18.10.2004 00:34
Kolme artisokkaa + kunnianosoitus edesmenneelle naiselokuvanerolle:
NICE VISIONS
HYY:n Elokuvaryhmä järjestää osana tiedekuntajärjestö Humanisticumin
kulttuuriviikkoa torstaina 21.10. videoillan, joka pohtii naiseutta eri
näkökulmista. Uuden Ylioppilastalon Alina-salissa (A-rappu, 3. krs).
Vapaa pääsy! Tervetuloa!
Klo 16.30
Bryan Forbes:
THE STEPFORD WIVES
(1975, 110 min)
Ira Levinin (Rosemaryn painajainen) romaaniin perustuvassa elokuvassa
Stepfordin pikkukaupungin naiset käyttäytyvät omituisen tahdottomasti
miesten ehdoilla. Paikkakunnalle muuttanut Joanna (Katharine Ross,
Miehuuskoe) alkaa tutkimaan mysteeriä. Levinin tarina filmattiin tänä
vuonna uusiksi Nicole Kidmanin tähdittämänä mutta komediapainotteisempi
uustulkinta häviää joka suhteessa hyytävälle 1970-luvun alkuperäisversiolle.
Klo 18.30
Nicole Holofcener:
LOVELY & AMAZING
(2001, 87 min, suom. tekstit)
Lovely & Amazing on hyväntuulinen elokuva kolmesta sisaresta ja heidän
äidistään sekä siitä, kuinka kukaan ei ole täydellinen. Mutta voi elämässä
pärjätä – tai ainakin selvitä siitä hengissä vaikka ihastuisitkin puolet
nuorempaan pojuun, vaikka kauneusleikkauksen suorittanut kirurgi ei
olisikaan rakastunut sinuun, vaikka olisitkin liian lihava tai liian laiha,
vaikka kulkukoira purisi tai vaikka kukaan ei juttelisi sinulle cocktail-
kutsuilla.
Klo 20.00
Mark Robson:
VALLEY OF THE DOLLS
(1967, 118 min)
Jacqueline Susannin bestselleriin perustuva melodraama kertoo kolmen naisen
ylä- ja alamäistä viihdemaailman petollisissa kiemuroissa ja
pilleririippuvuuden kourissa. Tämä on kaikkien saippuoiden äiti! Pääosissa
Barbara Parkins (Peyton Place), Patty Duke ja Sharon Tate.
Klo 22.00
Russ Meyer:
BEYOND THE VALLEY OF THE DOLLS
(1970, 104 min)
Vastikään edesmenneen seksielokuvan Eisensteinin pääteoksiin lukeutuva
elokuva ei ole Valley of the Dollsin jatko-osa, vaikkakin käsittelee samoja
teemoja. Maailman nykypäivän arvostetuimman elokuvakriitikon Roger Ebertin
käsikirjoittamassa hillittömyyksien kavalkaadissa tyttöbändi tutustuu
Hollywoodin dekadenssiin. Mike Meyers käytti elokuvan dialogia ja musiikkia
Austin Powers ‑elokuvissaan. Time-lehden kriitikko Richard Corliss nimesi
Beyond the Valley of the Dollsin 1970-luvun kymmenen parhaan elokuvan
joukkoon.