James Bond - elokuvat

Disco Studd (27.2.2015 15:45)

Elokuva olisi mestariteos, jos tämä kohtaus olisi jäänyt mukaan sellaisenaan.


[media]https://m.youtube.com/watch?v=ZdUzEwIHlvA[/media]

Ehkä se olisi vaatinut muutaman vastaavan terästyksen vielä lisääkin

John Glen: Octopussy (1983)


Ah, Octopussy, Octopussy, Octopussy – kuten Kamal Khankin totesi elokuvan tiimellyksessä. Oli edelleen pienoinen yllätys, kuinka vaikea tähän kyseiseen Bond-elokuvaan on suhtautua. Tiedän että, elämme 10-lukua ja näen kyllä leffan kaikki puutteet ja viat, mutta kun se nyt sattui olemaan se omaan nuoruuteen juuri oikeaan aikaan läsähtänyt Bond-seikkailu vaikuttaa periaatteessa keskitasoinen leffa yhä mahtavalta ja upeita pätkiä täynnä olevalta. Okei, okei, okei – Tarzan-karjahdus on nolostuttava ja seniori-ikäisen agentin pelehtiminen naisten saarella on... no, silkkaa Moorea, mutta mitäpä noista.


Br-julkaisun erinomaisuutta on myös vaikea ylistää riittävästi. Kuvan ja upeiden (?) kasarivärien loisto saa huomion toistuvasti kiinnittymään aivan vääriin asioihin, aina Bondin ruskeasta kravatista taustojen kirkkauteen, joten jo yksistään näistä syistä julkaisun pariin tulee taatusti palattua. Ääniraita on muhkea ilman että rajuimmissa toimintakohtauksissa on silti vaarana kuuroutuminen ja Alan Humen kuvaus pääsee myös oikeuksiinsa.

Lewis Gilbert: You Only Live Twice (1967)


Conneryn valtakauden päättänyt Bond (okei, herra tuli vielä takaisin, mutta kyllähän se kultakausi oli kiistatta tässä) on edelleen mahtavaa viihdettä. Pari vuotta väliä ja 007 on kiistatta hieman pulskistunut, mutta painoa ovat saaneet myös mittasuhteet. SPECTRE on jälleen puuhailemassa omiaan ja Donald Pleasence antaa viimein Ernst Stavro Blofeldille kasvot, ja taisi siinä tulla innoitettua eräskin Dr. Evil...


Br-julkaisu on armoton avaruuden pienoismalli-otoksille, eikä edes kova trimmailu pääse peittämään tekniikan puutteita. Se mikä hävitään ulkoavaruudellisessa autenttisuudessa saadaan kuitenkin korkojen kera takaisin Japanissa, kun agenttimme soluttautuu paikalliseen yhteisöön. Jylhät maisemat ja ikiaikainen kulttuuri antavatkin tälle viidennelle Bondille sopivasti eksotiikkaa. Toimii edelleen ja loppusota on melkoista spektaakkelia.

Minulla on ollut tapana arvioida Bond-elokuvat Bond-mythoksen kiinteiden elementtien näkökulmasta. Loppuarvosanalla ei välttämättä ole mitään tekemistä sisällön tai tekniikan laadun kannalta:

1) Bond

2) Tunnari

3) Tytöt

4) Pelit ja vehkeet

5) Pahis

Asteikko on yhdestä viiteen. Mukana ovat vain kylmän sodan ajan Bondit, koska koko genre kelottui olennaisesti supervaltajännitteiden päätyttyä.

Numeroiden lukuohje: pisteet järjestyksessä Bond, tunnari, tytöt, pelit ja vehkeet, pahis.

Tohtori No 5 + 5 + 4 + 2 + 3 = 19/25

007 Istanbulissa 5 + 4 + 4 + 2 + 3 = 18/25

Kultasormi 4 + 4 + 4 + 4 + 5 = 21/25

Pallosalama 4 + 3 + 3 + 4 + 3 = 17/25

Elät vain kahdesti 5 + 4 + 3 + 5 + 3 = 20/25

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa 4 + 3 + 4 + 2 + 5 = 19/25

Timantit ovat ikuisia 4 + 5 + 5 + 5 + 4 = 23/25

Elä ja anna toisten kuolla 4 + 5 + 5 + 4 + 4 = 22/25

Kultainen ase 3 + 4 + 3 + 3 + 5 = 18/25

Rakastettuni 2 + 2 + 3 + 2 + 4 = 13/25

Kuuraketti 4 + 1 + 3 + 4 + 4 = 16/25

Erittäin salainen 4 + 1 + 3 + 4 + 3 = 15/25

Octopussy 4 + 3 + 5 + 3 + 3 = 18/25

Kuoleman katse 3 + 5 + 4 + 4 + 5 = 21/25

Vaaran vyöhykkeellä 5 + 5 + 3 + 3 + 4 = 20/25

Lupa tappaa 4 + 5 + 3 + 3 + 3 = 18/25.

Huonoimmillaan 13 (52%), parhaimmillaan 23 (92%). Variointia siis löytyy usein geneeriseksi parjatusta saagasta.

EDIT: Korjattu Tohtori Non ja Lupa tappaan pisteet.

Onpas pieteetillä kasattu lista. En juurikaan harrasta näitä, mutta nyt:

Christopherit Lee & Walken ovat kieltämättä mainioita pahiksia, vaikka jälkimmäisen rooli on hiukan liikaa 80-luvun juppikauden buustaama. Ja kasarista puhuttaessa: A-ha ja Duran Duran tekivät kyllä parhaat teemabiisit noin vuosikymmeneen, siinä oli moonrakerit ja sunsilmillesvaanit silkkaa paperia, mutta Tom Jonesin pari vuosikymmentä vanhempi mylvintä olisi kyllä ansainnut pisteen tahi kaksi enemmän.

Mielenkiintoisesti tehty lista, mutta menettää uskottavuutensa jo heti, kun Tohtori No:n tunnari (eli itse James Bond ‑teema) on saanut yhden tähden, Timantit ovat ikuisia olisi paras Bond ja 007 – rakastettuni huonoin.

P.S. Lupa tappaan pisteet laskettu väärin.

Lex (30.4.2015 19:34)

Mielenkiintoisesti tehty lista, mutta menettää uskottavuutensa jo heti, kun Tohtori No:n tunnari (eli itse James Bond ‑teema) on saanut yhden tähden, Timantit ovat ikuisia olisi paras Bond ja 007 – rakastettuni huonoin.

P.S. Lupa tappaan pisteet laskettu väärin.

Asiat korjattu nyttemmin. Kiitoksia huomioista! Sen sijaan seison Timanttien korkean ja Rakastetun heikon arvostamisen takana. Jostain toisesta näkökulmasta asetelma voisi olla toisenkinlainen.

Murnau (18.1.2014 18:20)

Terence Young: Salainen agentti 007 Istanbulissa (From Russia with Love)

Bond lähtee Istanbuliin noutamaan salaista koodinpurkulaitetta, Lektoria. Peräänsä hän saa kylmäverisen tappajan, avukseen paikallisen liikemiehen ja rinnalleen kauniin blondin. Bond-elokuvien parasta kolmannesta, vaikkakaan ei mikään kuolematon. Martin Scorsesen mukaan tämä on turhan aliarvostettu elokuva. Vatsasyöpään kuvausten aikana sairastunut Pedro Armendáriz ampui itsensä pian kohtaustensa purkittamisen jälkeen.

***½

Sen verran mitä luin muitakin aikaisempia foorumin kommentteja elokuvasta, niin tuntuu että

Salainen agentti 007 Istanbulissa jakaa kansaa. Osa diggaa elokuvasta ja osa ei. Kuulun itse siihen ryhmään joka ei näe elokuvaa aivan niin hyvänä kuin mitä toinen puoli. Järjestyksessään toinen Bond-elokuva on jossain määrin hieman ryppyotsainen kuten joku toisaalla totesikin

ja ehkä hieman jäykkä. Parasta antia on junaosuus, jossa Robert Shaw tekee elokuvan parhaan roolisuorituksen ja tappelukohtaus on aikalaisekseen ja miksei nykysilmäänkin, varsin realistisen näköinen. Tämän sinänsä nerokkaasti kirjoitetun jakson jälkeen SPECTRE vaihtaa lähestymistapaansa, ja jahtaa Bondia veneillä. Hulppean näköistä ja viihdyttävää, mutta jos

SPECTREn toiminta on tätä ennen pohjustettu aivotyön ja salaisen toiminnan varaan, niin miksi nyt lähdetään näinkin näkyvään takaa-ajoon? Vastauksena tietenkin siksi, koska kyseessä on Bond-elokuva ja niissä täytää olla tietty määrä toimintaa.

Daniela Bianchi on kieltämättä yksi kauniimpia Bond-tyttöjä, mutta roolihahmo on kirjoitettu lähes vajaa-älyisen lapselliseksi. Helppoa riistaa Bondille siis. Aavistuksen epätasainen kokonaisuus on täten kyseessä mutta toisaalta tarjoaa viihdettä kesäiltaan, eikä tämä missään nimessä huono ollut

. Annan samat tähdet kuin Dr. No:lle, olkoonkin että From Russia with Love on sitä mielestäni karvan verran heikompi.

Terence Young: Dr. No (1962)


Kaiken alku ja juuri, sarjan käynnistys ja suuren filmidynastian alku.


Monen monta kertaa elokuvan jo aiemmin nähneenä leffa ei pitänyt sisällään suuriakaan yllätyksiä, mutta br-kuvan laatua ja ääniraidan jykevyyttä ihaillessa en voinut muuta kuin imeytyä mukaan tuplanolla-agentin seikkailuihin jälleen kerran. SPECTREkin on mukana heti alussa ja Bondin kekseliäisyys on juonen kantava elementti, vaikka apua on tarjolla kieltämättä vasemmalta ja oikealta. Yli viisi vuosikymmentä valmistumisensa jälkeen Dr. No toimiikin edelleen moitteetta, vaikka ajat ovat muuttuneet ja naisetkin ovat nykyään hieman muutakin kuin kauniita kirkujia, sellaisia kuin Honey Ryder.

Guy Hamilton: Live and Let Die (1973)


George Martin on poissa, joten hänen muistokseen oli osuvaa katsoa nimenomaan tämä Bond-leffa uudelleen. Ja olihan se mukavaa kun bd:n laatu toi Karibian maisemat niin upeina esiin. Harmi kyllä muu elokuva ei aivan nouse samalla tasolle musiikkiraitansa kanssa. 70-luvun alussa blaxploitaatio jyräsi ja "black was really beautiful", mutta pitikö Bondinkin hypätä tähän samana junaan? Juoni sinällään on toimiva, mutta elokuvan blackaus menee vain joissain kohdin raskaasti överiksi.


Tunnaribiisi on rautaa ja Bondilla on sopivan vähän välineistöä jolla loistaa, mikä on aina hyvästä. Bond-tytöistä Jane Seymourin esittämä Solitaire on edelleen kuin hunajaa, mutta Gloria Hendryn mokaam... krhm – esittämä Rosie on edelleen käsittämättömän ärsyttävä tapaus. Surkeaa castausta ja hyvän tilaisuuden totaalista hukkaamista, sanoin minä. Pahiksena Yaphet Kotton Kananga / Mr. Big on takuuvarmaa tavaraa, mitä nyt Mr. Big olisi voinut olla enemmän esillä ja pahiksen alaisista Whisper vetää ehkä pisimmän korren. Ainakaan mies ei ole liian äänekäs, eikä naurettavuuksiin venytetty hahmo kuten Tee Hee. Ja sitten on vielä se komediallinen kevenne, sheriffi J. W. Pepper. Nuorempana pippuri oli osapuilleen parhainta elokuvassa, mutta nyttemmin hänkään ei enää saa samaa efektiä irti minusta. Lienkö tullut vanhaksi, vai mistä on nyt kyse...