Dario Argenton DEEP RED – VERENPUNAINEN KAUHU restauroituna erikoisnäytöksiin alkaen 14.9.2018

Flash 11.9.2018 22:16

deepred_poster.jpg?format=500w



Luca Guadagninon (Call Me by Your Name) ohjaama ja Dakota Johnsonin ja Tilda Swintonin tähdittämä odotettu uusintafilmatisointi Dario Argenton kauhuklassikosta Suspiria sai juuri maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla ja tulee Suomen ensi-iltaan 23. marraskuuta. Ennen sitä Argenton ensimmäinen mestariteos Deep Red – verenpunainen kauhu (Profondo rosso, 1975) saapuu erikoisnäytöksiin restauroituna ja leikkaamattomana versiona suomenkielisillä teksteillä alkaen 14. syyskuuta. Kyseessä on elokuvan virallinen Suomen ensi-ilta; Deep Red – verenpunainen kauhu ei ole aiemmin saanut täällä teatterilevitystä. Se on nähty Suomessa valkokankaalla ainoastaan arkisto- ja festivaalinäytöksissä pahasti haalistuneina kopioina.



Deep Red – verenpunainen kauhu on eurooppalaisen kauhutrillerin kaikkein keskeisimpiä merkkipaaluja. Argento kirjoitti elokuvan yhdessä Federico Fellinin käsikirjoittajan Bernardino Zapponin kanssa. Oscar-voittaja Carlo Rambaldi (Alien, E.T.) vastasi erikoistehosteista. Legendaarisen musiikin teki Goblin-yhtye. Pääosissa nähdään David Hemmings (Blow-Up – erään suudelman jälkeen), Daria Nicolodi ja Clara Calamai (Ossessione). Argenton tuolloinen puoliso Nicolodi on Suspirian toinen käsikirjoittaja ja Asia Argenton äiti.


”Masterpiece… perfect moment in Argento’s filmography” – Guillermo del Toro



Toistaiseksi varmistuneet näytökset:



Helsinki, Korjaamo Kino Töölö pe 14.9.


Helsinki, Maxim la 15.9., ke 19.9.


Hyvinkää, Bio Rex la 15.9.


Hyvinkää, Julia pe 14.9., la 15.9., su 16.9., ma 17.9., ti 18.9., ke 19.9., to 20.9.


Hämeenlinna, Bio Rex la 15.9.


Jyväskylä, Fantasia ke 19.9.


Kuopio, Kuvakukko

pe 14.9., ma 17.9.


Kuopio, Scala ke 19.9.


Kuusankoski, Studio 123

la 15.9., su 16.9.


Lahti, Kino Iiris pe 14.9., la 15.9.


Lahti, Kuvapalatsi ke 19.9.


Lappeenranta, Strand ke 19.9.


Oulu, Plaza la 15.9., ke 19.9.


Oulu, Star ma 17.9.


Pori, Promenadi ke 19.9.


Porvoo, Bio Rex la 15.9.


Rovaniemi, Bio Rex la 15.9.


Tampere, Niagara pe 14.9., ti 18.9.


Tampere, Plevna la 15.9., ke 19.9.


Turku, Diana pe 14.9., ke 19.9.


Turku, Kinopalatsi la 15.9., ke 19.9.


Vaasa, Bio Rex la 15.9.


...


Espoo, Kannusali to 27.9.



Finnkinon näytösten liput ovat nyt myynnissä.



https://www.youtube.com/watch?v=iLUV9NuCybE

Flash 12.9.2018 17:49

Koko Suomen esitysajat:



Helsinki, Korjaamo Kino Töölö


pe 14.9. klo 20.30


https://korjaamo.johku.com/fi_FI/products/146-korjaamo-Deep-Red-verenpunainen-kauhu



Helsinki, Maxim 1


la 15.9. klo 21.00


ke 19.9. klo 21.10


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Hyvinkää, Bio Rex


la 15.9. klo 20.45


https://www.biorex.fi/event/5523/title/deep_red_-_verenpunainen_kauhu/



Hyvinkää, Julia


pe 14.9. klo 19.15


la 15.9. klo 19.30


su 16.9. klo 19.30


ma 17.9. klo 19.15


ti 18.9. klo 19.15


ke 19.9. klo 19.15


to 20.9. klo 19.15


https://www.juliaelokuvat.fi/page62.html



Hämeenlinna, Bio Rex


la 15.9. klo 21.15


https://www.biorex.fi/event/5523/title/deep_red_-_verenpunainen_kauhu/



Jyväskylä, Fantasia


ke 19.9. klo 20.00


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Kuopio, Kuvakukko


pe 14.9. klo 20.00


ma 17.9. klo 19.45


http://www.kuvakukko.kuopio.fi/ensiillat/kalenteri/index.html



Kuopio, Scala


ke 19.9. klo 20.15


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Kuusankoski, Studio 123


la 15.9. klo 19.20


su 16.9. klo 19.20


https://www.studio123.fi/fi/etusivu/elokuvat/deepredndashverenpunainenkauhu



Lahti, Kino Iiris


pe 14.9. klo 20.00


la 15.9. klo 20.00


http://kinoiiris.com/elokuvat/deep-red-verenpunainen-kauhu/



Lahti, Kuvapalatsi


ke 19.9. klo 20.00


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Lappeenranta, Strand


ke 19.9. klo 20.00


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Oulu, Plaza


la 15.9. klo 21.15


ke 19.9. klo 20.30


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Oulu, Star


ma 17.9. klo 20.00


http://www.elokuvateatteristar.fi/naytosajat/deep-red-verenpunainen-kauhu.html



Pori, Promenadi


ke 19.9. klo 20.00


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Porvoo, Bio Rex


la 15.9. klo 20.45


https://www.biorex.fi/event/5523/title/deep_red_-_verenpunainen_kauhu/



Rovaniemi, Bio Rex


la 15.9. klo 21.00


https://www.biorex.fi/event/5523/title/deep_red_-_verenpunainen_kauhu/



Tampere, Niagara


pe 14.9. klo 20.45


ti 18.9. klo 20.45


https://www.arthousecinemaniagara.fi/fi/elokuvat/deepredndashverenpunainenkauhu/subnavi=42710



Tampere, Plevna


la 15.9. klo 22.30


ke 19.9. klo 20.45


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Turku, Diana


pe 14.9. klo 17.30 & 20.00


ke 19.9. klo 18.00


http://kinodiana.fi/elokuva/?movie=132



Turku, Kinopalatsi


la 15.9. klo 22.00


ke 19.9. klo 20.00


https://www.finnkino.fi/event/302790/



Vaasa, Bio Rex


la 15.9. klo 20.10


https://www.biorex.fi/event/5523/title/deep_red_-_verenpunainen_kauhu/





Espoo, Kannukino


to 27.9. klo 19.30


https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/event/21185-kannukino-deep-red-verenpunainen-kauhu