Mikko Koivisto

Drifting Detective: Tragedy in the Red Valley (1961)

Ohjaaja:

• Kinji Fukasaku

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kinji Fukasaku

Sonny Chiba eteni urallaan nopeasti pääosien esittäjäksi. Kahden Police Department Storyn (1961) jälkeen oli vuorossa ensimmäinen oma elokuva, western-henkinen Drifting Detective: Tragedy in the Red Valley. Elokuvassa periamerikkalainen juonikuvio viattoman farmarin maita tavoittelevista konnista siirtyy 60‑luvun japanilaiseen vuoristoon. Elokuvan ohjaimissa istui ensikertalainen Kinji Fukasaku (Battle Royale, 2000).

61‑minuuttinen elokuva käynnistyy lentokoneen maahansyöksyllä, joka vie mukanaan pilotin ja vuorilla maata omistavan matkustajan. Poliisitutkinta toteaa onnettomuuden syyksi huonon sään, mutta pilotin sisko Misako (Shigemi Kitahara) ei ole selityksestä vakuuttunut. Matkatessaan onnettomuusseudulle Misako törmää liikemies Kidon (Takeshi Sudo) palkkaamiin rettelöitsijöihin, jotka ahdistelevat paikallista perhettä. Öykkärien tavoitteena on hiillostaa perhe pois omilta mailtaan, jotta alueella voitaisiin aloittaa liiketoimet. Avuttomien maanviljelijöiden tueksi rientää omatoiminen etsivä ja seikkailija Goro (Chiba).

Drifting Detective edustaa harvinaista alagenreä: nykyaikaan sijoittuvaa lännenelokuvaa. Hevosilla ratsastavat pyssysankarit, mutaiset tiet ja vuorilla sijaitsevat farmit ovat ehtaa western-kuvastoa, jota ainoastaan maastoon pudonnut lentokone sitoo nykyaikaan. Voidaan myös todeta, että vaikka Drifting Detective valmistui vuonna 1961, on se hengeltään 50‑lukulainen. Fukasaku ammentaa ilmiselvästi 50‑luvun amerikkalaisista lännenelokuvista, jotka nousivat Japanissa suosioon Rio Bravon (1959) myötä.

Drifting Detective omaa myös japanilaiset juurensa, joskin nekin kurottavat Hollywoodin suuntaan. Etsivätarinat olivat suosittua viihdettä 60‑luvun taitteen Japanissa, samoin kuin western-henkiset, vaeltelevia sankareita kuvanneet watadori-elokuvat. Viimemainittu oli ennen kaikkea Nikkatsun genre, joka kulminoitui Akira Kobayashin The Rambling Guitarist (1959) ‑sarjaan. Myös Chiban seikkailunjanoinen ja paikalliseen elämänmenoon tempautuva etsivä on selvä watadori-hahmo.

Se mikä erottaa Goron useimmista muista watadoreista on jatkuva suunsoitto ja ilveily. Ajoitus menee kuitenkin välillä pieleen eikä kokematon Chiba ole sarjakuvamaisen suunsoiton parissa omimmillaan, vaikka tekikin ylienergisestä esiintymisestä tavaramerkkinsä. Samasta ongelmasta kärsii Chiban vastapari, roistoille työskentelevä Tetsu the Spade (Harumi Sone).

Chiba ja Fukasaku ovat ehdottomasti parhaimmillaan elokuvan toimintajaksoissa, joiden intensiteetti oli aikaansa edellä. Chiba ei ehdi lausua kuin kaksi repliikkiä ennen ensimmäistä tappelukohtausta. Kamppailulajeja ei ole mukana, mutta atleettisesti taidokkaan esiintyjän liikehdintä erottuu jo edukseen. Fukasaku puolestaan näyttää taitonsa tiukasti ohjatun aseellisen toiminnan parissa. Raivokkaat tulitaistelut ovat kuin monta budjettiluokkaa suuremmasta elokuvasta.

Drifting Detectiven suurin tähti on silti kuvaaja Masahiko Iimura. Aidoissa vuoristomaisemissa tallennetut kohtaukset näyttävät todella hienoilta ja vilisevät tyylikkäitä kuvakompositioita. Elokuvan visuaalinen ilme saattaa monet studiolavasteissa kuvatut isommat tuotannot häpeään. Myöhemmille Fukasaku-elokuville ominaista heiluvaa kameraa ei myöskään nähdä.

Drifting Detective on kokonaisuutena poikamainen, mikä selittyy tekijöiden nuorella iällä. Fukasaku oli elokuvan ohjatessaan 30‑vuotias, Chiba hieman kahdenkymmenen paremmalla puolella ja käsikirjoittaja Fumio Konami 26‑vuotias. Nuori energia pitää kokonaisuuden liikkeessä, mutta liiallinen vitsikkyys ja ajoittainen lapsellisuus ovat myös sen rasite. Kerronta toimii parhaiten vakavammissa kohtauksissa ja toimintajaksoissa.

Chiba ja Fukasaku palasivat kankaille kaksi viikkoa myöhemmin jatko-osalla Drifting Detective: Black Wind in the Harbour (1961). Liki identtisellä näyttelijäkaartilla kuvattu elokuva sijoitti tapahtumansa merenrantakaupunkiin ja painotti dekkaritarinaa western-vaikutteiden sijaan. Maisemat eivät olleet enää yhtä hienoja, mutta näyttelijätyössä oli tapahtunut parannusta.

Drifting Detective ‑elokuvat aloittivat Chiban ja Fukasakun pitkäikäisen yhteistyön, joka jatkui Fukasakun kuolemaan saakka ja tuotti yhteensä 18 elokuvaa. Chiban astuttua kameran taakse omassa debyyttiohjauksessaan Yellow Fangs (1990) Fukasaku toimi hänen neuvonantajanaan. Chiba onkin todennut oppineensa elokuvanteon tärkeimmät taidot juuri Fukasakulta. Kaksikon historiasta kiinnostuneille Drifting Detective on heikkouksistaan huolimatta suositeltavaa katsottavaa.