PERINTEIKÄS KUOPIOLAINEN ELOKUVATEATTERI KINO KUVAKUKKO 75 VUOTTA
Kuvakukon juhlapäivää vietetään 27.9. elokuvien merkeissä. Elokuvista kaksi on on myös vuodelta 1939, joka on vuosi jolloin tapahtui paljon elokuvan saralla. Kenties mainekkain vuoden 1939 elokuvista on Victor Flemingin Tuulen viemää, jota on myös yleisön puolesta toivottu usein Kuvakukkoon esitettäväksi. Elokuvan saapuu alustamaan Kansallisen audiovisuaalisen arkiston suunnittelija Anna Möttölä. Vanhemmat Kuvakukon asiakkaat muistelevat myös usein Tarzan-seikkailuita suurina elokuvaelämyksinä. Vuodelta 1939 on myös Kuvakukossa esitettävä Tarzanin poika-elokuva, joka sopii koko perheelle. Illan kruunaa livesäestetty ruotsalainen klassikkoelokuva Noita – Häxan vuodelta 1922. Elokuviin on vapaa pääsy.
KUVAKUKKO 75 VUOTTA
Klo 13 Victor Fleming: TUULEN VIEMÄÄ
(Gone with the Wind/Borta med vinden), USA 1939 • Vivien Leigh, Clark Gable, Olivia de Havilland, Leslie Howard, Hattie McDaniel • suom. tekstit/svenska texter • K12 • 220 min • alustaa Kansallisen audiovisuaalisen arkiston suunnittelija Anna Möttölä klo 13. Elokuvaesitys alkaa noin klo 13.30.
Elämää suuremmaksi elokuvaksi kuvailtu Tuulen viemää (1939) on romanttinen kuvaus 1800-luvun lopun etelävaltioista ja Amerikan sisällissodasta. Se edustaa pörssiromahduksen ja lamakauden jälkeisen Amerikan haikailua menetettyyn vanhaan hyvään aikaan maailmansodan kynnyksellä. Toisaalta se henkii kiivasta yritystä rakentaa uudelleen kadotettu hyvinvointi. Neljätuntinen eepos on loistelias esimerkki Hollywoodin taiteesta ja edelleen hämmästyttävä.
Tuulen viemää kuuluu aikansa kalleimpiin elokuviin ja kaikkien aikojen suurimpiin yleisömenestyksiin. Kymmenen Oscar-palkinnon kuorruttamaa elokuvaa tehtiin pitkään ja suurella kohulla.
Klo 18 Richard Thorpe: TARZANIN POIKA
(Tarzan Finds a Son!/Tarzans pojke), USA 1939 • Johnny Weissmuller, Maureen O’Sullivan, Johnny Sheffield • suom. tekstit/svenska texter • S • 82 min
Tarzan-elokuvasarjan neljännessä osassa Tarzan ja Jane adoptoivat poikavauvan, joka jää ainoana eloon syvälle viidakkoon päätyneessä lentokone-haaksirikossa. Eipä aikaakaan kun Tarzan (Johnny Weissmuller) ja Jane (Maureen O'Sullivan) kasvattavat Cheetah-simpanssin avulla Poika-nimisestä pojastaan liianeissa keikkuvan viidakon hurjapään. Perheonneen tuo särön kuitenkin pelastuspartio, joka muutamia vuosia myöhemmin löydettyään koneen hylyn, päättelee Pojan olevan kotoisin jostain muualta kuin Afrikasta...
Elokuva sopii koko perheelle!
Klo 20 Benjamin Christensen: NOITA
(Häxan), Ruotsi 1922 • Benjamin Christensen, Ella La Cour, Maren Pedersen, Clara Pontoppidan, Tora Teje • suom. tekstit/svenska texter • K-16 • 109 min • restauroitu, värisävytetty versio SFI • säestys Janne Storm (kitara, live looping, löydetyt soittimet) & Tero Holopainen (viulu, kitara)
Tanskalainen Benjamin Christensen kuului elokuvan varhaisiin mestariohjaajiin. Kuvakukon 75-vuotisjuhlien huipennuksena esitetään hänen merkillisin elokuvansa, Noita, joka oli valmisteilla vuosina 1918–1922. Lajityyppijaotteluja rikkova mahtava essee noituudesta kautta aikojen laajenee tutkielmaksi hysteriasta ja noitavainoista nykypäivänä. Christensenin tapa käyttää elokuvaa kaukana ilmaisuvälineen sovinnaisista rajoista oleviin tarkoituksiin oli edellä aikaansa, eikä hänen elokuvalleen ole helppoa löytää vertauskohtaa myöhemmiltäkään ajoilta. Häxan on tekniikaltaan, kuvaukseltaan ja tunnelmaltaan ainutlaatuinen saavutus.