Tarkovskyn paras?

Sama kysely esiintyy myös Hohdon foorumilla, mutta keskustelu siellä on hyytynyt seitsemän vastauksen jälkeen, joten ajattelin jos täältä irtoaisi aiheesta enemmän keskustelua.

En valitettavasti keksi aiheesta mitään perustelutyyppistä keskustelua. Saan Andrei Rublevin tsekkaamisesta ja joskus ajattelemisestakin eniten kicksejä ja sillä hyvä.

Annoin ääneni Peilille, ja mielestäni riittävän hyvät perustelut löytyvät arvostelusta.

Stalkerille annoin ääneni. Osittain koska muu tuotanto on hieman hämärän peitossa ja koska luin nuorena myös ko. kirjan jonka johdosta elokuva ehkä antoi enemmän.

Stalker.

Joskus kauan sitten näin ko. elokuvan Turun arkiston sarjassa Dominossa ja tuon pienen hetken ajan (n. 3h) minusta tuntui, että ymmärsin mistä Stalkerissa oli kysymys.



Olen katsonut sitä ennenkin ja jälkeenkin, mutta koskaan en ole päässyt samaan "transsiin" kuin tuolloin. Voitte kuvitella, että kokemus oli maaginen.

Peili – olen aina saanut tästä huomattavasti enemmän irti kuin Solariksesta tai Stalkerista, muita herran elokuvia ei ole tullut vieläkään nähtyä. Kaunis, unenomainen kerronta onnistuu pitämään otteessaan loppuun asti ja outo todellisuudesta kaksi askelta taaksepäin astunut tunnelma etsii vertaistaan. Upea elokuva.

EDIT: Olenhan minä tosiaan nähnyt myös Andrei Rublyovin, mutta silti Peili on ykkönen.

En ole nähnyt kuin Ei Paluuta, Peilin, Solariksen, Stalkerin ja Uhrin. Valitsin Solariksen koska siihen pääsin näistä eniten sisälle, varmasti myös osittain siksi että näin sen arkistossa ja muut videolta. Ei paluuta ei oikeastaan puhutellut minua sen kummemmin vaikka ihan laadukas olikin. Peili oli todella komea mutta ei missään vaiheessa päässyt tempaamaan mukaansa (ja pitäisi varmasti katsoa uudestaan). Uhri taas oli huono katsomiskokemus, olin aika poikki ja keskittymiskyky oli myös alhaalla/monta ihmistä paikalla katsomassa vhs: ää. Stalker on hyvä kakkonen ja pitäisi katsoa se uudestaan (sain juuri dvd: n). Solaris ei aivan välittömästi iskenyt mutta mitä pitemmälle se eteni, sitä paremmalta alkoi tuntua. Loppukuva sai aikaan sellaisen naksahduksen päässä jota ei kovin moni elokuva tee (Don´t Look Now teki saman). Jotenkin Solariksen tapa käsitellä ihmisyyttä on täysin uskomatonta katsottavaa.

Joo, selkeää tekstiä.

Andrei Rublev. ei tarvinnut yrittääkään ymmärtää, se on aivan helvetin kaunis elokuva. kellonvalamiskohtaus on harvinaisen intensiivinen

Ei paluuta. Raakoja kuvia taistelukentiltä ja suossa rämpiviä sotilaita. Kontrastina huikaisevan kauniita slaavilaisia koivikkometsiä. Pääosassa olevassa pikkupojassa kulminoituu kaikki maailman vääryys; liian varhain aikuistunut ja vielä lapsi. Vaikea sen tarkemmin määritellä mikä elokuvassa erityisesti vetoaa. Ehkä juuri se, että sen kuvat ja tunnelmat jäävät elämään mieleen terävinä, aivan kuin itse olisi ollut paikalla.

Tarkovski on mestari luomaan tunnelmia ja tiloja.

Lauri Lehtinen (20.4.2004 15:05)

En valitettavasti keksi aiheesta mitään perustelutyyppistä keskustelua.

Minä keksin.

Se kirjoitetaan Tarkovski.

Vaikuttaa enemmänkin oikaisulta kuin perustelulta.

Pitää katsoa vielä Uhri ja Nostalgia ennen kuin tähän voi vastata. Ainakin Nostalgia on Juhani Pallasmaan The Architecture of Imagen mukaan aika täydellinen metafora keskiajan kristillisistä maalauksista ja eroosiosymboliikasta. Tiedä sitten meneekö yli hilseen niin kuin kävi Peilin kanssa. Muutoin ääni menee Solarikselle tai Andrei Rubleville. Palaamme asiaan.

Pakko vastata Stalker, koska se jäi alitajuntaan takomaan heti ensimmäisellä katselukerralla ja useinhan tuo on tullut vuosien aikana myös uudelleen katsottua.

Solaris tulee toisena ja loppuja en pysty pistämään järjestykseen, koska muiden katsomisesta on paljon aikaa ja eivät silloin (lue 80-luvulla) allekirjoittaneelle kunnolla avautuneet. Pakkohan nuo olisi katsoa uudestaan, että voisi jonkintasoisen kokonaisuuden äijän elokuvista itselleen näin "kypsemmällä iällä" muodostaa.

Stalkerhan se. Vaivannut päätä monia vuosia ja sehän aina hyvä merkki elokuvasta. Muut Tarkovskit jääneet sitten vähemmälle huomiolle ja ylistykset ovat kaikuneet Stalkerille. "Ei paluuta" on kieltämättä hupaisaa ihmisentuskaa, etenkin pitkitetty suokohtaus ja ultimaalisen sikamaiset natsit. Peiliä vasta katsoin mutta nukahdin kai heti alun jälkeen kun ei muuta muista leffasta. Sama efekti aikoinaan Solariksen kanssa. Ehkä pitäisi saada perseeseen veri kiertämään paremmin ja katsoa intensiivisemmin.

Stalker on kirjana suht erilaisempi ja antaa kysymyksiin jopa vastauksia, muutenkin toiminnallisempi. Toisin kuin leffa, joka herättää kysymyksiä toisen perään. Mutta kenties hienoin filosofinen leffa koskaan ja hieno matka ihmismieleen.



Suosittelen kuunneltavaksi Robert Rich & Lustmord: Stalker cd:tä.

netzach (20.4.2004 20:15)

Stalkerhan se. Vaivannut päätä monia vuosia ja sehän aina hyvä merkki elokuvasta.



(...)



Suosittelen kuunneltavaksi Robert Rich & Lustmord: Stalker cd:tä.

Stalkerin soundtrack on myös kaunista kuunneltavaa.