Julkaistu:


Bridge of Spies (Vakoojien silta, 2015)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Steven Spielberg

Kylmästä sodasta tutut poliittiset paineet ovat monin tavoin taas palanneet maailmaan. Elokuvakulttuurissa tämä näkyy nostalgiana vanhojen aikojen vakoojaelokuvia kohtaan. Eskapististen seikkailujen lisäksi myös vanhan koulukunnan vakavampia ja monimutkaisempia vakoiluelokuvia on ilmestynyt. Mainio esimerkki on Tomas Alfredsonin katsojaa vähättelemätön ja painostavatunnelmainen Tinker, Tailor, Soldier, Spy (2011).

Bridge of Spies näyttää paperilla lupaavalta. Tositapahtumiin pohjautuvan elokuvan on ohjannut Steven Spielberg, joka kymmenen vuotta sitten sai samoista aineksista aikaan turhia kosiskelemattoman ja tylyn Münchenin (2005). Käsikirjoittajina ovat toimineet Joel ja Ethan Coen, jotka osaavat käsitellä monimutkaisia juonikuvioita ja runsaasti sisältäviä juonilankoja erittäin taitavasti. Kolmantena käsikirjoittajana on toiminut lähinnä tv‑sarjoja rustaillut Matt Charman.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Vaikka tekijätiimin siis tiedetään ottavan silloin tällöin kannattavia riskejä omissa töissään, valitettavasti niitä ei ole nyt otettu tarpeeksi. Spoilauksen uhallakin voi mainita erääksi keskeisimmistä syistä keskushenkilöä näyttelevän Tom Hanksin. Periamerikkalaisella isäukolla olisi ollut hyvä tilaisuus yllättää katsojat ja kääntää pöydät vakoojaroolissa, joka haastaisi hänen tavanomaiset hyveelliset roolihahmonsa. Mutta ei, Hanks on jälleen tuttu ja turvallinen oikeamielinen, rehellinen ja suoraselkäinen mikkihiiri, aivan niin kuin kymmeniä kertoja aikaisemminkin.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Vuodesta 1957 alkava tarina kuvaa ensiksi neuvostoliittolaisen agentin Rudolf Abelin (Mark Rylance) kiinni jäämistä. Vakuutuslakimies James B. Donovan (Hanks) saa yllättävän tarjouksen, kun hänelle esitetään Abelin puolustusasianajajan pestiä. Donovan suostuu, mutta tämän seurauksena häntä ja hänen perhettään vainotaan ja syytetään kommunismista.

Donovan onnistuu esittämään oikeudelle Abelin henkiin jättämisen siltä varalta, että joku amerikkalainen tulisi hankkia kotiin vastaisuudessa Neuvostoliitosta. Näin käykin, kun U2-vakoilukone ammutaan alas ja pilotti Francis Gary Powers (Austin Stowell) jää Neukkujen vangiksi. Samoihin aikoihin itä‑Berliinissä jää kiinni rakenteilla olevan muurin raosta länteen pääsyä yrittävä opiskelija Frederic Pryor (Will Rogers). Donovanin jatkopestinä on koettaa neuvotella vapautus ainakin toiselle, tarjoten vastineena Abelin palautuksen NL:ään.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Spielberg on noussut Hollywoodin suurimmaksi ohjaajaksi taidokkaalla tunnelman rakentamisella ja jännityksen luomisella. Tämä on hänen leipälajinsa, ja elokuva onkin täynnä filmnoirmaista valon ja varjojen leikittelyä ja sotaelokuvista tuttua ympäristöjen karuutta. Coenien maneereja näkyy elokuvassa vähemmän ja ne kuuluvat oikeastaan vain silloin tällöin dialogissa ja sen pienissä koomisissa vivahteissa.

Elokuva suhtautuu Donovaniin aika lailla yhtä ihailevasti kuin Spiebergin edellinen elokuva Lincoln (2012) omaan päähenkilöönsä. Vakoojakertomukselle liian puhtoinen päähenkilö on kiinnostuksen kannalta ongelmallinen. Epäilyttävimmän oloiset sivuhahmot voisivat kenties olla kiinnostavampia keskushenkilöitä. Miellyttävältä vaikuttavan, skotlantilaisaksenttisen Abelin matka ovelaksi ja hätkähtämättömäksi huippuvakoojaksi jää askarruttamaan. On myös helppo epäillä, ettei kaikki Powersin ja Pryorinkaan toiminnasta kestä täysin päivänvaloa.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Suurvaltapolitiikaltaan elokuva ei avaa uusia uria, sillä neukut, itä‑saksalaiset ja amerikkalaiset kuvataan varsin stereotyyppisesti. Kaikesta huolimatta pohjalla oleva tositarina on kiinnostava ja Spielberg osaa kertoa sen mallikkaasti ja tyylillä. Kerrontaan vain toivoisi hieman enemmän niitä rosoja ja särmää, joita sen kuvastossa on. Kylmässäkään sodassa kun ei lopulta koettu kovinkaan usein onnellisia loppuja.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria