Tapani Maskula

El sol del membrillo (Unelma valosta, 1992)

Ohjaaja:

• Víctor Erice

elokuva arvostelu

Ohjaus: Víctor Erice

Vaikka elämä sinällään on mittaamattoman arvokasta, vasta taide antaa monien mielestä sille ymmärrettävän sisällön. Taiteilijat yrittävät luoda järjestystä todellisuuden sekasortoon kiinnittämällä ihmisten huomion tärkeiksi kokemiinsa asioihin.

Tästä yksinkertaisesta totuudesta on kysymys Victor Ericen vuonna 1992 valmistuneessa espanjalaiselokuvassa Unelma valosta, jossa näemme Antonio Lópezin maalaavan kuukausitolkulla taulua istuttamastaan kvittenipuusta. Aihe kuulostaa tylsältä yli kaksituntisen filmin tarpeiksi, mutta itse asiassa siinä hitsautuvat yhteen kahden taiteilijan näkemykset sangen erilaisista kohteista. Toinen haluaa vangita kankaalle omeniin hetkeksi osuvat maagiset auringonsäteet, toinen taas taiteeseen kuuluvan kärsivällisen aherruksen. Lienee silti ilman muuta selvää, ettei vauhdikasta toimintaa tai konkreettista juonta kaipaavan katsojan kannata vaivautua lähinnä visuaalista meditointia muistuttavan teoksen pariin. Unelma valosta vaatii vastaanottajalta myös oikeaa mielentilaa ja vetreää viitseliäisyyttä.

Kuten tunnettua Erice ohjaa elokuvia harvoin, ehkä yhden vuosikymmenessä. Mehiläispesän henki (El espiritu de la colmena, 1973) ja Etelä (El sur, 1983) saivat vihdoin seuraajansa kun hän meni kameroineen tapamaan Lópezia tämän Madridissa sijaitsevan talon puutarhaan. Naturalistisiin maisemiin erikoistunut taiteilija kertoi ryhtyvänsä maalaamaan taulua kvittenipuusta ja ohjaaja alkoi tallentaa tätä hidasta työprosessia.

Lópezin siveltimellään tavoittelemat valon sävyt ilmaantuivat lehvistöön päivittäin vain pariksi tunniksi, mikäli taivas ei mennyt pilveen, ja vaihtuivat auringon suunnan mukaan. Sitten hedelmät talven tultua kypsyivät ja putosivat maahan. Taulun keskeneräisyys ei kuitenkaan harmittanut taiteilijaa, joka rakasti puutaan ja tiesi sen puhkeavan keväällä uuteen loistoonsa.

Erice vetää filmissä toki yhteyksiä myös taulua ympäröiviin olosuhteisiin. Talossa tehdään remonttia, aikuistuneet lapset käyvät tervehtimässä isäänsä, ystävä poikkeaa vierailulle ja vaimo maalaa kuvaa miehestään. Läheisellä rautatieasemalla jyrisevät junat, koirat haukkuvat ja aidan takana kerrostalossa asukkaat tuhlaavat iltojaan television tuijotteluun.

Erice nimittää teostaan vaatimattomasti dokumentiksi koska hän taltioi taiteilijaperheen arkipäiväisiä puuhia niiden oikeassa kestossaan, ilman dramaturgisia tiivistyksiä tai näyttelijöitä. Minusta lopputulos on monikerroksinen tutkielma taiteelle pyhitetystä elämästä, jonka ainoa puhdas dokumentti syntyy silmiemme edessä kun López hahmottelee taulua omenapuusta. Siinä ei ole mitään keksittyä tai keinotekoista.

Unelma valosta on haastava elokuva, joka edellyttää katsojaltakin harrasta hiljentymistä taiteen äärelle. Kiireisestä markkinahumusta irtautumaan pystyvälle se tarjoaa tavallisuudesta poikkeavan ja täyteläisen elämyksen.