Tapani Maskula

El sur (Etelä, 1983)

Ohjaaja:

• Víctor Erice

elokuva arvostelu

Ohjaus: Víctor Erice

Espanjalaisen elokuvan nousukaudella Victor Erice ei paistatellut julkisuuden valokeiloissa. Vain kourallisen näytelmäfilmejä ohjanneen mestarin tunnetuin teos on Mehiläispesän henki (El espiritu de la colmena, 1973), joka peilaa nerokkaasti James Whalen klassikon Frankenstein (1931) avulla francolaisuuden synkkiä varjoja. Vastaavaa merkkikieltä Erice hioi vielä täydellisemmäksi seuraavassa ohjauksessaan, rahoitusvaikeuksien takia keskeneräiseksi jääneessä Etelässä. Valkokankaalle heijastetut mustavalkoiset illuusiot toimivat myös siinä siltana muistojen riivaaman menneisyyden ja tuskallisen nykyhetken välillä.

Tällä kertaa tapahtumapaikkana on 1950‑luvun Pohjois-Espanja, minne hävityn sisällissodan leimaama lääkäri Agustin (Omero Antonutti) eristäytyy vapaaehtoiseen maanpakoon. Elokuva samaistuu hänen murrosikäisen tyttärensä Estrellan (Iciar Bollain) kasvutarinaan. Isäänsä vahvoin sitein kiintynyt tyttö yrittää sisäistää Agustinin tukahdutettua kaipuuta etelään ja ratkaista hänen entisen elämänsä kieltämiseen liittyvää kipeää arvoitusta.

Ohjaaja tutkailee yksinäisyyteensä käpertyneen isän ja häntä varauksetta ihailevan tyttären vastavuoroista ymmärtämystä sekä henkisenä umpisolmuna että vertauksena Espanjan lähihistoriasta. Ydinperheessä kiteytyvien haaveiden ja ulkoisten tosiseikkojen ristiriidat ulottavat säikeensä Francon valtakauden arpeutumattomiin haavoihin. Itsenäistyvän Estrellan sinnikkyys tajuta isänsä mykkää kärsimystä pakottaa hänet hylkäämään hiljaisuuden kahlitseman kodin ja lähtemään salaperäiseen etelään. Äidin rooli tässä seisahtuneessa tyhjiössä on vain keriä syliinsä historian päättymätöntä punaista lankaa.

Runollisen kuulakkaat otokset taltioivat talvisia maisemia harmaan karuina. Ne ovat maalauksellisia, mutta eivät staattisia. Liikkeen ja rytmin tukemina niissä siirrytään ankeasta naturalismista syvälle sielun sopukoita valottaviin, toisiinsa sulautuviin kuvakerroksiin. Kavalkadista hahmottuva mikrokosmos on liikuttava, kaunis ja riipaiseva. Erice jos kukaan ohjaa poliittisia elokuvia suurella sydämen sivistyksellä.