Juho Liukkonen

Tattooed Life (Tatuoitu loppuelämän, 1965)

Ohjaaja:

• Seijun Suzuki

elokuva arvostelu

Ohjaus: Seijun Suzuki

Japanissa kylvettiin länsimaiden tapaan pop‑kulttuurissa 1960‑luvulla. Elokuvatuotannossa otettiin entistä suurempia riskejä ja vanhan koulukunnan teatterin puolelta vaikutteita ammentavien ohjaajien rinnalle nousi uusi radikaali elokuvantekijöiden sukupolvi. Japanissa ryhdyttiin imitoimaan lännessä tehtyjä rikoselokuvia, joissa korostuivat väkivalta ja seksi.

Murroksen mahdollisti se, ettei perinteinen elokuva myynyt. Nikkatsu-tuotantoyhtiössä, kuten monissa muissakin japanilaisessa elokuvastudioissa, nuorta yleisöä alettiin tavoitella räväkämmillä aiheilla. Kilpailu oli kovaa, koska televisio teki tuloaan kotitalouksiin ja tämä söi teattereista yleisöä.

Seijun Suzuki on yksi Nikkatsun tunnetuimmista tuon ajan B‑elokuvaohjaajista. Hänen tilaustyönsä Youth of the Beast singautti ohjaajan hetkeksi parrasvaloihin. Siinä pääosassa on pulleaposkinen Jo Shishido, joka esittää entistä etsivää ja nykyistä rikollisjengien maailmaan soluttautunutta palkkamurhaajaa. Viilipytty ja vihollisilleen armoton lainsuojaton ei kaihda keinoja kostaakseen yakuzaryhmien murhaaman poliisin puolesta.

Suzuki erottui monista muista B‑elokuvien ohjaajista siinä, että hänellä oli taiteellisesti kunnianhimoinen ote elokuviinsa. Vaikka ohjaajilla ei ollut paljoa sananvaltaa elokuvien käsikirjoituksiin, Suzukin kaltaiset kunnianhimoiset ohjaajat loistivat visuaalisella kerronnalla.

Ohjaaja on myöntänyt aikalaishaastatteluissa, että hänen elokuvissaan tarinat ovat toissijaisia. Elokuvaohjaajan tehtävä on luoda mieleenpainuvia kuvia. Ja niitä riittää. Youth of the Beast on ilotulitusta. Lavasteet ovat räikeän liioiteltuja ja elokuvan kerronta poukkoilee äkkiväärästi.

Mieleenpainuvinta ovat eittämättä värikkäät ja surrealistiset kamerakulmat sekä lavasteet, joissa realismista ei ole tietoakaan. Godardilaisia vaikutteita elokuva saa taas siitä, että Suzuki käyttää elokuvissaan lyhyitä otoksia ja jopa välttelee taustoittamasta elokuvansa tapahtumia. Tämä tekee elokuvasta joskus vaikeaa seurattavaa.

Käänteitä seuratessa katsojan tarkkaavaisuus joutuukin koetukselle. Todisteiden ja johtolankojen kasautuessa käy selväksi, että päähenkilön yritys ratkaista virkaveljensä murha on tuhoon tuomittu. Vaikka rikollisia piestään ja saatetaan rosikseen, tilejä ei saada tasatuksi.

Ratkeamattomasta mysteeristä tulee päähenkilölle punainen vaate, josta myös elokuvassa paljon ruutuaikaa saavat ruusut muistuttavat. Väkivallan kierre on lopulta karu: pinnan alta ei löydy mitään millä sovittaa toisten tekoja. Silmä silmästä ‑oppia ei päästä soveltamaan.

Kriitikko ja tutkija Tony Rayns kertoo Masters of Cinema blu ray ‑julkaisun lisämateriaaleissa, kuinka Youth of the Beast lainaileekin avoimesti länsimaisten elokuvien kuvastosta. Esimerkiksi huumekauppa ja prostituutio kuvataan elokuvassa sellaisen linssin läpi, että sillä ei ole enää mitään tekemistä japanilaisen arkitodellisuuden kanssa.

Suzukin elokuvat edustavat myös toisenlaista muutosta japanilaisessa elokuvassa. Varhaisissa japanilaisissa bakuto-teoksissa rikollisia kuvattiin vielä yksinkertaistaen yksinäisinä antisankareina, jotka konnuuksillaan jopa tuottivat ihmisille hyvää. Käsitys kunniallisista yakuzoista jatkui vielä 1950‑ ja 60‑luvunkin elokuvissa, joiden arvomaailma voidaan rinnastaa karkeasti samuraiden elämäntapaohjeistuksiin.

Japanilaisen kulttiohjaaja Seijun Suzukin Tatuoitu loppuelämän oli niitä elokuvia, jossa tätä kaavaa rikottiin. Elokuva sijoittuu Showa-kauden (1926–1989) alkuun ja etsii syitä myöhemmin laman ja sodan kautta koetuille pettymyksille Japanissa. Elokuvassa rikolliset ovat kieroja tapauksia, mutta niin ovat myös valtion viranomaiset ja johtajat.

Kaksi veljestä pakenee elokuvassa menneisyyttään. He uskovat paremman elämän löytyvän Mantsuriasta. Matka on kaikkea muuta kuin helppo, sillä perässä ovat poliisit ja yakuza. Molemmat haluavat kaksikon päät Yakuza-päällikön murhasta. Arvet eivät lähde noin vain ja auttavan käden tarjoaviin joutuu pettymään.

Teollistuvasta Japanista annetaan lohduton kuva. Elokuva vihjaa, että maan korruptoi lopulta kansallismieliset, jotka osasivat manipuloida kansaa tavoitteidensa eteen. Heitä edustavat elokuvassa parivaljakkoa etsivät huijarit ja kiristäjät.

Yhteiskunnallisia epäkohtia avataan henkilökohtaisen kautta. Karkuriveljekset asettavat veriveljeyden oman tulevaisuutensa ja turvallisuutensa edelle. Korkean moraalin hintana on lojaalius ja kunnia yhteisössä.

Elokuvan erottaa muista aikakauden gangsterielokuvista villi finaali. Seijun Suzuki tunnettiinkin aikanaan hankalana tapauksena. Hän ei kuunnellut tuottajien toiveita vaan visualisoi ynseät ja kliseiset rikoskäsikirjoitukset rikkoen kaikkia perinteisiä kerrontasääntöjä. Tämä elokuva oli ensimmäinen, josta studio rapsautti ohjaajalle varoituksen.

Lopun pakollisessa välienselvittelyssä on villejä ja kokeellisia piirteitä. Silloin elokuva myös löytää vahvuutensa psykedeliasta, johon ohjaaja parhaimmissa elokuvissa kykeni. Taistelun näyttämö muuttuu räiskyväksi teatteriksi. Väkivalta on kaukana realistisesta. Liioittelu saa vauhtia voimakkaista väreistä sekä erikoisista kuvakulmista.

Tatuoitu loppuelämän on jämäkkä yakuza-rikoselokuva aikakaudella, jolloin japanilaisten elokuvaohjaajien uusi aalto oli muodostumassa. Itsepäinen ja tottelematon Suzuki matkusti kuitenkin myöhemmillä elokuvillaan vielä omituisimmille ja kiinnostavammille poluille.

Youth of the Beast on kahdesta elokuvasta muistettavampi. Siinä korostuu aikakauden chic ja viipyilevä ote. Suzuki olikin elokuvissaan vasta matkalla kohti täydellistymistä. Todelliset mestariteokset häneltä nähtiin vasta myöhemmin.