Matti Erholtz

L'infermiera di notte (Night Nurse, 1979)

Ohjaaja:

• Mariano Laurenti

elokuva arvostelu

Elitistin tutkimusmatkat iki-ihanan Gloria Guidan filmografiaan jatkuvat. Suurennuslasin alla on nyt näyttelijättären tunnetuimpiin elokuviin kuuluva L'infermiera di notte, joka on myös ohjaaja Mariano "Kyttäkoulun kahelit" Laurentin parhaita saavutuksia.

Ruggero Deodaton elokuvassa Uomini si nasce poliziotti si muore (Kylmät tyypit, kuumat raudat, 1976) on kohtaus, jossa elokuvan pääpoliisikaksikko menee etsimään erästä henkilöä kerrostalosta, jonka alakerrassa he tapaavat talon portinvartijan selailemassa pornolehteä. Portinvartija on lyhytkasvuinen mies, jolla on huomiotaherättävän pieni leuka ja iso nenä. Hän ei ensin halua kertoa kyselijöille missä heidän etsimänsä henkilö asuu, mutta pienen kovistelun jälkeen suostuu paljastamaan asian. Kohtauksen tarkoituksena on korostaa päähenkilöiden alfauroksisuutta rinnastamalla heidät mahdollisimman epämaskuliinisen miehen kanssa. Alvaro Vitalin (1950–2025) näyttelijäuran alkupää koostui tällaisista erikoiseen ulkonäköön perustuvista lyhyistä cameoesiintymisistä.

Sähköasentajana työskennelleen Vitalin valkokangasura alkoi, kun hän kuuli, että Federico Fellini etsi uuteen elokuvaansa hyvin pienikokoista miestä. Vitali pääsi haastatteluun ja tuli valituksi. Hän esitti sinikasvoista Caesaria Satyriconin (1969) alun näytelmäkohtauksessa. Fellini piti Vitalista ja otti hänet mukaan myös elokuviinsa I clowns (1970), Roma (1972) ja Amarcord (1973), sekä auttoi häntä pääsemään kirjoille näyttelijöiden ohjelmatoimistoon, jonka kautta Vitali sai pieniä rooleja myös muiden ohjaajien elokuvista, joskus kreditoituna, joskus ei. Jonkinlainen käännekohta oli veteraaniohjaaja Stenon La poliziotta (1974), jossa Vitalilla oli ihan oikea, useassa kohtauksessa esiintyvä henkilöhahmo esitettävänään. 1970‑luvun loppupuolella Vitalista tuli yksi commedia sexy all'italiana ‑genren vakioesiintyjistä, jonka nimi ja kasvot olivat elokuvien julisteissa näyttävästi esillä. L'infermiera di nottessa hänen nimensä tulee alkuteksteissä heti päätähti Gloria Guidan jälkeen.

Commedia sexy all'italiana ‑lajityyppi ei tuottanut taiteellisesti merkittäviä teoksia, eikä sellainen ole L'infermiera di nottekaan, mutta se on ehkä se elokuva, jossa koko genren olemus kiteytyy täydellisimmin. Näissä elokuvissa ei ole hyviksiä tai pahiksia, parempaa tai huonompaa väkeä, vaan kaikki ovat tasapuolisen naurettavia, viettiensä viemiä ihmisparkoja. Mariano Laurentin ohjaukset jakautuvat kahteen luokkaan riippuen siitä, ovatko käsikirjoitus ja näyttelijät olleet ohjaajalle mieleen. Jos olivat, niin Laurenti ohjasi yritteliäästi ja pyrkien rutiinisuoritusta viitseliäämpään lopputulokseen. Tähän luokkaan kuuluu L'infermiera di notte. Päinvastaisessa tapauksessa hän vain nopeasti huitaisi kokoon jotain elokuvaa muistuttavaa. Tähän luokkaan kuuluu Suomessa tunnetuin ohjaajan elokuva Carabinieri si nasce (Kyttäkoulun kahelit, 1985), jonka perusteella ei siis kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä Laurentin taidoista.

Guida on elokuvan päätähti, mutta hallitseva näyttelijä on Lino Banfi. Banfi esittää hammaslääkäri Nicola Pischellaa, jolla on praktiikka samassa kerrostalossa kuin asunto. Nicola pettää vaimoaan Luciaa (veistoksellinen Francesca Romana Coluzzi) naispuolisten asiakkaidensa kanssa ja kohtelee törkeästi apulaistaan Peppinoa (Vitali). Lucian ulkomailla pitkään asustellut sairaalloinen setä Saverio (Mario Carotenuto) tulee vierailulle veljentyttärensä luokse, ja häntä hoitamaan palkataan Guidan esittämä sairaanhoitaja Angela. Saverio on huijari, joka oikeasti pyrkii saamaan haltuunsa perheen kattokruunuun piilotetun timantin, jonka olemassaolon on hänelle paljastanut oikea Saverio kuolinvuoteellaan.

Juoni on taas kerran vain tekosyy sekalaiselle sikermälle sketsejä, joita tasaisin väliajoin maustetaan alastomuudella. Huumorin taso vaihtelee, mutta kaikkein infantiileimmilta alapäävitseiltä katsoja tällä kertaa säästetään. Suhtautuminen seksuaalisuuteenkin on hiukan aikuismaisempaa kuin lajityypin elokuvissa yleensä. Koko näyttelijäensemble on hyvässä vedossa, erityisesti Banfi, jonka yhteispeli Vitalin kanssa on ehkä L'infermiera di notten hauskinta antia. Banfin komiikka on suurelta osin verbaalista ja perustuu näyttelijän huulilta jatkuvasti virtaavaan nonsense-höpötykseen, mutta jotain huumorista välittyy italiankieltä taitamattomillekin. Nicola on klassinen italialainen furbo, ovela oman edun tavoittelija, jota eivät moraaliset estot paina. Elokuvan toistuvana vitsinä on Nicolan Peppinolle antama läimäys poskelle aina heidän kohdatessaan (kerran hän myös sylkee Peppinoa päin naamaa). Tämän kaltoinkohtelun funktio on L'infermiera di nottessa täysin toinen kuin yllä mainitussa Deodaton elokuvassa, jossa Vitalin esittämä hahmo pyrittiin esittämään kaikki loukkaukset ansaitsevana tosimiehen irvikuvana. Nyt irvikuva on Vitalia nöyryyttävä "tosimies" itse. Commedia sexy ‑genreen olennaisesti kuuluva pilailu uhoilevan maskuliinisuuden kustannuksella tasapainottaa hieman näiden elokuvien kiistatonta seksismiä.

Laurenti ja toinen käsikirjoittaja Francesco Milizia ovat aivan oikein ymmärtäneet, että koska Guidan alastomat sulot oli vuonna 1979 nähty valkokankaalla jo moneen kertaan, pelkästään niiden varaan ei L'infermiera di notten seksploitaatio-osastoa kannata rakentaa. Elokuvan alkupuolella paljasta pintaa katsojille esittelevätkin upeat Paola Senatore ja Annamaria Clementi. Guidan ensimmäinen alastonkohtaus on huolella rakennettu ja toimii erinomaisena esimerkkinä paitsi Laurentin ohjaajankyvyistä myös siitä, miten ns. "miehinen katse" toimii elokuvassa.

Lucia epäilee aiheellisesti, että Nicolalla saattaisi olla jotain aikeita Angelan suhteen, ja hän nukkuu kenttävuoteella Saverion huoneen oven edessä estääkseen puolisonsa pääsyn Saverion unta vartioivan Angelan luo. Nicola raahaa salaa parvekkeen kautta huoneeseen lämmittimen, tarkoituksena saada Angela riisuuntumaan kuumuuden takia. Operaatio onnistuu täydellisesti, huoneen lämpötilan noustessa Angela avaa sairaanhoitajan takkinsa, jonka alla hänellä on vain pikkuhousut, ja menee parvekkeelle leyhyttelemään itseään. Nicola litistyy parvekkeen lasioven ja seinän väliin. Hän on nyt samassa asemassa kuin elokuvan katsoja: hän voi katsoa mutta ei koskea halunsa kohdetta.

Kamera omaksuu hänen katseensa, ja näemme Nicolan näkökulmasta kuvattuja lähikuvia Guidan rinnoista. Tyydytettyään tirkistelyhalunsa Nicola poistuu paikalta, ja miehisen katseen kantajaksi vaihtuu nyt unestaan herännyt Saverio. Saverion silmin näemme Angelan/Guidan istumassa nojatuolissa takki auki ja rinnat paljaina ja hänen takanaan avoimesta ovesta Lucian nukkumassa kenttävuoteellaan. Kameran katse on Guidan alastomuudesta niin kuumentunut, että nyt Luciakin näyttäytyy seksikkäänä naisena, jollaisena häntä ei aiemmin oltu kuvattu.

L'infermiera di notten sisäkuvaukset tehtiin Roomassa ja ulkokuvaukset Apulian hallintoalueella. Näihin aidoilla tapahtumapaikoilla kuvattuihin kohtauksiin kuuluvat merenrantaluolaan rakennetussa Grotta Palazzesessa kuvattu ravintolakohtaus ja Guidan lauluesitys Io Valentino ‑discoteekissa Ceglio Massapicassa. Ennen näyttelijäuraansa Guida kokeili siipiään laulajana ja "La musica é" ‑biisissä kuullaan hänen omaa lauluääntään. Laulajana Guida on samanlainen luonnonlapsi kuin näyttelijänäkin, ja vaikka biisi ei ole kummoinen niin esitys on. Kohtauksessa tiivistyy se mikä tekee Guidasta erityisen, ja se ei ole hänen kauneutensa tai seksikkyytensä vaan hänen aitoutensa. Olemalla oma luonnollinen itsensä Guida pystyi ylittämään sen "seksipommi" ‑roolin, jota hänelle elokuvissa tyrkytettiin ja tulemaan joksikin rakastettavammaksi.

80‑luvulla commedia sexy all'italiana ‑genren hiivuttua Vitali teki sarjan elokuvia, joissa päähenkilönä oli näsäviisasteleva koulupoika Pierino, jonkinlainen italialainen versio Pikku-Kallesta. Pierinosta tuli Vitalin tunnetuin yksittäinen elokuvahahmo. 2000‑luvun puolella Vitali sai elokuvarooleja enää harvakseltaan ja valitteli unohdetuksi tulemista. Vitali kuoli 24.6. 2025 sydäninfarktiin oltuaan sitä ennen kaksi viikkoa sairaalassa keuhkokuumeen takia. Vitalin vanhat näyttelijäkollegat loistivat hautajaisissa poissaolollaan (Lino Banfi sentään noteerasi tapahtuman sosiaalisessa mediassa). Ainoat elokuva-alan ihmiset hautajaisissa olivat Sergio Martino, Carlo Verdone ja Nadia Bengala. Elokuvahistorioitsijat Roberto Poppi ja Enrico Lancia luonnehtivat kirjassaan Gli Attori (2003) Vitalia "yhdeksi aliarvostetuimmista italialaisista näyttelijöistä".