Julkaistu:


Use the Eyeballs! (2015)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Naoya Tashiro

Use the Eyeballs on umpikahjo rakkauskomedia ujosta ja epätavallisesta koulupojasta. Kotaro (Akihisa Shiono) omaa tavanomaisen silmäparin lisäksi kaksi ylimääräistä silmämunaa, jotka pulpahtavat nenästä ulos aina stressin iskiessä. Kiusallinen ominaisuus säikyttää aina treffikumppanit pakosalle, mutta silmämunista on myös hyötyä: ne voi lähettää vaikkapa ilmastointikanavaan vakoilemaan naapurihuoneen tyttöjen touhuja.

kuvituskuva

Tashiron elokuvat ovat aina olleet poikkeuksellisen päättömiä – sekä yleensä seksin ja väkivallan täyteisiä – mutta niissä on usein ollut pieni romanttinen pohjavire. Use the Eyeballsissa tämä romantiikka on nostettu päärooliin sympaattisen sankarin yrittäessä löytää itselleen tyttöystävän, joka hyväksyisi hänet sellaisenaan. Kapuloita rattaisiin pistävät mm. kateellinen äiti (Eihi Shiina), muiden onnellisuutta vihaava toimistoninja (Asami) sekä poikaa hakkaavat koulukiusaajat.

Tashiron fanipoikamaisessa ohjauksessa ei ole puutetta elokuvaviittauksista: Bernard Herrmannin Taksikuski-teema soi läpi elokuvan ja koulupoika kuluttaa vapaa-aikansa katsoen The Toxic Avengeria (1985) videolta. Loppuun on varattu koko festivaalisalin räjäyttänyt riemukas yllätys, josta ei parane paljastaa sen enempää. Älytön huumori muistuttaa jossain määrin Noboru Iguchin elokuvia ja osuu kohteeseensa silloin kun on osuakseen. Osa vitseistä on sisäpiirijuttuja, kuten Demo Tanakan ja still-kuvaaja Norman Englandin cameot, jotka aukenevat vain Tashiron ja kumppanien töitä tarkasti seuranneille. Kokonaisuus on epätasainen, mutta pääosin melko hauska, kunhan elokuvaa ei ota turhan vakavasti.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Maa

Genre

Kategoria