Ensin Hohdon foorumin puolella mies selvittää nauttivansa Forrest Gumpista menemättä mukaan elokuvan ideologiseen peliin, eli toisin sanoen "pystyn katsomaan elokuvia ohitse niiden poliittisen kannan ja nauttimaan niistä perversillä tavalla" (ei suora lainaus), ja sitten  kun tulee elokuva, joka oikeasti toimii juuri kyseisellä etäännyttävällä tavalla sekä tunteen, että älyn kentällä mies dissaa leffan sanomalla, että leffasta tulee etäinen?



En ymmärrä...

Nyt kylla siteeraat mua taysin pain helvettia. Minahan nimenomaan kirjoitin, etta nautin mainitsemastani asiasta elokuvassa, koska se on niin taysin vaarin ja hirvea lappa. Forrest Gumpista nauttimisesta en puhunut mitaan, katsoin sen kutakuinkin pikakelaamalla ja suurin mysteeri minulle oli, miten jengi voi olla niin tyhmaa, etta diggaa tasta, niin paljon kuin diggaa.

OK, whatever. Tarkoitin vain sitä, että sain sen kuvan kirjoituksestasi, että jollain tapaa nautit siitä, että katsoit Forrest Gumpia "tarkoituksella väärin". Pointtini oli, että In the Mood for Lovea pitää katsoa "tarkoituksella väärin", jotta siitä saa kaiken irti. Mielestäni sitä ei voi katsoa "tavallisena melodraamana" ja olla tyytyväinen katsomaansa.

Eli: (yhteenveto) hämmästyin A. Tohkan kyvyttömyyteen katsoa In the Mood for Lovea "oikein", koska tiesin hänen aikaisempien postaustensa perusteella vastaavaan suoritukseen kykenevän...



Jes! Sain sanottua!

sorsimus (29.10.2003 15:26)

OK, whatever. Tarkoitin vain sitä, että sain sen kuvan kirjoituksestasi, että jollain tapaa nautit siitä, että katsoit Forrest Gumpia "tarkoituksella väärin". Pointtini oli, että In the Mood for Lovea pitää katsoa "tarkoituksella väärin", jotta siitä saa kaiken irti. Mielestäni sitä ei voi katsoa "tavallisena melodraamana" ja olla tyytyväinen katsomaansa.



Eli: (yhteenveto) hämmästyin A. Tohkan kyvyttömyyteen katsoa In the Mood for Lovea "oikein", koska tiesin hänen aikaisempien postaustensa perusteella vastaavaan suoritukseen kykenevän...



Jes! Sain sanottua!

Aah. Ymmarran, mutten ymmarra. Antaa olla, et sina saa minua kaannytettya. Toisille ohjaajille (kuten Spare Me:n ohjaajalle) annan rispektia toisille en. Lopuksi viela: Happy Together on yksi maailman arsyttavimmista elokuvista. Vituttaa katsella, kuinka isot aijat kinastelevat keskenansa. Kenelle naita leffoja oikein tehdaan, masokisteille?

Antti Tohka (29.10.2003 17:30)

Kenelle naita leffoja oikein tehdaan, masokisteille?

Todennäköisesti. Ja kaikissa meissähän asuu pikku masokisti...



Kävin katsomassa leffan keväällä Engelissä ties monennenko kerran ja kävi mielessä, että miksi ihmeessä pitää raahautua katsomaan leffaa, josta jää aika huonot fiilarit. Siis hieno leffahan se on, aivan mahtava, mutta jotenkin niin masentava.



Tämä on ehkä joillekin tuttu:

http://www.tonyleung.org/goodies/chris.shtml