Mikko Koivisto

Judo for Life (1963)

Ohjaaja:

• Kiyoshi Saeki

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kiyoshi Saeki

Sonny Chiban ensimmäinen kamppailulajifilmi Judo for Life ei tyydy sen vähempään kuin judon syntyhistorian kertaamiseen. Osittain kuvitteellinen kasvutarina perustuu judon perustaja Jigoro Kanon oppilaan Shiro Saigon nuoruusvuosiin. Hahmojen nimiä on elokuvassa hieman muutettu, mutta judohistoriansa tunteva tunnistaa kyllä, kuka kukin on.

Chiba on elokuvassa nuori taistelija nimeltä Shiro Hongo (tosielämän Shiro Saigo), joka saapuu Tokioon etsimään jujutsu-opettajaa. Mies päätyy Tendouryu Otsubon dojolle, jonka vanhuudenhöperöityvä sensei Otsubo (Takashi Kanda) on menettänyt maton hallinnan roistomaiselle apulaisopettaja Nakayamalle (Rinichi Yamamoto). Suurista puheistaan huolimatta Nakayama ottaa heti elokuvan alussa turpaansa kilpailevan koulun Rigoro Kanolta (tosielämän Jigoro Kano, roolissa Naoki Sugiura). Nakayama palaa kotiin, hakkaa raivopäissään kaikki oppilaansa ja lähtee sitten (juuri lattianrakoon takomiensa) oppilaidensa kanssa väijyttämään Kanoa öiselle tielle. Pieleen menee jälleen.

Hongo saa lähtöpassit dojolta ihastuttuaan Otsubon tyttäreen Michikoon (Yoshiko Sakuma). Tie vie seuraavaksi Kanon temppeli-dojolle, jossa munkki torppaa Hongon heti porteille. Uskonmies vakuuttuu kuitenkin Hongon oikeamielisyydestä löytäessään tämän seuraavana aamuna temppelin muurilta koisimasta ruokittu kulkukissa povitaskussaan. Tästä alkaa henkinen ja fyysinen kasvutarina, jonka matkalle mahtuu myös kamppailu vanhamestari Otsuboa vastaan turnauksessa, jolla etsitään uutta kamppailulajikouluttajaa poliisijoukoille.

Mikäli tarina kuulostaa tutulta, selitys saattaa löytyä muualtakin kuin historiantuntemuksesta. Akira Kurosawan ohjausdebyytti Sanshiro Sugata (1944) kertoo saman tarinan ja sisältää useita yhteisiä kohtauksia. Tosielämän Saigo toimi molempien elokuvien innoitteena. Elämänfilosofisesta Kurosawasta poiketen Chiba-seikkailun painopiste kuitenkin on enemmän kamppailulajifilosofiassa. Katsoja pääsee muun muassa seuraamaan Hongon treenausta Kanon ensimmäisen oppilaan Tsunejiro Todan (tosielämän Tsunejiro Tomita, roolissa Hideo Murota) kanssa ja todistamaan kuuluisan "yama arashi" ‑heiton syntyä. Termi "judo" kreditoidaan filmissä juurikin Hongon oivallukseksi.

Toinen ero Kurosawan filmiin on yakuza-elementtien läsnäolo. Judo for Lifen saapuessa teattereihin kesällä 1963 elettiin ninkyo yakuza ‑elokuvien aamunkoittoa. Lajityypin ensimmäinen merkkiteos Theater of Life oli saapunut teattereihin hieman aiemmin keväällä ja käynnistänyt yakuzafilmien aikakauden. Sanshiro Sugatasta tuttu väijytyskohtaus päättyykin siihen, että Judo For Lifessä rikšasta hyppää ulos Kanon sijaan vaeltava yakuza Omura (yakuza-tähti ja enka-laulaja Hideo Murata). Hahmo lienee fiktiivinen, mutta on nostettu yhdeksi tarinan keskeisistä sivuhahmoista (alkuteksteissä Muratan nimi nähdään peräti ensimmäisenä näyttelijän statuksen johdosta).

Vaikka Judo for Life ei yakuza-filmi olekaan, on vertailu lajityyppiin kohdallaan. Ohjaaja Kiyoshi Saekin (Brutal Tales of Chivalry, 1965) vanhanaikainen ilmaisu ja filmin kunniateemat muistuttavat ninkyo yakuza ‑filmejä sekä niitä edeltäneitä samuraielokuvia. Elokuvan miesten ihastuksen kohdetta, Michikoa, esittää sama nainen kuin Theater of Lifessä, Yoshiko Sakuma. Harmi vain, ettei filmin romanttisesta sivujuonteesta saada mitään irti Hongon ollessa niin hyveellinen, ettei petikamarijudo käy mielessäkään.

Samankaltainen mustavalkoisuus sävyttää koko filmiä. Kanon dojo pursuaa oikeamielisiä ihmisiä, kun taas roisto-Nakayama on yksiselitteisen paha. Hahmo oli mielenkiintoisempi Kurosawan versiossa, jossa hänet kuvattiin pakkomielteisenä haastajana. Muratan yakuza-hahmon mukaantulo herättää toiveita harmaan sävyjen syntymisestä – juuri tämän takia yakuza-filmit keksittiin – mutta ukosta ei lopulta saada kilpakosijaa kummempaa konfliktia irti. Vanhakantainen naiivius oli toki 60‑luvun ninkyo-estetiikan viehättävimpiä osa‑alueita, mutta tarinan yksiulotteisuutta ei sillä selitetä.

Chiba on pääosassa energisessä vedossa, ja välinevoimistelijataustansa johdosta oiva valinta rooliin. Tosielämän Saigo tunnettiin hurjista hypyistä ja kyvystä laskeutua aina jaloilleen. Kissamaisen liikehdintänsä Hongo oppii elokuvassa Michiko-kissaltaan (silmämääräisesti arvioituna sama karvakasa, joka todisti Bruce Leen ja Chuck Norrisin koitosta The Way of the Dragonissa). Filmin toiminta on melko matalalentoista verrattuna 70‑luvun karatetykityksiin, mutta sitä seuraa mielikseen ja mätkettä on enemmän kuin vaikkapa Sadao Nakajiman vuoden 1966 samanhenkisessä elokuvassa Chivalry of Judo Life. Useimmat yhteenotot ovat luonteeltaan treenaus‑ tai urheiluhenkistä, mutta lopussa otetaan mittaa muun muassa raakalaismaisesta karate-munkista. Harmi vain, että Chiba jää loppumyllytyksessä sivuosamätkijäksi auktoriteetti Kanon ja yleisömagneetti Muratan varastaessa valokeilan.

Heikkouksistaan huolimatta Judo for Lifeä voidaan pitää vähintään tyydyttävänä kertauksena judon historiasta Toei-toimintafilmin vaatteisiin puettuna. Elokuva lienee menestynyt lippuluukuilla vähintään kohtalaisesti, sillä jatko‑osa saatiin teattereihin seuraavan vuoden puolella. Filmeistä ainakin ensimmäinen on ollut tyrkyllä myös ulkomaiden markkinoille, sillä elokuvaan on olemassa englanniksi puhuttu traileri. "Hero of Modern Judo, Shiro Hongo, His Love and Adventures" kuului mainosvideon palopuhe. Molempia elokuvia edelsi nykyään mahdottoman vaikeasti nähtävissä oleva samanniminen televisiosarja (1962–1964), joka keskittyi Saigon opettaja Kanon vaiheisiin. Chiba ei ollut sarjassa mukana.