Sakari Määttä

The Believer's Heaven (1977)

Ohjaaja:

• Ron Ormond

elokuva arvostelu

Tähtiloki 1977, jKr. “Taivas, tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen. Nämä ovat ohjaaja Ron Ormondin ja baptistisaarnaaja Estus W. Pirklen löytöretkiä. Heidän yhteinen tehtävänsä: tutkia outoja uusia maailmoja, etsiä syntisiä ja käännyttää heidät uskoon ja rohkeasti viedä heidät paikkoihin, joissa ihminen ei ole koskaan aiemmin käynyt.”

Tervetuloa taivaaseen. Nouset kevyin askelin valkoisia portaita läpi untuvaisten pilviverhojen. Suuntaat kohti kauempana siintävää kivistä porttia ja vähitellen erotat pilvien välistä siellä odottavan hahmon. Onko Jumala vartomassa sinua elämän kirja kädessään, vai onko kaikki vain unta? Saavut hitaasti lähemmäs toiveikkaana ja voitonriemuisena: sinun nimesi on kirjoitettu vanhurskaiden etuoikeutettuun joukkoon! Kirkon oppien mukainen puhdas elämä kannatti sittenkin, lukemattomista houkutuksista huolimatta! Kyllä syntiset saavat nyt pitkän nenän! Otat vielä viimeiset askeleet ja sumuverho hälvenee paljastaen odottavan hahmon tarkemmin. Ei sinua vastassa olekaan Jumala, pyhä Pietari eikä edes Jeesus, vaan epäilevästi silmäilevä pastori Estus W. Pirkle kädessään itse kirjoittamansa käsikirjoitus elokuvaan The Believer's Heaven. "Tervetuloa taivaaseen", Pirkle toitottaa. "Tervetuloa uskovaisten taivaaseen!"

Pirkle aloittaa saarnansa intoa puhkuen ja latelee taivaaseen liittyviä Raamatun faktoja liikehtien samalla uskollisen kuulijakuntansa edessä kuin Jumalan sätkynukke. Heti kärkeen on tarjolla myös tärkeä ohjesääntö: taivaaseen pääsyn tavoittelua ei kannata sysätä tuonnemmaksi, vaan se on syytä aloittaa nyt heti. Maanjäristys tai jokin vastaava luonnonmullistus voi iskeä milloin tahansa, ja siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä. Suurten ihmismassojen elämä ja tulevaisuus voidaan pyyhkäistä menemään muutamassa hetkessä, ja kuolleiden sielut joutuvat kadotukseen, elleivät ole eläneet uskossa. Ikäänkuin todisteena tästä nähdään elokuvan ehkä kunnianhimoisin kohtaus, jossa esitellään kotinsa maanjäristyksessä menettäneiden lasten surullisia kasvoja ja joukkohauta, johon kuolleiden lasten ruumiita vieritetään.

"I'm Estus Pirkle and I'd like to tell you about a place called Heaven." — Estus W. Pirkle

On syytä huomioida myös mahdollinen Jeesuksen toinen tuleminen! "Jeesus voi tulla millä hetkellä hyvänsä kuin salama kirkkaalta taivaalta", Pirkle vaahtoaa lisäten tietäväisesti, että salama kulkee sekunnissa 186 000 mailin matkan. Estusin maailmassa Jeesus on siis eräänlainen Hopeasurffari, jonka pölähtäessä paikalle ei ole aikaa jäädä silmiään pyörittelemään. Ottaako Jeesus sinut mukaasi vai jättääkö hän sinut rannalle ruikuttamaan?

Entä mitä sitten tapahtuu heille, jotka lopulta pääsevät taivaaseen? Ensin he tapaavat Jeesuksen pilvien keskellä muiden riemuitsevien uskovaisten kanssa, jonka jälkeen he kulkevat yhdessä portista. Siis juurikin siitä kuuluisasta taivaan portista. On aika ottaa Estusin ilosanoma vastaan ja aloittaa uusi ikuinen elämä paratiisissa.

Pirklen tärkeimmät teesit ovat tuttuja aiemmasta The Burning Hell ‑saarnaelokuvasta (1974) ja riemastuttavasta pelottelupropagandapläjäyksestä If Footmen Tire You What Will Horses Do? (1971), joten hänen opetuslapsensa osaavat olla varuillaan. Saarnan kuuntelijat ovat aiemmista elokuvista tuttuja lammasmaisia tuppisuita, jotka nyökkäilevät hyväksyvästi pastorin ladellessa faktojaan. Pirklen kanssa on tärkeää olla samaa mieltä, jotta oma tiketti kuolemanjälkeiselle happotripille säilyy voimassa.

The Believer's Heavenissa on mukana Raamatun tarinoita, jotka eivät valitettavasti sisällä juurikaan varsinaisia viihdearvoja ja joiden visuaalinen antikin on vain muutaman erikoisemman hetken varassa. Osa kohtauksista sisältää vain tylsää hiekkamaisemissa tallustelua tai valkoisissa lakanavaatteissa patsastelua, eksploitaatioelementtien loistaessa poissaolollaan. Kaikesta päätellen ohjaaja Ron Ormondilla ei ollut enää sydän mukana tekemisessä. Tylsyyden huippuna eräässä välissä nähdään ja kuullaan, kun Estusin tuttavapiiriin kuuluva uskovaispariskunta hoilaa virttä meren rannalla.

Tuttuun tapaan myös muita tunnettuja saarnamiehiä päästetään ääneen. Baptistipappi Jack Hyles nähdään Pirklen vieraana kertomassa millaista taivaassa on kuoleman jälkeen. Hän käyttää esimerkkinä tapaamiensa ihmisten kertomuksia, joissa he kuolivat ja pääsivät taivaaseen, mutta heidät palautettiin takaisin eloon. Hylesin läsnäolo tuskin on todiste siitä, että hänellä itsellään olisi asiaa taivaaseen. Miehen ansioluettelosta nimittäin löytyy muun muassa seksuaalista väkivaltaa, oman sihteerinsä kanssa paneskeluun liittyvä seksiskandaaleja, hänen omassa uskonnollisessa yhteisössään tapahtuneen lasten hyväksikäytön piilottelua, joukkoraiskaus sekä henkisesti jälkeenjääneen naisen seksuaalista hyväksikäyttöä. Elokuvassa on onneksi mukana myös näennäisesti puhtoisempia pappismiehiä, kuten esimerkiksi Adrian Rogers, "Treasure Path to Soul Winning" ‑kirjan kirjoittanut evankelista J.O. Grooms sekä Robert G. Lee.

"Isn't it wonderful to know that God has provided angels to watch over his own?" — Estus W. Pirkle

Energisesti paasaava Pirkle nähdään vähän väliä saarnaamassa kirkossa hartaalle kuulijakunnalleen, ja hänen ääntään kuullaan lähes jatkuvasti läpi koko elokuvan. Tämä onkin yksi The Believer's Heavenin suurimmista kompastuskivistä ja synneistä. Mies ei hiljenny käytännössä hetkeksikään, liikehtii lavalla edestakaisin hermostuneen oloisena ja heiluttelee käsiään kuin olisi lentoon lähdössä. Ulosanti on toki tuttua äärimmäisen itsevarmaa tykittelyä, ja saarna itsessään vanhoilliskristillistä paatosta, mutta sen tarinallinen sisältö on valitettavasti melkoisen epäkiinnostavaa. Pastori kertoo asioita myös omasta nuoruudestaan ja varttumisesta köyhissä oloissa, aivan kuin joku paikalla olija olisi muka vahingossa ilmaissut kiinnostuksensa.

The Believer's Heaven on Ormondin ja Pirklen välisenä yhteistyönä syntyneen uskonnollisen grindhouse-trilogian viimeinen virstanpylväs. Siinä on edeltäjiinsä verrattuna vähemmän väkivaltaa, ja rahaa tuntuu olleen käytössä jopa entistä niukemmin. Elokuvassa on onneksi mukana myös hyviä hetkiä, kuten profeetta Elian nousu taivaaseen tulisissa vaunuissa ja uuden Jerusalemin laskeutuminen taivaasta samaan tapaan kuin kivinen pää John Boormanin Zardozissa (1974). Uusi Jerusalem on Jumalan asuinsija ihmisten keskellä uudessa maailmankaikkeudessa ja paikka, jossa Kristuksen seuraajat viettävät ikuisuutensa. Tekijöiden kovasta yrityksestä huolimatta The Believer's Heavenin katsojalle jää lähinnä se käsitys, että helvettiin verrattuna taivas on selvästi tylsempi paikka. Ei ihme, ettei Ormondin ja Pirklen kolmas yritys onnistunut generoimaan edellisten elokuvien kaltaisia tuloja baptistikirkon kolehtikassaan, ja parivaljakon tiet erkanivat elokuvan valmistumisen jälkeen.

Saarnan edetessä kohti loppua Pirkleltä lähtee niin sanotusti mopo käsistä. Koko elämänsä pyörätuolissa viettänyt lyhytkasvuinen Evelyn Talbert rullaa paikalle ja hänet nostetaan Pirklen opetuslasten eteen laulamaan lempilaulujaan. Laulujen aikana saliin ilmaantuu enemmänkin fyysisesti tai henkisesti vajavaista porukkaa. Pirkle haluaa selvästi osoittaa, että jokaiselle uskovaiselle on varattu paikka paratiisissa ja kaikki viat korjataan taivaassa, riippumatta maanpäällisestä tilanteesta. On silti vaikea kuvitella, että nämä henkilöt olisivat lähteneet mukaan elokuvaan, jos olisivat tienneet Ormondin olevan entinen eksploitaatio-ohjaaja. The Believer's Heaven on tietysti tehty aikoinaan täysin tosissaan, mutta tänä päivänä näiden kohtausten iskuvoima on täysin erilainen. Talbertin esiintyminen onkin kaikessa absurdiudessaan yksi elokuvan vaikuttavimmista hetkistä. Palanen elokuvahistoriaa, palanen taivasta.

"Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen." — Johanneksen evankeliumi 14:3