Jari Mustonen

Ready or Not (2019)

Ohjaaja:

• Matt Bettinelli-Olpin
• Tyler Gillett

elokuva arvostelu

Onko Ready or Not paljon enemmän kuin siihen liitetyt pintapuoliset teoriat?

Australiassa syntynyt Samara Weaving herätti synnyinmaansa ulkopuolella huomiota ensimmäistä kertaa kauhun ystävien keskuudessa Netflixin väkivaltaisessa veri-ilottelussa The Babysitter (2017), jossa hän näyttelee vähintäänkin erikoisia taitoja omaavaa lastenhoitajaa. Esimerkiksi Dread Centraliin kirjoittava Matt Donato luonnehti Weavingistä tulleen genren iso näyttelijä yhdessä yössä. The Babysitterin jälkeen vuoroon tuli suuremman huomion saanut kartanokauhusatiiri Ready or Not.

Kartanokauhuelokuvilla on oma historiansa. Niiden lähtökohdat vaihtelevat The Innocentsin (1960) yliluonnollisuuden uhasta satunnaisen porukan kohtaamisiin ison talon salaisuuksien äärellä (House of the Long Shadows, 1983). On tehty kepeitä komedioita (Murder by Death, 1976), mutta myös vakavia teoksia (The Legend of Hell House, 1973). Slashereiden ja giallojen tapahtumapaikkanakin nähdään tuon tuosta vanha massiivinen rakennus.

Ready or Notissa Samara Weaving näyttelee Grace-nimistä naista, jonka hääyö saa odottamattoman käänteen, kun hän lupautuu mukaan seurapiirileikkiin uunituoreen äveriään sukunsa kanssa heidän kodissaan.

Gracesta tulee altavastaaja, jonka metsästämiseen liitetty symboliikka on innoittanut kriitikoilta monenlaisia analyyseja. Kaksikon Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett ohjauksessa tarina välttää onnistuneesti viime vuosikymmenen kauhun sudenkuopat, eikä juoni pirstaloidu sillisalaatiksi. Hahmot toimivat uskottavasti heille luodussa satiirisävytteisessä todellisuudessa elokuvan omalla sisäisellä logiikalla. Grace on moderni nainen, mutta myös uskottavalla tavalla uhri. Hänen hahmonsa kehitys ei sula fiilistelyyn naisen kaikkivoipaisuudella. Tämä avaa monia vivahteita tarinaan.

Feministien avioliittonäkemykset

Elokuvaa kuvattiin historiallisissa miljöissä ja paikallisessa tunnetussa nähtävyydessä, Casa Lomassa, Torontossa, jossa vieraileminen aiheutti tuotannolle omat haasteensa. Casa Loma on 1900‑luvun alkupuolella liikemies Henry Pellattin rakennuttama keskiaikaistyylinen linna, joka sisältää monia erikoisuuksia, kuten salakäytäviä. Autenttisia paikkoja ei voinut niin sanotusti pistää paskaksi tai liata, vaikka sellaistakin tämäntyylisessä tarinassa väistämättä tapahtuu. Kuvausten aikana tarvittiin myös useampi häämekko Weavingin ylle, jotta kaikki otokset saatiin purkitettua kulloisessakin verisyydessä.

Feminististä elokuvakritiikkiä on kiehtonut juuri tämä yksityiskohta: hääpuku. Esseessä "A Deconstruction of the Idealized in Bertinelli-Olpin and Gillet's 'Ready or Not'" (The Daily Fandom, 2022) Hailee Bartz käy läpi puvun eri vaiheita tarinan edetessä. Klassinen naiskuva, jota häämekko edustaa, transformoituu, mikä antaa teoreetikoille mahdollisuuden käsitellä tarinaa elokuvan metatasoilla kulttuurin alitajunnasta ammentaen. Käytännössä tämä tarkoittaa kahta toisiinsa sulautuvaa näkökulmaa: elokuva on leikkimielinen fantasia, mutta myös tosielämään viittaava metafora avioliiton kahleiden katkeamisesta.

Richard Connellin monesti filmattu ihmisjahtinovelli Zaroffin koirat (The Most Dangerous Game, 1924) tarjoaa oivallisen kehikon, johon ripustaa Gracen kohtalo. Rikkaan perheen uskomukset merkitsevät hänelle vaatimusta varsin kirjaimellisesta itsensä uhraamisesta suvun menestyksen puolesta. Ajatus ei ole kaukaa haettu luettaessa historiallisia tarinoita nuorten morsianten muovaamisesta vaikutusvaltaisten perheiden tahtoon. Feministisessä kritiikissä Gracen vapaus edustaa suvun – eli patriarkaatin ilmentymän – silmissä myrkkyä, joka tulee vuodattaa pois. Toisin sanoen suku näkee hänet – modernin naisen – uhkana.

Toinen elokuvateoreetikko Alissa Wilkinsson löytää kirjoituksessaan "Ready or Not is a dark horror comedy with the obliviously rich in its crosshairs" (Vox, 2019) Gracen kohtalosta kristillisen teeman. Hänen mielestään eräässä otoksessa käden läpi tunkeutuva naula viittaa jopa ristiinnaulitsemiseen vertauskuvana. Ajatusta laajentamalla viaton karitsa – morsian valkoisessa hääpuvussa – täytyy uhrata suurempien asioiden puolesta. Pohdinnalla on lihaa luiden ympärillä, koska juonessa on mukana satanistinen ulottuvuus. Tosin tällöin suku ei edusta kristillistä patriarkaalista naiskuvaa, vaan jotakin aivan muuta. Tavoitteena ei ole alistaa morsian osaksi perhettä, vaan surmata tämä. Vertauskuva avioliitosta päätyy uudelle jengalle.

Feministisessä kritiikissä hää, ydinperhe ja (miesten) omaisuus ovat klassisia vallan symboleita ja siksi paheksunnan kohteita. Tämä saattaa olla sokea piste, jonka takia Ready or Notissa nähtävää hääsymboliikkaa on mahdollista ylitulkita, etenkin koska elokuvan tarinassa avioliitto ei juonna pyrkimyksistä indoktrinoida morsian mieskeskeiseen maailmankuvaan, vaan erottaa hänet kokonaan sukusiteestä viemällä henki. Toisin sanoen elokuva ei käytä avioliittoa sitoutumisen symbolina, vaan tappamisen motiivina. Morsiamesta ei haluta perinteistä vaimoa pitämään huolta aviomiehestään, vaan ruumis. Tämä jää vähälle huomiolle mainituissa feministisissä tulkinnoissa.

Viimeinen selviytyjä

Gracen persoonan nyanssit luotiin Weavingin ja ohjaajakaksikon yhteistyönä. Tärkeäksi muodostui roolihahmon tausta sijaiskodin lapsena. Hän on mielenkiintoisen vivahteikas fiktiivinen persoona, joka ei latistu nykyaikaiseksi marveliksi, jollainen nähdään esimerkiksi muutoin onnistuneen The Final Girlsin (2015) surkuhupaisassa finaalissa. Grace on varsin klassinen sankari, jossa tasapainoilee kaksi erilaista maailmaa. Elokuvateorioissa toisinaan käytetyssä binäärisessä asettelussa hän asemoituu vastakohtien naiseus/miehuus, yksilö/perhe sekä vankeus/vapaus välille. Yksi vastapari voisi olla myös rikas/köyhä.

Vastakkainasettelua nähdään myös elokuvan miljöössä. Kynttilöiden valot luovat lämpöä, mutta jättävät varjoja, jotka viittaavat salaisuuksiin. Jykevät seinät korostavat turvaa ulkomaailmalta mutta myös vankeutta. Sokkelot antavat mahdollisuuksia kätkeä itsensä tai päätyä paikkoihin, joihin ei halua.

Kartanokauhu mahdollistaa erinomaiset puitteet altavastaajan kasvutarinalle. Intertekstuaalisena perintönä suljetussa tilassa velloo tälläkin kertaa uhan tuntu. Grace seikkailee muistoja tulvivassa ympäristössä, jossa toisten ihmisten häntä pidempi historia voi antaa mahdollisuuden löytää oma identiteetti heidän kanssaan tai jäädä ulkopuoliseksi – hänhän on sijaiskodin lapsi, joka on lapsena kadottanut omat perhesiteensä. Tälläkin tapaa hän sopii hyvin kahden erilaisen elämänkokemuksen väliin. Tarinaa voi halutessaan jopa ajatella metaforana, jossa kuvataan Gracen haluamattomuutta tai kyvyttömyyttä sitoutua mihinkään pysyvään. Tällaisella tulkinnalla hän päätyy edustamaan modernissa kulttuurissa vellovaa naiseuden uuden määritelmän etsimistä.

Ready or Not on saanut kantaakseen monenlaisia teorioita. Mutta joissain kohdin ne saattavat kertoa enemmän kriitikkojen tarpeesta hyväksikäyttää taidetta kertoakseen sen kautta omia ajatuksiaan yhteiskunnasta. Tätä voi pitää toki myös onnistuneen taideteoksen merkkinä, että se herättää ajatuksia. Gracen innoittamat feministiset esseet tiivistävät jotakin tämän hetken itsetutkiskelusta.

Alfred Hitchcock, joka loi monia makaabereja kohtauksia, luonnehti elokuviaan sanoen: "Some films are slices of life, mine are slices of cake". Yhden tulkinnan mukaan hän vihjaa sadististen psykologisten teemojen olevan ainesosia tehdä kauhusta ja tappamisesta hieman nautinnollisempaa, kuin kerroksia, jotka tekevät jälkiruoasta herkullisen – ei muuta. Elokuvat eivät kerro todellisesta elämästä, vaan ovat eskapismia. Ehkä esseistinen analysointi on kauhun kohdalla joskus siksikin keinotekoista, kuin kirjoittajan pyrkimys tehdä viihteestä jotakin muuta kuin mitä se on. Tähän sopii myös Ready or Not, satiiri, joka parodioi ennen kaikkea ihmismielen pinnallisimmalla tarpeella: säilyttää oma henki.

Kuudella miljoonalla dollarilla tehty Ready or Not tuotti miltei kymmenkertaisesti rahat takaisin. Onnistumisen suo mieluusti tekijöille kannustimena, sillä elokuva on taidokkaasti ohjattu ja kuvattu. Weavingin ohella siinä nähdään monta muutakin herkullista roolisuoritusta, yhtenä esimerkkinä Andie MacDowell. Erilaisiin tilanteisiin nautittavalla vakavuudella suhtautuvat kartanon asukit ovat teoksen sisältämän mustan huumorin suola, erikoistehosteiden ja juuri oikeanlaisen visuaalisen ilmeen vahvistamina.

Parhaillaan jälkituotetaan saman ohjaajakaksikon luomaa ja Samara Weavingin tähdittämää jatko-osaa Ready or Not 2: Here I Come. Elokuvan ensi-ilta on huhtikuussa 2026.

Lähdeluettelo

• Matt Donato: The Babysitter Review: This Is One Nasty Ride! (linkki )
• Hailee Bartz: A Deconstruction of the Idealized in Bertinelli-Olpin and and Gillet's 'Ready or Not' (linkki )
• Alissa Wilkinsson: Ready or Not is a dark horror comedy with the obliviously rich in its crosshairs (linkki )