Julkaistu: 2016-05-09T05:48:20+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Kei Morikawa
Makeup Roomin jatko-osassa tutut hahmot kokoontuvat uuden aikuisviihde-elokuvan kuvauksiin, mutta kaikki menee odotetusti päin honkia. Elokuva tapahtuu jälleen yhdessä huoneessa ja kerrotaan näyttelijöitä kuvauksiin valmistavan meikkaajan (Aki Morita) näkökulmasta.
Morikawan ensimmäinen Makeup Room oli todellinen yllättäjä, jota ohjaaja ei olisi edes halunnut esittää Yubarissa, sillä edellytyksenä oli englanninkielisten tekstitysten kustantaminen. Panostus kuitenkin kannatti: brittiläinen Third Window Films lisensoi elokuvan saman tien, lanseerasi sen maailmanlaajuiselle festivaalikierrokselle ja lennätti Morikawaa seuraavat kuukaudet ympäri planeettaa kansainvälisen lehdistön haastateltavana. Jatko-osan kohdalla samankaltainen menestys ei toistune, vaikka elokuva on muutamista ongelmistaan huolimatta hyvinkin tyydyttävä.
Makeup Room 2:n heikoin jakso nähdään heti alussa Morikawan lannistaessa katsojan itsetietoisella dialogilla jälleennäkemisen mukavuudesta ja jatko-osan tekemisen vaikeudesta, mikä alkaa olla jo melkoisen vanha vitsi. Onneksi kankeuksista päästään nopeasti yli ja ohjaaja toistaa viimevuotisen temppunsa luotsaamalla yllättävän hyvää henkilödraamaa ja tilannekomediaa. Juonen uusi koukku on näyttelijäkaartiin liittyvä diivamainen idoli, joka puuhaa aikuisviihdedebyyttiään menetettyään valtavirtasuosiona. Käänne sivuaa tosielämän trendiä; parin kuukauden välein joku entinen idoli hankkii uralleen jatkoajan ilmoittamalla uudesta uravalinnasta. Roolissa nähdään ex‑AKB48 Natsumi Hirajima, joka ei ainakaan vielä ole tosielämässä livennyt aikuisviihteen pariin.
Makeup Room ‑elokuvien erikoisuus on esittää aikuisviihdeala lähes yksipuolisen positiivisessa valossa. Erään hahmon toteamus aikuisviihteestä arvokkaana työnä, mikä tekee lukemattomat katsojat onnelliseksi, on ajatuksia herättävä liitettynä alaan, jota on perinteisesti totuttu demonisoimaan. Makeup Roomin hahmot rakastavat työtään eikä heitä ole huijattu alalle. Näkemys on yksipuolinen, mutta tarjoaa samalla mukavaa vaihtelua totuttuun kaavaan.
Näyttelijätyöskentely on alkuperäiselokuvan tapaan hämmentävän hyvää huomioiden, että suurin osa elokuvan esiintyjistä on aitoja aikuisviihdetähtiä. Etenkin ujon tytön roolissa nähtävä Nanami Kawakami tuntuu hurmaavan yleisön joka kerta sekä kankaalla että livenä. Oleellinen tuki näyttelijöille löytyy Morikawan itse kirjoittamasta käsikirjoituksesta, joka pursuaa hauskoja ja miellyttäviä hahmoja. Ohjaaja nostaa myös esiin hyviä kysymyksiä muun muassa ammatin vaikutuksesta ihmissuhteisiin. Pelkän seksin takia elokuvan pariin ei kannata hakeutua; sitä kun ei ole ruudulla lainkaan.
Makeup Room 2:ssa on kieltämättä vahvaa toiston makua, eikä se ole yhtä hauska kuin edeltäjänsä, mutta Morikawa on rakentanut niin mielenkiintoisen kehyksen ja hahmot, että niiden pariin palaisi vielä kolmannenkin kerran.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Kuvaaja
Maa
Genre