RIKOLLINEN 1970-LUKU I-II @ Orion

Flash 22.1.2015 00:28

Joo, siis Predator ja I the Jury eivät varmasti olleet Technicolor-kopioita. Ja siis se, että esim. IMDB:n tiedoissa lukee "Technicolor" ei tarkoita, että kaikki esityskopiot olisi tehty Technicolorille. Esim. Huuliharppukostajasta on tuotu Suomeen sekä Technicoloria että halvemmalle filmille printattua.

El Conde 25.1.2015 16:55

Sananen Dirty Harryn 35mm Orionissa nähdystä Ruotsalaisesta esityskopiosta ja leffan ruotsalaisesta ja suomalaisesta sensuurihistoriasta... Sensuroinnit (kaikki brutaaleimmat sekunnit) oli printtiin palautettu kuten oli ilmoitettukin ja vaikkei värieroa palautetuissa kohtauksissa ollutkaan, olivat ne sieltä aika helppo poimia ääniraidan napsahduksista ja lievistä ruutupuutoksista johtuen – olivat identtisenoloiset vanhan K18-version ja tietysti samasta masterista kiskaistun K16-videoversion kanssa. Jo heti alussa uima-altaaseen ammutun daamin verisessä vedessä kieriskelyt esitettin napsahduksen jälkeen – ja alkutekstien alkusekunti, johon kuva uima-altaalla siirtyy puuttui.

Koska itseäni nämä sensuuriasiat edelleen kiinnostavat, heitetään nyt kehiin vähän havaintoja: Erikoistinta oli se, että sensurointien ympäriltä puuttui matskua – olikohan aikanaan levittäjä "siistinyt" kohtauksia sensuuripoistojen jälkeen, jotteivat olisi niin hyppääviä. Esim. Stadion-kohtauksessa Clint ei kuulustellut Scorpiota kertaakaan, vaan käveli tämän luokse ja alkoi painamaan ampumahaaava. Uskoakseni leikatussa versiossa kohtaus olisi edennyt siten, että kun on alkanut kävellä kohti valittavaa Scorpiota, kamera-ajo onkin jo kaukana stadionista. Tämä pieni detaljipuutos teki kohtauksesta jotakuinkin "sisällöllisen torson" verrattuna siihen, mitä kohtaus alkuperäisessä muodossaan tarjoilee. Myös Scorpion pieksemisjakso oli sellaisenaan palautettu – mutta lopun Scorpion raahaaminen pihalle ja "this one's on the house"-potkaisu puuttui kokonaan. Kohtaus loppui Scorpion murjottuun naamaan... Tämäkin puute voisi liittyä siihen, että ollut tarpeeton sensuroinnin jälkeen – tai sitten jaksoa ei oltu palautettu kopioon. Lisäksi loppukohtauksesta puuttui Scorpion molskahdus ja veteen osuessa tapahtuva veriroiskahdus rintakehästä – kuitenkin veriset kellumiskuvat ja itse ampuminen olivat tallella. Oliko sensuuria vai printtivikaa, jaa... Ei voi kyllä tietää...

Sanoisin kuitenkin, että vaikka brutaalein kama oli tallella, antaa leikkaamattoman version Suomen valkokangasensi-ilta odottaa edelleen itseään :D Toivotaan, että seuraavaan esitykseen "sitten joskus" maagisesti löytyisi hyväkuntoinen suomalainen printti, johon saa sensuroinnit palautettua. Tai sitten joku 4K versiokin voisi olla aika kovaa shittiä... :D

Fiilis Orionissa oli hyvä ja porukkaa oli erinomaisesti paikalla! Kaikesta huolimatta hyvä fiilis jäi – jälleen kerran!

Flash 26.1.2015 13:28
El Conde (25.1.2015 16:55)

Kiitokset perinpohjaisesta raportista ja pahoittelut puuttuneista kohdista! Yksi mahdollinen skenaario on, että sekä Ruotsissa että Suomessa olisi tehty ensin samanlaiset Warnerin ohjeistamat soft-versio-poistot, mutta Ruotsissa tämän jälkeen vielä leikattu lisää Ruotsin tarkastamon toimesta. Ja vain toiset poistot olisivat Ruotsissa säilyneet ja saatu liitettyä takaisin.

Lauri Lehtinen 2.2.2015 16:04

01098.jpg

"He begins where all the supercops left off."

On selvää, että huonoissa uutisissa vellovan Helsingin elokuvatalven pelastamiseen tarvitaan astetta kovempaa otetta ja nyt sitä todellakin tulee.

Rikollisen 1970-luvun kolmas elokuva on Orionin ensiesityksenä nähtävä Charles Bronsonin klassikkotykki, viisiosaisen sarjan aloittanut Väkivallan vihollinen (Death Wish, 1974). Sensuroimaton versio, suomen- ja ruotsinkieliset tekstit, 35 mm. Lämpimästi tervetuloa!

Michael Winner: Väkivallan vihollinen @ Orion ke 4.2. klo 21:00. Huom: AINOA ESITYS. K-18.

https://www.youtube.com/watch?v=_GieK_55uyY

"The movie has an eerie kind of fascination, even though its message is scary"

-Roger Ebert, Chicago Sun-Times

"Sumptuously photographed and scored, the movie is an excellent capsule of '70s filmmaking: thrilling, thought provoking and sending us off with a wink at the end."

-Kurt Dahlke, Apollo Guide

Lauri Lehtinen 6.2.2015 09:28

superfly_2.jpg?itok=04KB5pOE

"This dude is bad and he's not just fly, he's Superfly!"

Mustat diilaa tykimmin! Rikollisen 1970-luvun neljäs elokuva Superfly – Alamaailman kuningas (1972) on armottoman sähäkkä blaxploitaatio-oppitunti ohjaaja Gordon Parks Jr:ltä (Three The Hard Way). Harlemin menevin kokaiinidiileri Youngblood Priest (Ron O'Neal) saa huomata, että alan hommien lopettaminen vaatii vielä rajummat otteet kuin niissä pärjääminen.

Automiesten pimpmobile-tuunaustrendejä innoittanut perusteos on jättänyt jäljen populaarikulttuuriin myös Curtis Mayfieldin hienoilla soulbiiseillä, jotka Orionissa voi kokea ainutlaatuisesti suomeksi tekstitettyinä. "Hiljaiselo – rikos!"

Gordon Parks Jr: Superfly – Alamaailman kuningas @ Orion la 7.2. klo 21:00. Huom: AINOA ESITYS. Tervetuloa!

https://www.youtube.com/watch?v=b3ufFI4-iU4

"This is a quintessential blaxploitation film. And it's fun as hell to watch."

-Ted Prigge / rec.arts.movies.reviews

"Super Fly,one of the most significant blaxploitation films ever made, is as fascinatingly entertaining as it is ethically wrongheaded."

-Douglas Pratt / Hollywood Reporter

91052.jpg

Flash 11.2.2015 02:56

Sam Peckinpahin PAKOTIE (The Getaway, 1972) Orionissa ke 11.2. klo 20.55 ja ystävänpäivänä la 14.2. klo 20.45 inlove

Romanttisten kovisten ultimaattinen treffielokuva, jossa Steve "The King of Cool" McQueen ja Ali MacGraw löysivät toisensa. Perustuu Jim Thompsonin romaaniin, käsikirjoitus Walter Hill. 'Nuff said.

25 syytä miksi Pakotie on "work of a goddamn genius": https://goodbyelikeabullet.wordpress.com/2013/02/04/love-in-the-ruins-the-getaway

01188.jpg

00630.jpg

Lauri Lehtinen 17.2.2015 22:05

isabelle_adjani_driver_german_movie_post

Walter Hill: Keikkakuski (Driver, 1978) @ Orion ke 18.2. & pe 20.0.2015 klo 21:00. Tervetuloa!

"One of the highest compliments I can give the film is that it feels totally and 100% ’70s, meaning it has no problem with contrasting minimalist silence with over-the-top violence and scenarios, and does not give any of its characters an over-flattering portrayal."

-Vincent Zahedi / RighteousFilm.com

Flash 25.2.2015 15:03

(JamieF-DE)__DogSoldiers(1).jpg

wholl-stop-the-rain-movie-poster-1978-10

"And I wonder, still I wonder, who'll stop the rain?" Creedence Clearwater Revivalin kestohitti istui Robert Stonen Epäonnen soturit ‑romaanin (Dog Soldiers) elokuvaversioon niin hyvin, että elokuvan nimi vaihdettiin sen mukaiseksi. Karel Reiszin KUKA ESTÄÄ SATEEN? (Who'll Stop the Rain / Dog Soldiers, 1978) kuuluu Nick Nolten kärkisuorituksiin ja Rikollinen 1970-luku ‑esityssarjan odotetuimpiin helmiin.

Karel Reisz: KUKA ESTÄÄ SATEEN? @ Orion ke 25. ja pe 27.2. klo 20.50. Pääosissa Nick Nolte, Tuesday Weld, Michael Moriarty ja Anthony Zerbe.

Who'll Stop The Rain 1978 Trailer

Lauri Lehtinen 3.3.2015 11:22

Rikollinen 1970-luku ylpeänä esittää: Robert Duvall, Karen Black ja Joe Don Baker maksavat syndikaatille potut pottuina Donald "Richard Stark" Westlaken romaanin filmatisoinnissa KOSTAJA KIVEN SISÄLTÄ, ohjaajana Rolling Thunder ‑mies John Flynn.

Valkokankaalla huippuharvinaisessa ja kotitallennemarkkinoillakin aika heikosti saatavilla olevassa klassikossa on luonnetta, vähäeleisen tiukkaa otetta ja asiallista antisankaruutta. Näe aina hyvä Robert Duvall kerrankin kunnon pääosassa!

John Flynn: KOSTAJA KIVEN SISÄLTÄ (The Outfit, 1973) @ Orion ke 04.03. & la 07.03.2015. Tervetuloa!

outfitposter.jpg

"Very well directed and acted. What makes the picture superior is the richness of the detail. The people in this movie are uncommonly interesting. 3,5/4"

-Roger Ebert / Chicago Sun-Times

"An undiscovered gem. If your tastes run to 70's crime films, it's well worth the money."

-George Pelecanos (The Wire)

"Erinomainen filmatisointi"

-Markku Tuuli / Katso

avustaja 3.3.2015 19:43

Olisiko mahdollista saada näitä elokuvasarjoja joskus vaikkapa Tampereelle? Sen verran vaikuttavaa tavaraa...

Flash 5.3.2015 01:16
avustaja (3.3.2015 19:43)

Olisiko mahdollista saada näitä elokuvasarjoja joskus vaikkapa Tampereelle? Sen verran vaikuttavaa tavaraa...

Veikkaisin että ainakin jokunen tämänkin sarjan elokuvista päätyy Tampereen Niagaran KAVI-sarjoihin tulevilla kausilla. Esim. vuosi sitten Orionissa nähty Magnum Force esitettiin Niagarassa viime joulukuussa jne.

Lauri Lehtinen 11.3.2015 10:21

Dustin Hoffmanin monessa mielessä kovin roolityö löytyy kovaonnisen ehdonalaisvanki Max Dembon ja kylmääväksi kääntyvän jalokivikeikan tarinasta Isku selkään (Straight Time, 1978). 1970-luvun todenmakuisimpiin ja samalla viihdyttävimpiin kuuluva alamaailman kuvaus tietää mistä puhuu.

FBI:n 10 etsityimmän rikollisen listalle päässeen Edward Bunkerin läpimurtoromaanin Julmin peto (No Beast So Fierce) filmatisointi aloitti Bunkerin elokuvauran ja innoitti Quentin Tarantinon antamaan hänelle Reservoir Dogsin Mr Bluen roolin.

Virallinen ohjaaja on Ulu Grosbard, mutta elokuva syntyi Hoffmanin ehdoilla ja rooliinsa intensiivisesti heittäytyvä tähti ohjasi siitä ison osan. Theresa Russell, Harry Dean Stanton, M. Emmet Walsh ja Gary Busey pitävät huolen siitä, että sivuosistakaan ei talenttia puutu.

Ulu Grosbard: ISKU SELKÄÄN (Straight Time, USA 1978) @ Orion ke 11. ja la 14.3. klo 21:00. Tervetuloa!

"It was during the shooting that Grosbard asked Hoffman, "What's more important, our friendship or the movie?" "The movie!" Hoffman replied without hesitation. The finish of Straight Time coincided with the end of their long friendship.

Surprisingly, despite the bitterness and turmoil surrounding the film, Straight Time turned out to be a sombre, gritty, vastly underestimated thriller thanks to Grosbard's rigorous handling of all the elements with almost documentary realism, climaxing with an exciting slam-bang jewel robbery."

-The Guardian, Ulu Grosbard obituary

Lauri Lehtinen 16.3.2015 21:15

"There's a lot of strange things happening in this world. Things you don't know about in Grand Rapids. Things you don't wanna know about."

hrdcre.jpg

Rikollinen 1970-luku ylpeänä esittää: Taksikuski-käsikirjoittaja Paul Schraderin toinen oma ohjaus Hardcore – alaston yö (Hardcore 1978) vie väkevälle matkalle pornohelvetin ytimeen. Michiganin Grand Rapidsissa asuva yrittäjä Jake Van Dorn (George C. Scott) lähtee etsimään kadonnutta tytärtään, jonka uskotaan joutuneen Los Angelesin häikäilemättömien erotiikkatuottajien kynsiin. Suurkaupungin syntejä kavahtava kalvinisti oppii vähitellen katu-uskottavaksi toimijaksi ja alkaa nähdä asiat hieman eri vinkkelistä kuin kotikylässä.

John Miliuksen tuottama ja Jack Nitzschen säveltämä Hardcore on unohtumaton yhdistelmä hypnoottisen hiipivää pelkoa, pintaa syvemmältä tajuttua ihmisyyttä, 1970-luvun aikuisviihteen todellisia kuvioita ja mytologisia snuff-kauhukuvia. Elokuva on kielletty alle 18-vuotiailta.

Paul Schrader: Hardcore – Alaston yö (1978) @ Orion ke 18.3. klo 21:10 & la 21.3. klo 21:00. Tervetuloa!

"4/4. A  a sneakily fascinating guided tour through massage parlors, whorehouses, and the world of porno movies. Contains moments of pure revelation."

-Roger Ebert / Chicago Sun-Times

"Schrader was this character who had fallen from his Calvinist grace and was really enjoying his time in Hell, sampling every part of it. One night when he was making Hardcore, I noticed his wrists were marked. He explained, 'I went to Mistress Vicky and she hung me up and cuffed me. I could only take it for three minutes.' Like, he wasn't a true pervert. He couldn't take it for half an hour like a real-man pervert."

‑John Milius / Easy Riders, Raging Bulls

cscotthardcore.png

El Conde 18.3.2015 20:36

Schraderin Hardcore – Alaston Yö on itselleni Rikollinen 1970-luku-sarjan odotetuin nimike – valitettavan vähälle huomiolle (ainakin nykyisin) jäänyt aito klassikko, joka tarjoilee tajutonta nuhjuilua ja ryppyotsaista äijäilyä alusta loppuun! Myös pulp-hahmogalleriassa riittää: "My name is Big Dick Blaque! I've done more porno movies than you ever saw!" Kurkoa matskua! Myös nuhju- ja eksploitaatiopuolella leffa toimii helvetin paljon paremmin kuin vaikkapa samoja ojia kolunneessa 8mm:ssa – Scott ja Boyle parivaljakkona nyt vaan ovat karismaattisempia kuin vaikkapa jälkimmäisen leffan Cage ja Phoenix.

Mitähän vanhasta videoversiosta oli leikattu? Elonetin mukaan tämä K18-teatteriversio oli (ja on) leikkaamaton.

Lauri Lehtinen 20.3.2015 10:37

Näin se on nähtävä ja lauantaina 21.3. siis uudestaan.

El Conde (18.3.2015 20:36)

Mitähän vanhasta videoversiosta oli leikattu? Elonetin mukaan tämä K18-teatteriversio oli (ja on) leikkaamaton.

K16-myyntivideon katselusta on aikaa mutta muistaakseni loppuvaiheiden verenvuodatusta oli lyhennetty töksähtävällä tavalla, muita eroja en ole huomannut.

Niin kuumottava kuin elokuva onkin, K18-ikäraja liittynee aikaan, jolloin hardcore-pornoelokuvat oli Suomessa kriminalisoitu eikä kansalaisten haluttu hirveästi tietävän tästä laittomasta paheesta. Myös samaa aihepiiriä kuvaava Robert Aldrichin Hustle sai 1970-luvun Suomessa K18-ikärajan aika vähällä seksillä ja väkivallalla.