Paavo Ihalainen

Dario Argento panico (2023)

Ohjaaja:

• Simone Scafidi

elokuva arvostelu

Dario Argento -dokumentti jää pintapuoliseksi raapaisuksi, jossa ei juuri esitetä purevaa kritiikkiä, ja analyysi elokuvistakin jää aika vähäiseksi.

Oli jo aikakin, että Dario Argenton pitkästä urasta tuotetaan dokumenttielokuva. Erityisen hyödyllistä on tehdä se nyt, kun elävää Argentoa voi vielä käydä haastattelemassa. Vuoden 2019 Fulci for Faken ohjaaja Simone Scafidin ei siis ole tarvinnut turvautua vastaavaan kikkailuun kuin jo edesmenneen Lucio Fulcin töitä dokumentoidessaan vaan hän on voinut jättäytyä nyt itse taka-alalle.

Kehystarinassa seurataan Argentoa vetäytymässä syrjäiseen hotelliin kirjoittamaan seuraavaa elokuvaansa (oletettavasti kyseessä on lähiaikoina valmistuva naissarjamurhaajaelokuva, jonka pääosassa nähdään Isabelle Huppert). Kärttyisä Argento kitisee kaikesta mahdollisesta ja tilailee avuliaalta henkilökunnalta hedelmämehuja. Läheiset arvioivat, että luovuus lähtee liikkeelle, kun ukko asettuu aloilleen, mutta mies itse ei tunnu pääsevän työn syrjästä kiinni.

Kohtuullisen sujuvasti tehdyissä puhuvien päiden osuuksissa ollaan haastateltu Argenton lähimpiä elossa olevia yhteistyökumppaneita ja perheenjäseniä. Mukana jutustelemassa on myös kuuluisia faneja, kuten Guillermo del Toro tai Nicolas Winding Refn. Materiaalia olisi tietysti ollut paljon pitempäänkin elokuvaan, ja kiinnostavimpia osuuksia ovatkin aikakausimateriaali, jossa Italian elokuvateollisuuden kahtiajakoinen suhtautuminen kauhun kultapojuun tulee ilmi.

80‑luvun puolivälin jälkeen tippuvan Argenton elokuvien laatukäyrän myötä olisi ollut oikeastaan kultavuosia kiinnostavampaa seurata, miten yleinen suhtautuminen Argentoon kalseutuu, mutta loppupuoli juostaan läpi mahdollisimman nopeasti. Eipä Dracula 3D:n (2012) kaltaisia pohjanoteerauksia juuri kannatakaan muistella.

Jos Argenton tuotanto on entuudestaan kovinkin tuttua, jäävät dokumentin ansiot pieniksi jyviksi infoa, tai sitten hetkiksi, joissa Argenton aika banaalin arkista hotellielämää pääsee kurkistelemaan. Yksityiselämän sivuaminen jää muutoin erityisen pinnalliseksi. Pitää toivoa, että joku Alexandre O. Philippen tasoinen elokuvantekijä vielä ehtii tehdä paremmin rajatun katsauksen Argenton tuotantoon ennen kuin mestarista aika jättää.