Wong Kar Wai

Yoshua Ben Yosef ( 22.11.2010 19:16)

119. Wong Kar-wai: In the Mood for Love (2000) 7/10

perinteisen banaali rakkaustarina... jossa oikeasti ei ole keskiverto nyyhkyelokuvaa enempää sisältöä.

Anna joku esimerkki ei-banaalista rakkaustarinasta, jossa on sisältöä, niin saadaan tuolle mielipiteelle jotain kaikupohjaa. Rakkaustarinan sisällöksi riittää ainakin mun mielestä ihan hyvin se pelkkä rakkaus, ja olihan ITMFL:ssa kuitenkin näihin normaaleihin boy meets girl-kuvioihin kehitetty ihan uusia koukeroita.

Matti Erholtz ( 23.11.2010 22:42)

Yoshua Ben Yosef ( 22.11.2010 19:16)

119. Wong Kar-wai: In the Mood for Love (2000) 7/10

perinteisen banaali rakkaustarina... jossa oikeasti ei ole keskiverto nyyhkyelokuvaa enempää sisältöä.

Anna joku esimerkki ei-banaalista rakkaustarinasta, jossa on sisältöä, niin saadaan tuolle mielipiteelle jotain kaikupohjaa. Rakkaustarinan sisällöksi riittää ainakin mun mielestä ihan hyvin se pelkkä rakkaus, ja olihan ITMFL:ssa kuitenkin näihin normaaleihin boy meets girl-kuvioihin kehitetty ihan uusia koukeroita.

Mä pidän rakkaustarinoita yleisesti ottaen aika banaaleina, ja sisällöttöminä. Sisältö, mikä tällaisissa elokuvissa on, tulee tosiaan lähinnä rakkaudesta itsestään, henkilöhahmojen samaistuttavuudesta ja aitouden tunteesta, ja näillä mittareilla ITMFL jää hieman puolitiehen. Mä en juurikaan samaistunut vaan enemmänkin etäännyin. Yksi syy on varmasti tuo muodon ensisijaisuus suhteessa itse tarinaan. Kar-wai ei halunnut (?)kertoa samaa rakkaustarinaa samalla vanhalla tavalla, vaan rikotaan muoto, mutta ei esteettinen huumaavuus pelasta kyseistä leffaa tylsyydeltä ja etäisyydeltä (sisällöttömyydeltä).



Esimerkki sisällöllisemmästä? Esim. Before Sunrise on perinteisen banaali rakkaustarina, mutta sisältöä on enemmän. Teemallisesti ei, mutta tunnetasolla.

Noh, mä nyt yritän vielä sanoa uudelleen, enkä tätä paremmin saa aikaiseksi: mielestäni harvoin on sisältöä sen enempää, kuin se rakkaus hahmojen välillä, sisältö on tunnetta. ITMFL oli tylsä, rakkaus hahmojen välillä jätti kylmäksi, ei koskettanut, eikä tuntunut aidolta. Tämä etäisyys teki elokuvasta myös tylsän. Jos olisin alkanut tuntea hahmojen puolesta, välittää heidän kohtaloistaan, jne. niin olisi voinut sanoa elokuvassa olevan sisältöä.

Leffa oli juuri tuota, mitä Seagal kirjoittaa, ja erittäin ihailtava suoritus vieläpä. Mutta mitä "uutta" olisin odottanut? En ole pyytänyt mitään uutta, toteanpahan vain että mulle rakkaustarina jäi tyhjäksi. Ainakin ensimmäisellä katsomiskerralla... ITMFL nimittäin kutsuu katsomaan uudelleen, ja saattaahan se olla, että kliseistä etäännyttävien kerrontakeinojen taustalta paljastuu enemmänkin.

Wong Kar Wai on parhaimmillaan todella kova äijä kasaamaan omansa näköisiä elokuvia, ja hutitapauksissakin vähintään mielenkiintoinen.

Loman lopettajaisiksi tuli vilkuiltua Fallen Angels R&A-DVD:ltä jonka olin jonkin aikaa sitten käsiini haalinut, vähän kuin muistin virkistykseksi.

Voi helvetti, että minä nuorna miesnä tykkäsin Fallen Angelsista, kun se tuli telkkarista joskus 90-luvun loppupuolella R&A-elokuvasarjassa. Ja voi helvetti, että minä tykkään siitä edelleen. Tässä muoto on kaikki ja tarina toisarvoista, sen sitten vain hyväksyy tai ei. Fallen Angels on vastustamaton yhdistelmä honkkaritoimintakohtauksia, neonoirimaista fiilistelyä ja täysin omaleimaista visuaalista ilmettä. Lisäksi kertojaäänet ovat hemmetin toimiva ratkaisu, vaikka yleensä niihin vain palaa elokuvissa käämi. Maininnan ansaitsee myös uskomattoman hieno soundtrack. Järki romukoppaan ja diggailemaan puhtaalla tunteella.

Fallen Angels on kyllä kovaa kamaa. Vähän kierohko ja musta huumori antaa kivan lisäsävyn ja huvittaa pitkään vielä leffan jälkeenkin. Leffaa saa muuten ainakin jenkkilästä Kino Videon toimesta aluekoodittomana blu-raynä, jossa aivan peijakkaan hyvä filmimäinen kuvanlaatu ja loistava ääniraita.

In The Mood For Lovea ja 2046 on kytätty jo parin vuoden ajan blu-raylle, mutta ei ole vielä putkahtanut kumpikaan. Molemmat leffat itsellä tyystin näkemättä ja mielelläni siinä muodossa ne katsoisinkin. My Blueberry Nights oli ihan kiva, mutta kuin kevyt Wong Kar Waita.

The Grandmaster vaatii vähän sulattelua vielä, mutta noin pääsääntöisesti tykkäsin kyllä. Lovehkfilm.comin arvostelu osuu mielestäni monessa kohtaa naulan kantaan : http://www.lovehkfilm.com/reviews_2/grandmaster.html

As always, Wong Kar-Wai movies are not for everyone. The Grandmaster’s arty qualities are as pronounced and self-conscious as ever, so if you can’t stand pretentious claptrap then don’t bother to check in. Western fans of Wong Kar-Wai may fall in line simply because it satisfies the superficial expectations of Wong’s films while providing some of that exotic “Asianness” that plays so well on the festival circuit. However, the breakthrough for Wong Kar-Wai may be the film’s complete thematic ideas and its appeal to Chinese audiences — who, frankly speaking, have never been Wong’s greatest cheerleaders. Wong’s work has long been characterized by its self-absorbed characters and emotions — making his films “universal” beyond cultural borders — but The Grandmaster deals with filial piety, humility and other humanist ideals, and implies that perhaps the one who stands upright at the end is merely the one who chose the most decent path. That’s not as compelling a theme as “I regret not cherishing the one that I loved most” but it’s a far, far more mature one. A maturing, more worldly Wong Kar-Wai? The possibilities are endless.

　

In The Mood on aika kekseliäs ynnä tyylittelevä ja pitää hyvin mielenkiintoa yllä,

mutta tuo 2046 on melkoista kahlausta, uni tulee helposti simmuun.