Vuonna 2020 katsottuja

Bong Joon Ho : Gisaengchung aka Parasite (2019) ****

Musta satiiri köyhästä perheestä, joka keplottelee jokaisen perheen jäsenensä töihin erään rikkaan perheen asunnolle. Etäläkorealainen elokuva, joka voitti mm. Oscar-pystin. Suositeltavaa katsottavaa.



Robert Aldrich : Hush...Hush, Sweet Charlotte (1964) ****

Erään naisen nuoruudessa tapahtui kauhea murha, jossa Bruce Dernin esittämältä melkein poikakaverilta lähti kirveellä irti sekä käsi että pää. Nykyään samainen nainen asuu kartanossaan erikoisen palvelijattarensa kanssa ja riutuu koska hulppea talo on lähtemässä rakenteilla olevan tien alta ja kyläläiset kiusaavat kohuotsikot aikoinaan repinyttä hysteeristä naista. 60-luvun psykotrilleri, jossa on uskallettu näyttää hieman goreakin ja joka on alussa kerronnaltaan hieman hidastempoista, mutta toinen puolisko on tehokas ja hieman Alfred Hitchcockmainen ja kokonaisuus siten myös varsin hyvä.

Nando Cicero: L'insegnante (1975) *



Isä palkkaa kotiopettajattaren (Edwige Fenech) teini-ikäiselle pojalleen, jota epäilee homoksi. Hilpeässä kohtauksessa jannu laittaa tyrmäystippoja naisen juomaan ja menee sitten riisumaan ja kähmimään tajutonta uhria. Kyllä Italiassa osataan! Tyyliä!



Ruggero Deodato: Uomini si nasce poliziotti si muore (1976) **½



Jännä juttu, että mitä enemmän näiden tyyppien heteroutta korostettiin, sitä homommilta he vaikuttivat. Tahallista piruilua Deodatolta?



Andrea Bianchi: Nude per l'assassino (1975) ***½



Fenechin paras giallo, koska tässä ei sentään teeskentelty että tehdään jotain taidetta. Tissejä, perseitä ja verisiä murhia vain jatkuvalla syötöllä.

1978 Stridulum / The Visitor

4/10

DVD- ja blu-ray-julkaisujen bonuksien katselun mielekkyyttä tulee usein kyseenalaistettua. Nyrkkisääntö tuntuu olevan, että mitä enemmän aikaa on kulunut elokuvan ensi-illasta, sitä informatiivisempi on sen valmistumisesta kertova dokkari Näin tehtiin se-ja-se-elokuva. Uunituoreiden leffojen bonukset vaikuttavat usein vain pidennetyiltä trailereilta.

Giulio Paradisin Vierailija on täysin päämäärätön. Eikä sekavasta juonesta ymmärrä mitään. 

Blu-rayn vaatimattomista bonuksista oli kerrankin oikeaa hyötyä.

Käsikirjoittaja Lou Comicin mukaan ohjaaja ei piitannut tarinan kertomisesta. Hänellä oli mielessään vain irrallisia kohtauksia, jotka vaati potkujen uhalla kirjoitettavan elokuvaan. Pitää olla periamerikkalainen rikospoliisi, tyttö luistelemassa, raamatullinen maailmansynty, paljon lintuja, katolinen vanha manaaja, kiveksiin narulla sidottu kirjoituskone ja muita sekavia visioita.

Kuvaaja Ennio Guarnieri kertoo Paradisin olleen kokenut mainoselokuvien ohjaaja ennen ensimmäistä pitkää elokuvaansa.

Näin selvisi miksi Stridulum on sellainen kuin on. Pitkää yhtenäistä elokuvaa ei kannata tehdä katkelmista samalla tavalla kuin mainoksia.

Keeter: Snapdragon  *1/2

Täysin yhdetekevä mukamas sarjamurhaaja jännityselokuva. Ainut meriitti on Pamela Andersonin ensiesiintyminen isommalti sitten Koti kuntoon sarjan työkalutytön.

Fruet: Spasms  **

Yritän vältää kaikkia lisko/käärme-elokuvia mutta tässä tein poikkeuksen. Suurimpina syinä, että elokuva kuuluu niiden klassisten kultakantisten VTC-nauhojen settiin joilla oli se legendaarinen K-20 leima. Tietysti myös yksi Oliver Reedin ja Peter Fondan elokuva katsottuna lisää.

Montaldo: Sacco e Vanzetti  ****1/2

Sacco ja Vanzetti kertoo hyvin sen miten vähän Amerikan Yhdysvalloissa on edetty tietyissä asioissa tarkalleen sataan vuoteen. Nyt marssitaan Black Lives Matter ja vuonna 1920 saman asian puolesta marssivat pääsääntöisesti amerikanitalialaiset. Heille keksittiin tekaistuja syytteitä, jonka varjolla virkavalta sai moukaroida, tehdä laittomia ratsioita ja runnoa oikeuskäsittelyjä läpi ilman pätevää näyttöä. Jopa lehdistöstä käytettiin sanaa "Red Press" jolla tietysti viitattiin kommareihin ja täten yritettiin ottaa uskottavuutta pois, kuten sanoin mikään ei ole muuttunut sataan vuoteen. Myös Sacco ja Vanzettin kohtalo sai marssimaan ihmisiä hyvinkin laajasti. Ainakin Lontoossa oli ollut valtavat marssit miesten puolesta joista elokuvassa näkyykin ainutlaatuista uutispätkää.

Gian Maria Volontè ja Riccardo Cucciolla rooleissaan timangia eikä sovi jättää mainitsematta elokuvan tunnaria Ennio Morricone/Joan Baez.

Hei taas kaikki,

Olen takasin, osa muistanee 2000-luvun alusta ja osa ei.

Tarkottetiinko tässä nyt 2020-luvulla tehtyjä, vai nähtyjä elokuvia?

Isken nyt kauhun genreä 2020 vuonna itse nähtyjä tuoreempia:

Midsommar (https://www.imdb.com/title/tt8772262/?ref_=nv_sr_srsg_0)

Juhannustaikoja Ari Asterin tapaan. Jos et tiedä Herediatysta, et tiedä mistään.

Juhannus on taikaa ja ihmisuhreja,

The Lighthouse (https://www.imdb.com/title/tt7984734/?ref_=nv_sr_srsg_0)

Edes glitter vampyyri Pattinson voi pilata tätä (ok, se teki vitu kovan roolin)

Witchin ohjaajan hämyinen juoppohulluus majakanvartijoista koskettaa ja

hämmentää.

Color Out Of Space (https://www.imdb.com/title/tt5073642/?ref_=nv_sr_srsg_0)

Richard Stanley is back ja millä tavalla! Maaninen Nic Cage lovecraftimaisessa

tarussa, mitä hulluus on. Tuliko se ulkoa, vai tuliko se lopulta sisältä?

Sholder: The Hidden  ****

Yläaste klassikko. Tosin silloin jouduimme tyytymään Showtimen vuokrakasettiin, jota ei oltu leikattu, kuin 4 min 30 sek ja siltikin oli hauskaa. Sholderilla on juuri oikeanlainen kieliposkella ote läpi elokuvan. Michael Nourille oli tarjottu Riggsin roolia samaan aikaan mutta oli antanut pakit Tappavalle aseelle ja valinnut tämän. No ehkä se rooli kuuluikin Mel Gibsonille, eikä jälkiviisaudelle ole sijaa. Muistaakseni Flashdance elokuvan DVD ekstroissa mies valotti tarkemmin miksi teki näin.

De Jarnatt: Miracle Mile  *****

Aivan käsittämättömän hienot alkutekstit Tangerine Dreamin tahtiin kertoi mulle, että tää elokuva on jotain ja sitähän se olikin. Tämä on niin 80-luvun elokuva, kuin vaan voi olla. Ei somea vaan face to face tai lankapuhelin, kylmäsota ja ydinsodan pelko. On todellinen onni, että lähes kymmenen vuoden vääntö elokuvan ympärillä kuitenkin päätyi lopulta pienelle tuotantoyhtiölle ja ohjaajaksi tuli myös käsikirjoituksen tehnyt Steve De Jarnatt.

Anthony Edwardsin ja Mare Winninghamin kemiat ovat napit ja telemarkit.

 Kim Ki-young: The Housemaid (1960) ****



Nuori naispalvelijatar tuhoaa keskiluokkaisen perheen hurjassa korealaismelodraamassa. Parasiteen on selvästi otettu vaikutteita tästä.



Kim Ki-young: Woman of Fire (1971) ****½



Ohjaaja filmasi The Housemaidin uudestaan kymmenen vuotta myöhemmin, tällä kertaa väreissä ja aika uskomatonta värienkäyttöä nähdäänkin. Ohjaajan pitäisi olla kai Korean arvostetuin, mutta juuri mitään häneltä ei olla julkaistu dvd:llä edes Koreassa. Woman of Firen voi katsoa Korean Classic Film – Youtube kanavalta enkkutekstein, joskin aika roskaiselta kopiolta, jossa on isot ranskankieliset tekstit kuvan alareunassa.



Lars von Trier: Nymphomaniac: volume 1 (2013) *



Trierillä on ärsyttävä tapa ensin SANOA joku asia ja sitten NÄYTTÄÄ se. Näyttelijä sanoo "Odin roikkui puussa" ja sitten (oho!) näemme kuinka Odin roikkuu puussa. Ihan paskaa. En taida jaksaa katsoa kakkososaa.



George Miller: Mad Max Beyond Thunderdome (1985) **½



Sinänsä aika heikko tekele, mutta tässä sentään yritettiin jotain uutta, toisin kuin Fury Roadissa, joka vain toisti vanhoja kuvioita. Maxin ja Blasterin yhteenotto ei todellakaan ole "yksi kaikkien aikojen parhaista taistelukohtauksista" vaikka niin Blu-rayn takakannessa väitetäänkin.

James L. Brooks : Broadcast News (1987) ***

Erään tv-kanavan uutistoimituksen työntekijöistä kertova romanttinen draamakomedia. Naistuottaja, kaksi uutisankkurimiestä ja ripaus kolmiodraamaa. Elokuvassa nähdään hyvät roolisuoritukset ja esim. naispääosassa nähtävä Holly Hunter on hyvässä vedossa. Silti tuntuu että elokuva on liian pitkä ja etenkin ensimmäinen puolituntinen on melko heppoinen. Parasta antia elokuvassa ovat tv:n live-lähetyskohtaukset, jotka toimivat hyvin ja joista voi hyvin aistia jännityksen jota työntekijät joutuvat tuossa tilanteessa kokemaan. Kokonaisuutuna sellainen turhankin mainstream-yleisöä nuoleskeleva mutta ihan kelpo katsottava kuitenkin.

Matti Erholtz (19.7.2020 20:19)

George Miller: Mad Max Beyond Thunderdome (1985) **½



Sinänsä aika heikko tekele, mutta tässä sentään yritettiin jotain uutta, toisin kuin Fury Roadissa, joka vain toisti vanhoja kuvioita. Maxin ja Blasterin yhteenotto ei todellakaan ole "yksi kaikkien aikojen parhaista taistelukohtauksista" vaikka niin Blu-rayn takakannessa väitetäänkin.

Aina voi jossitella millainen olisi ollut lopputulos, jos George Miller olisi ohjannut koko elokuvan. Tuottaja/ystävä Byron Kennedyhän kuoli helikopterionnettomuudessa etsiessään kuvauspaikkoja. Tämän myötä kerrotaan, että Kennedy menetti tyystin innostuksen koko projektiin ja ohjasi vain toimintakohtaukset ja muun osalta otti vastuun elokuvan toinen ohjaaja George Ogilvie.

Perry: Diary of a Mad Housewife  ****1/2

New Yorkin ylemmän keskiluokan perhe-elämän kuvioita 70-luvun alussa, jossa naisen paikka on kotona hoitamassa taloutta ja paasaamassa kaikkea mitä perheen herralle tulee mieleen. Rouvalla palaa puuro pohjaan ja sattumalta kekkereissä hän tapaa boheemin kirjailijan, joka oiva oikotie irtosuhteesen ja vapauttamaan tylsän arjen kuvioista. Kolmikko Richard Benjamin, Frank Langella & Carrie Snodgress ovat liekeissä. Elokuvan bileissä soittaa juuri Frank Zappan talliin päässyt Alice Cooperin bändi ja sekasortohan siitä tulee.

See-Yuen Ng: Dan kou tan aka. The Bloody Fists aka. Veriset nyrkit  ***1/2

Ilkeät japanilaiset ovat tulossa varastamaan pienestä kiinalaisesta kylästä kasvisadon, joka on ainoa lääke meneillä olevalle ruttoepidemialle. Olipas muuten ajankohtainen aihe elokuvalla. Paikalliset ovat tietysti asiasta eri mieltä ja taisteluksihan se menee. Perus hyvää kung-fu taidetta. Tosin olisi ollut näyttävämpää, jos Japani vs, Kiina asetelma olisi näkynyt myös taisteluissa, nyt mentiin helpolla kaavalla ja japanilaiset tanssivat samaan tyyliin, kuin isäntäväkikin.

Marshall: Houdini  ****

Ei mikään uskollinen elämänkerta vaan monet historian tapahtumat on vedetty suoraksi. Jos ei sen anna haitata niin kyseessä on kuitenkin viihdyttävä taikurielokuva. Tony Curtis oli ollut siviilissäkin ahkera temppujen tekijä ja oli myös tehnyt elokuvan temput itse. Elokuvan Houdini pariskunta Tony Curtis & Janet Leigh rakastuivat oikeasti kuvauksien aikana ja loppu onkin historiaa. Oikean Houdinin kuolemasta monesti ihmisillä väärä mielikuva, että tämä kuoli, kun epäonnistui tempussaan. Tämähän ei siis pidä paikkaansa.

Nagy: Deadly Hero aka. Oman käden oikeus  ****

Jännä sekoitus 70-luvun puolenvälin underground taidepiirejä ja Hill Street Blues tyylistä kyttäarkea Nykissä. Sankari konstaapelilta menee hermo panttivankitilanteen jälkimainingeissa ja posauttaa tummaihoisen rikoksesta epäillyn hengiltä. Todistajan ja konstaapelin lausunto tapahtuneesta on jo poikimassa lisää metallia konstaapelille rintaan. Kunnes alku järkytyksen naisuhri alkaa muistella tapahtumia uudelleen ja muuttaakin lausuntoaan, että mies ammuttiin kylmäverisesti ja tilanne oli jo konstaapelilla hallussa. Samalla alkaa naisen uusi painajainen, tuleeko tästä konstaapelin seuraava uhri...

Debbie Harry pienessä roolissa juuri ennen Blondien läpilyöntiä.

Reiner: Serpent's Lair ***

Juppipariskunta saa kaverin välityksellä halvalla ja aivan liian halvalla mahtavan asunnon. Välittäjänä ollut kaveri vain jätti kertomatta, että edellisillä asukkailla on ollut huonoa tuuria. Edellinen asukki oli tullut hulluksi ja tehnyt itsarin. Sitä ennen oli verellään kirjoitellut seiniin keskiaikaista latinaa.

Pian muuton jälkeen pariskunnan rouvalle alkaa tapahtua onnettomuuksia ja lopulta lasaretti kutsuu. Miehen ei kuitenkaan tarvitse pitkään yksin uudessa asunnossa lymyillä, sillä oven taakse yllättäen ilmestyy hemaiseva kaunotar ja lopputuloksenhan tietää.

Jeff Fahey on uskottava kovana panomiehenä mutta jos vastassa on succubus niin noutaja tulloo. Naisdemonina on oikeasti aika vetävän näköinen Lisa Barbuscia, joka muuten oli myös hiljattain katsomassani Chris Farleyn Almost Heroes elokuvassa.

Tämä kaiketi julkaistiin Suomessa VHS:nä 90-luvun loppupuolella, onko kellään faktaa kuka oli julkaisija ja oliko tälle suomennettua nimeä?

Jon Amiel : Copycat (1995) ***½

Olin missannut Copycat-elokuvan tähän päivään asti, joten oli mukava yllätys että elokuva oli varsin hyvä. Tarinassa sarjamurhaajiin perehtynyt, ja yhden sellaisen melkein uhriksi päätynyt nainen kutsutaan avustamaan poliisia, joka ratkoo sarjamurhaajamysteeriä. Murhaaja on psykopaatti, joka kopioi murhatavat historian kuuluisilta sarjamurhaajilta. Elokuvana Copycat on laadukas kissa-ja-hiirileikki, vaikkei se nousekaan genren raskaaseen sarjaan, jossa paistattelevat elokuvat kuten Uhrilampaat ja Seven.Copycat kannattaa silti kuitenkin katsoa, jo pelkästään naispääosissa olevien Holly Hunterin ja Sigourney Weaverin roolisuoritusten takia.

Sutton Roley : Chosen Survivors (1974) ***

Joukko tietokoneen valitsemia huippuyksilöitä viedään armeijan toimesta huumattuna salaiseen maanalaiseen paikkaan, suojaan ydinaseiden tekemältä tuholta. Maan pinnalle ei ole enää menemistä, koska suurin osa paikoista on kokenut täystuhon ja valittujen henkilöiden on pärjättävä omillaan ja noustava maan pinnalle vasta kun tietokone antaa siihen luvan. Ongelmana on vaan se, että maan allakin on odottamassa ikäviä yllätyksiä.

Kelpo 70-luvun suljetun paikan sci-fi-trilleri, vaikka toki joiltakin osin myös hieman kömpelö. Yritystä on kuitenkin sen verran että päädytään keskikastiin.

Sharp: Who Dares Wins aka. The Final Option aka. Iskuryhmä S.A.S  ****

Brittitiedustelulla on vihiä, että äärivasemmisto suunnittelee jotain suurta mutta kukaan ei vuoda mitään. SAS kapteeni Skellanille tekaistaan potkut, jonka myötä saadaan uskottava loikkari ääriryhmän sisäpiiriin. Saako Skellan uskoteltua lojaalisuuttaan uutta työtä kohtaan ja riittääkö sittenkään aika reakoida ennen kuin PUM.

Parasta brittitoimintaa mitä markkinoilla on. Paljon tuttuja kovanaamoja Dempsey & Makepeace ajoilta. Tappelut ja toiminta on viimeisen päälle tykkiä, josta pitää huolen laadukas ohjaaja ja aikansa Bondeista tutut stuntit. Bond kun tuli mainittua niin elokuvan myötä saarivaltiossa oli pidetty lähes varmana, että vakuuttavan kapteeni Skellanin roolin myötä Lewis Collins olisi Roger Mooren seuraaja tuplanollan roolissa. Elokuvalla on ollut pari aika merkittävää kehujaa mm. presidentti Ronald Reagan ja Stanley Kubrick ovat olleet elokuvan suuria faneja.

Baker: Alien Nation  ***

Jaa, siitä on varmaan aika tarkalleen kolmekymmentä vuotta, kun viimeksi tämän nähnyt ja yllättävän vähän oli vanhentunut, jos laisinkaan. Toiminta pelaa ja maskeeraukset ovat kunnossa. James Caan ähisee ja näyttelee vittuuntunutta etsivää, kuin Nick Nolte parhaimpina päivinä. 2000-luvun haastattelussa Mr. Caan oli kertonut suostuneensa elokuvaan, koska halusi työskennellä Mandy Patinkin kanssa. Itse luulen, että kyseessä oli raha. Ei tainnut mies olla enää kovinkaan kovassa huudossa 80-luvun loppupuolella ja varsinkin, kun oli yleisessä tiedossa miten hankalasta persoonasta on kyse. Yllätys yllätys tämänkin elokuvan tiimoilta James on sanonut ettei tullut ohjaajan kanssa toimeen.

Elokuvahan oli kuitenkin pienoin yllätys lippuluukuilla ja poiki jopa sarjan kaupan päälle.

Floyd Mutrux : Dusty and Sweets McGee (1971) **½

Pseudodokumentti 70-luvun Los Angelesin huumeiden käyttäjien arjesta, jota värittävät amerikan raudat, autoradiot ja päivän hittibiisit. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta ja sen sijaan nähdään joukko tuokiokuvia ja pari ilkeätä suonensisäisten huumeiden pistokohtausta. Sinänsä kiinnostava aihe jää nyt lillumaan liiaksi omalla painollaan ja kokonaisuus on hieman puuduttava. Ajankuvaa on toki tarjolla ja hyvää musiikkia.

Roger Donaldson : The Recruit (2003) ***

Jännäri jossa Al Pacino esittää CIA:n rekrytoijaa, joka scouttaa Colin Farrellin esittämän lipevän, mutta lahjakkaan nuorukaisen ja joukon muita kokelaita CIA:n "farmille" koulutettavaksi. Tarkoituksena olisi että koulutuksesta loppuun selvinneet tulisivat työskentelemään jatkossa CIA:n listoilla. Myöhemmin tosin paljastuu, että farmilla on myös myyrä joka pitäisi paljastaa. Näitä tämän tyyppisiä trillereitä pukkaa tasaista tahtia, eikä tämä ole genrensä huonommasta päästä, mutta jäänee silti keskikastiin johtuen turhasta twistailusta. Pacino ja Farrell ovat kuitenkin hyvä näyttelijäparivaljakko, joka jaksaa pitää mielenkiintoa yllä ja tarina rullaa hyvällä sykkeellä eteenpäin.