Mikko Koivisto

Prisoner Maria 2 (1995)

Ohjaaja:

• Jun Furushō

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jun Furushō

Japanin tunnetuin naisvankila-franchise Female Prisoner Scorpionin jälkeen lienee Prisoner Maria, olkoonkin, ettei sitä juuri kukaan tunne. Maria syntyi vuonna 1991 sarjakuvakirjoittajien Shintaro Iba ja Shigeru Tsuchiyama toimesta. Siirtymä elokuvan puolelle tapahtui 1994 DTV‑sovituksella Prisoner Maria (aka Female Prisoner Punisher Maria). Marian rooliin hankittiin näyttelijä / laulaja / häpykarvanudisti (valokuvakirja "WOMAN", 1993) Naomi Kawashima.

"Maria Kujyo, a female prisoner no. 206....... She goes out of the prison to exterminate bad guys who cannot be judged by law. After finishing the job, she goes back into the prison, like a boomerang......."
— lainaus japanilaisen vhs‑kasetin kannesta [sic].

Prisoner Marian kontribuutio taiteelle oli naisvankila‑ ja palkkamurhaajagenrejen yhdistäminen. Maria on syyttömänä vankilassa istuva yksinhuoltajaäiti, jonka vankilanjohtaja värvää suorittamaan murhakeikkoja muurien ulkopuolella. Johtaja on todennut naisen tehtävään päteväksi, sillä CV:ssä lukee "osaa karatea, on vaarallinen". Tapot tulee suorittaa määräajassa, muuten vankilanjohtaja murhauttaa Marian ärsyttävän pikkupojan.

Marian kohde on ensimmäisessä filmissä japanilainen rikollissyndikaattijohtaja, jonka saaminen hengiltä ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Ukko hengailee uima-altaallaan tuntemattomien naisten kanssa, kunnes yksi heistä osoittautuu salamurhaajaksi. Petturi korvataan Marialla, joka osoittautuu päivän jo toiseksi salamurhaajaksi. Marian jäätyä kiinni, on kaveri löytänyt itselleen kolmannen naisen iltaan mennessä! Gangsterin onneksi Maria on itse saman luokan tunari, eikä ole nähnyt Hyviä, pahoja ja rumia (1966), ei ainakaan sitä kohtausta, jossa Tuco sanoo "kun pitää ampua, ammu, älä puhu".

Prisoner Maria ei ole hyvä elokuva. Tarina on tyhmä kuin saapas. Toiminta on kankeaa. John Woota apinoidaan. Viimeinen vartti venyy niin käsittämättömällä tavalla, että katsojaa alkaa jo huvittaa. Juuri tässä piilee kuitenkin Marian pelastus: filmi on huono, mutta sympaattisella tavalla. Elokuvassa maailman mukavin yksinhuoltajaäiti, jonka ei uskoisi satuttavan kärpästäkään, pukeutuu kihelmöivään nahka-asuun ja lopussa tappaa rumia miehiä käsin, asein ja veitsin. Eihän tästä voi olla nauttimatta. Lisäksi koko filmi sijoittuu Thaimaahan – siitä eksotiikkaplussa.

Ohjaaja Jun Furushō oli yksi pahamaineisen The Rapeman (1993–1996) ‑sarjan käsikirjoittajista. Jostain syystä Prisoner Maria on kuitenkin varsinainen siveyden sipuli. Pariin paljaaseen takapuoleen on tyytyminen. Väkivaltapuolella sentään ammutaan käsi irti ja revitään sisuskalut ulos.

Prisoner Maria sai seuraavana vuonna jatko-osan Prisoner Maria 2, jälleen Furushōn ohjaamana ja suoraan videolevitykseen tehtynä. Yllättäen sipulipolitiikassa on tehty täyskäännös: elokuva on härski kuin sumopainija ilman pöksyjä. Jo elokuvan ensimmäisen 20 minuutin aikana nähdään sormen tunkeminen takapuoleen, neitsyen tiirikoiminen syömäpuikoilla ja muistilappujen niittaaminen paljaaseen ihoon. Myöhemmin luvassa on myös sleazen hall of fameen menevä uskomattoman niljakas rynnäkkökivääritappo.

Prisoner Maria 2 sijoittaa tapahtumansa Japaniin. Marian tämänkertainen kohde on äitikompleksista kärsivä seksihullu sarjamurhaaja, joka sattuu olemaan ulkomaalaisen diplomaatin poika. Roolissa nähdään joku Charlie-niminen heppu (japanin merkkijärjestelmällä tavutetusta vieraskielisestä sukunimestä ei ota selkoa), jolta luonnistuu sekä japani että englanti moitteetta. Sama ei voi sanoa miehen näyttelijätaidoista, jotka vetävät vertoja hongkongilaisten gweilo-kollegoiden huikeimmille ylilyönneille.

Edelliselokuvan herttainen Naomi Kawashima on jatko-osassa laitettu vaihtoon: tilalla on kahden ilmeen idoli / näyttelijä / laulaja Aya Sugimoto, joka on sittemmin viihtynyt otsikoissa tilittämällä seksielämäänsä koko kansan edessä. Vaatteet pysyvät hänellä päällä tässä elokuvassa, vaikka melkein kaikki muut naiset hameensa hukkaavat. Sen sijaan Sugimoto tarjoilee yhden elokuvahistorian kömpelöimmistä karatekohtauksista. Hänen suurin meriittinsä lienee hämmentävä yhdennäköisyys 70‑luvun Toei-tähti Reiko Iken kanssa.

Prisoner Maria 2 on toteutukseltaan yhtä käppäinen kuin edeltänsä, mutta sen leuat auki loksauttava poliittinen epäkorrektius tekee elokuvasta oivallista roskaviihdettä. Hysteeristä muukalaispelkoa lietsovia valkoisia pahiksia on aina hauska seurata aasialaisissa elokuvissa, ja tällä saralla elokuva on aivan omassa luokassaan. Toimintarakenteen ansiosta tapahtumat rullaavat myös nopeasti eteenpäin eikä irstailu latistu tylsäksi sekstailuksi, vaan kun vaatteet lähtevät, on hengenmenokin yleensä lähellä.

Naisvankiloinnin suhteen Marian molemmat seikkailut jäävät puolitiehen kalterijaksojen rajoittuessa ensimmäisiin neljänneksiin, mutta toimintaelokuvina niistä irtoaa mukavaa videovuosien nostalgiaa, ja jatko-osan saralla myös hurjat sleaze-kertoimet. Keskivertokatsojalle ei kumpaakaan kehtaa suositella.

Marian murhakeikat jatkuivat vielä yhdellä filmillä, toimintarymistelyyn mieltyneen pink-maakari Shuji Kataokan (Subway Serial Rape, 1985; S&M Hunter, 1986) elokuvalla Prisoner Maria: The Movie (1995). Filmi jatkoi kakkososan härskillä polulla parantaen kuitenkin toiminnan ja teknisen toteutuksen tasoa. Edustuskelpoinen roskafilmi meni videon sijaan teatterilevitykseen ja on Marian edesottamuksista ainoa, joka on julkaistu myös englantiystävällisenä dvd‑painoksena Yhdysvalloissa.