Julkaistu: 2015-03-23T08:48:26+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Jemaine Clement, Taika Waititi
Neljän samassa kämpässä asuvan vampyyrin keskinäisen elon vaikeudesta kertova elokuva tuo mieleen brittiläiset surkeista, toisiaan halveksuvista kämppiksistä kertovat tilannekomediasarjat, kuten The Young Ones (1982–1984), Bottom (1991–1995) tai Peep Show (2003–2015). Kuitenkin elokuva muistuttaa, että sen päähenkilöt ovat paitsi kelvottomia ja itsekeskeisiä yksilöitä, myös toismaailmallisia petoja. Vampyyrien aristokraattinen ja hedonistinen elämäntapa joutuu koetukselle uneliaassa uusiseelantilaisessa pikkukaupungissa.
What We Do In The Shadows onnistuu pitämään hauskaa vampyyrigenreen kuuluvilla troopeilla kaivamatta varsinaisesti maata niiden alta. Tämän vuoksi rinnastukset Shaun of the Deadiin (2004) eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Kyseisen suositun brittizombeilun tavoin What We Do In The Shadows on kenen tahansa helppo katsoa ja sen äärellä huvittua, mutta siinä on samalla yllin kyllin silmäniskuja ja rivien välisiä vitsejä myös alagenren syventyneempien harrastajien bongattavaksi. Mukavan häiritseviä kauhuelementtejäkin on ripoteltu mukaan.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria