Julkaistu:


Una chica invisible (2020)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4.5/5

Ohjaus: Francisco Bendomir

Aiemmin pari mainiota lyhytelokuvaa (kuten makaaberi Buenas Manos, 2014) tehneen 32‑vuotiaan Francisco Bendomirin debyytissä toimii suunnilleen kaikki. Ohjaaja-käsikirjoittaja itse pitää vahvimpana puolenaan tarinoiden keksimisen taitoaan, mutta monitasoisenkin tarinan kuljettamisen vaivattomuus se vasta vaikutuksen allekirjoittaneeseen tekikin.

kuvituskuva

Noin kolmen vuorokauden tapahtumista kertovan Una chica Invisiblen päähenkilöitä ovat ihmisten tietokone-ongelmia ratkaisemaan erikoistunut Daniel (Javier De Pietro), sekä hänen omintakeisen huumorintajun omaava varhaisteini-ikäinen tyttärensä Juana (Lola Ahumada). Daniel on käyttänyt insinööritaitojaan kyseenalaisemmissakin hakkeroinneissa, ja tieto tästä on kulkenut myös Mauron (Pablo Greco) korviin. Tämä haluaisi tietokoneen ja kameroiden avulla vakoilla entisen tyttöystävänsä Andrean (Andrea Carballo) tekemisiä ja Daniel olisi pätevä henkilö tekemään tarvittavat asennukset Andrean kotiin. Neliödraaman ainekset ovatkin täten kasassa.

kuvituskuva

Daniel juuttuu itse tirkistelemään itsetuhoisia ajatuksia hautovan näyttelijätär Andrean elämää ja tapahtumat kehittyvät pienimuotoisen katastrofin partaalle. Sysimustan huumorin sävyttämä draama kategorioitiin kansainvälisessä ensi-illassaan Fantasportossa komediaksi, mutta se on aivan liian yksipuolinen määritelmä Bendomirin monitasoiselle elokuvalle. Pinnan alla käsitellään vakavia teemoja, kuten vainoharhaisuutta, itsemurhaa, YouTube-kulttuuria ja yleistä ihmissuhteiden vaikeutta. Onhan Una chica Invisible totuuden nimissä myös jumalattoman hauska ja sen jokainen hahmo todella hyvin kirjoitettu. Una chica Invisible ‑nimistä mangaa lukeva teinityttö Juana, oksennusrefleksiään hallitsematon näyttelijätär Andrea ja omiin sotkuihinsa kompastuvat säätäjät Daniel ja Mauro ovat tyyppejä, joiden kohtalo todella kiinnostaa.

kuvituskuva

Viimeistään hienon loppuratkaisun kohdalla selviää, että Una chica Invisiblessä on mukana myös fantasiaelementtejä ja löytyypä elokuvasta tyylipuhtaasti toteutettu animejaksokin. Muutaman päivän sisällä liikkuvat aikatasojen vaihtelut istuvat tarinan kertomiseen saumattomasti ja erinomaista työtä tekevä näyttelijäkaarti ansaitsisi ihan oman artikkelinsa. Persoonallisen moodinsa Una chica Invisibleen (kuten ohjaaja Bendomirin lyhäreihinkin) tuo elokuvassa käytetty klassinen musiikki ja erityisesti runsas oopperalaulanta. Nyt tuntuisi mahdottomalta kuvitella Una chica Invisiblen ääniraidalla geneerisiä pop‑biisejä tai tilaussäveltäjien perinteisempiä paisutuksia. Originaalisävelistä vastaa Pablo Crespo.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria