Paavo Ihalainen

The Evil That Men Do (Pirullinen kosto, 1984)

Ohjaaja:

• J. Lee Thompson

elokuva arvostelu

Ohjaus: J. Lee Thompson

Leppoisia eläkepäiviä viettävää amerikkalaisagenttia tullaan pyytämään viimeiseen tehtävään – tarkoituksena avustaa etelä-amerikkalaista maata vallankaappauksessa.

Kuulostaako tutulta? Jopa Commandon (1985) ulkopuolella kyseessä on melko puhki kulutettu juonikuvio. Kyseessä on myös Charles Bronsonin ja ohjaaja J. Lee Thompsonin viidennen yhteistyön alkuasetelma. Nimeensä Shakespeareltä tai Iron Maideniltä lainaavalta elokuvalta on turha odottaa muiltakaan osin mitään sen omaperäisempää ideaa.

Entinen CIA:n salamurhaaja Holland (Bronson) viettää Cayman-saarilla niin leppoisia eläkepäiviä, että tuntee paikalliset kalavonkaleetkin nimeltä ja käy näitä aamuisin tervehtimässä. Paikalle saapuu vanha kaveri Hector Lomelin (José Ferrer), joka haluaa saada hengiltä Guatemalassa vaikuttavan josefmengelemäisen kidutustohtori Clement Mollochin (Joseph Maher). Sen verran katala mies Molloch on, että kun Hollandille näytetään kidutuksen uhrien tunnustusta heille tehdyistä raakuuksista, näyttää siltä, että pintaan nousee jopa jonkinlainen tunne. Holland ei kuitenkaan suostu jättämään eläkepäiviään – ei ainakaan ennen kuin paljastuu, että Molloch murhasi hänen vanhan kaverinsa. Ja Bronsonin kavereitahan ei rankaisematta tapeta!

Prologin jälkeen seurataan pitkä tovi lähinnä sitä, kun Bronson kiertelee autollaan vilkuillen kidutukseen mahdollisesti sekaantuneiden ukkeleiden perään. Iänikuinen jännityspimputus soi taustalla, vaikka ruudun tapahtumia ei kovinkaan jännittäviksi voi kehua. Kyseinen musiikki käy elokuvan mittaan todella kyllästyttäväksi.

Vasta loppupuolella saadaan nähdä hieman ronskimpia otteita. Bronson esimerkiksi hirttää kätyrin kymmeniä metrejä pitkällä paloletkulla heittämällä tämän talon katolta. Hän myös kidnappaa tohtori Mollochin siskon ja sulloo hänet auton takakonttiin. Kun erään takaa-ajon jälkeen tarkistetaan saaliin tilanne, on nainen päässyt kuolemaan. Bronsonin reaktio tähän on lievä harmistuneisuus, koska valttikortti Mollochin esiinsavustamiseen on menetetty.

80‑luvun Bronsoneissa joutuu usein katsomaan setämäisen sosiopaatin riiustelua itseään puolta nuoremman naikkosen kanssa. Tämä on tuplasti vaivaannuttavampaa silloin, kun kyseessä ei ole Jill Ireland. Tällä kertaa mainitussa roolissa on nuori paikallinen kapinallinen Rhiana (Theresa Saldana), joka ei tuo Hollandin hahmoon mitään syvennystä – ainoastaan herättää kiusaantuneisuuden tunteen.

Lisäksi etenkin Thompsonin ohjaamiin Bronson-elokuviin liittyy tämän hahmolle usein ominainen seksuaalinen patouma, joka ilmenee väkivaltaisesti. Ja nimenomaan miehiä kohtaan. Tässäkin elokuvassa Bronson kukistaa kapakassa naistaan ahdistelleen ison karpaasin puristamalla miestä munista todella kovaa. Kun äijä on maassa, kuristaa Bronson miehen pitämällä jalkaa kurkulla, vääntäen munia yhä tiukemmassa otteessa. Baariyleisö aplodeeraa teolle hyvässä Väkivallan vihollinen 3 ‑hengessä. Viiksiniekalla vaikuttaa olevan jokin muukin taka-ajatus rikollisten kukistamisessa kuin pelkkä rankaisu. Elokuvan sisällä tämä perustellaan sillä, että Holland yrittää pitää bordellissa yllä swingerin peiteroolia.

Pirullinen kosto edustaa melko puuduttavaa 80‑luvun muka-kantaaottavaa ulkopoliittista trilleriä. Bronson pirullisine kostomielialoineen pääsee loistamaan lähinnä parissa lyhyessä kohtauksessa. Kun kyseessä ei edes ole virallinen Cannon-tuotanto, voivat kovimmat kompletionistitkin jättää teoksen hyvällä omallatunnolla arkistoihin pölyyntymään.