Tatu Piispanen

Vengeance of Snow-Maid (1970)

Ohjaaja:

• Chou Hsu-chiang

elokuva arvostelu

Äitinsä kohtaloa kostamaan kasvavasta Lumineidosta kehittyy keljujen miesten kauhu sympaattisessa pikkubudjetin taiwanilaisfilmissä.

1960‑luvun loppupuolen ja 1970‑luvun alun taiwanilaisista taistelulajielokuvista useimmat tuntevat King Hun klassikot Dragon Inn (1967) ja Kultainen hämähäkki (A Touch of Zen, 1971). Kiinalaissyntyinen Hu ja taiwanilainen Sha Rongfeng perustivat Dragon Innin tuotantoa varten Union Filmin, joka vastasi monta vuotta Taiwanin laadukkaimmista wuxia‑elokuvista.

Vengeance of Snow-Maidin tuotantoyhtiönä on paljon tuntemattomampi Chinese Oversea Film Company, ja rahahanat ovat selvästi pysyneet vain raolleen avattuina. Samalla teos edustaa sitä massaa, mitä suurin osa taiwanilaisista miekkailuelokuvista 70‑luvun alussa olivat. Lajityypin konkarikatsojakaan tuskin tunnistaa näyttelijöistä enempää kuin muutaman.

Elokuva alkaa lyhyellä taistelukohtauksella, jonka osapuoliksi paljastuvat raskaana oleva nainen ja tämän petollinen rakastaja, molemmat eteviä miekankäyttäjiä. Haavoittuneen naisen onnistuu paeta, ratsastaa yhtä soittoa neljä kuukautta, ja synnyttää terve tyttölapsi lumisissa maisemissa. Heidät pelastaa erämaasta sattumalta paikalle osuva Ruma Piika (Tao Shu), joka äidin menehdyttyä synnytyksenjälkeisiin komplikaatioihin adoptoi lapsen ja nimeää tämän Lumineidoksi. Ennen hengenheittoaan äiti ehtii kertoa surkeasta tilastaan vastuussa olevan miespaskan lempinimen: Keltainen Rotta.

Kiinnostavinta Vengeance of Snow-Maidissa on Ruman Piian ja Lumineidon suhde: itsenäinen ja omavarainen juoppo kasvatusäiti opettaa tytölle taistelutaidot sekä jakaa elämänviisauttaan, pitäen tämän lähes täydellisessä eristyksessä muusta maailmasta kodikkaalla vuorella. Tyypillisesti tämä mestarin ja mentorin rooli on kamppailulajielokuvissa aina ollut miehen, silloinkin kun tarinan toimijan roolissa on nainen. Ikävä kyllä varsinaisista treenikohtauksista ei saada mitään irti. Esimerkiksi voittoisan miekkamanööverin käännös on kömpelössä englanninkielisessä tekstityksessä huvittava "Placid, snoring, challenge!" mutta visuaalisesti tämäkään liikesarja tai sen harjoittelu ei näytä oikein miltään.

Tarinassakin on jos ei vahvasti feministisiä niin ainakin feminiinisiä piirteitä, sillä loppupuolella kostamisen sijaan henkilöhahmot ovat enemmän huolissaan siitä, kuka pääsee kenenkin kanssa naimisiin. Tosin asiasta pahiten hössöttävät miehet, joiden naimaintoon riittää vastapuoleen tutustuminen muutaman minuutin ajan tai vanhempien tekemä sopimus jälkikasvunsa tulevasta pakkoavioliitosta. Mutta toki merkittävä osa elokuvan mieshahmoista on ihan vaan kunnon rehtejä vanhan koulukunnan seksinnälkäisiä raiskaajia. Nykykatsojan pohdittavaksi jää, onko tällaisen käyttäytymisen kuvaaminen millään muotoa tarkoitettu kritiikiksi aikakauden maskuliinisuuden ilmentymistapoja kohtaan.

Elokuvallisesti Vengeance of Snow-Maid sisältää muutaman pätevän jakson, kuten rosvojoukon himon kohteeksi juotuvan pyykkääjän takaa-ajon metsässä ja Lumineidon taltuttamisen liekehtivillä miekoilla. Taistelukohtaukset eivät perustu suorittajiensa oikeille kamppailutaidoille, mutta ne on koostettu riittävällä näkemyksellä. Koreografina toiminut Pai Ying on kenties ammentanut niihin kokemuksistaan King Hu'n elokuvista, joissa hän oli siihen mennessä näytellyt (Dragon Inn, A Touch of Zen). Taiwanilainen ohjaaja Chou Hsu‑chiang pestattiinkin tämän jälkeen Hongkongiin Shaw Brothers ‑studiolle, jolle hän teki kaksi melko ikävystyttävää kummitteluelokuvaa: The Enchanting Ghost (1970) ja The Bride from Hell (1972), joista molemmista löytyy 88 Filmsin Blu‑ray‑julkaisu.

Vengeance of Snow-Maid pysyy onnekseen sympaattisen hellyyttävänä lähinnä Lumineitoa näyttelevän Chen Chenin ansiosta. Chen oli aikansa valovaimaisimpia taiwanilaistähtiä, ja rooli toimintaelokuvassa hänelle täysin epätyypillinen. Atleettisessa uskottavuudessa Chen jää jälkeen taitavimmista kilpasisaristaan (etunenässä niin ikään taiwanilainen Polly Shang Kwan ja ennen miekkaan tarttumistaan tanssijana kunnostautunut Cheng Pei‑pei) vaikka luontainen viehättävyys sekä toimintajaksojen kekseliäs leikkaus tätä kompensoikin.

Kostojuonikaan ei etene aivan suoraviivaisesti, mikä on sekä hyvä että huono asia: viimeisen puolen tunnin aikana tarina päätyy huopaamaan turhauttavasti, mutta toisaalta Keltaisen Rotan ja tämän lakeijoiden päiviltä päästämistä hämmentävät romantillis‑ ja sukulaissuhdekuviot ovat ainakin poikkeus tyypillisimmistä hyvikset vastaan pahikset ‑asetelmista. The Swordsman of All Swordsmenin (1968) tasoiseen koston oikeutuksen pohtimiseen elokuva ei silti yllä.

Vengeance of Snow-Maidiä ei pidä sekoittaa hyvin samankaltaisesti nimettyyn, seuraavana vuonna valmistuneeseen Lo Wein ohjaamaan Shaw Brothers ‑tuotantoon Vengeance of a Snow Girl (1971).