Julkaistu: 2015-03-23T08:47:33+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: David Robert Mitchell
Kenties Driven (2011) ansiosta retrohenkinen elektroninen musiikki on nyt erittäin suosittua jännitys- ja kauhuelokuvissa. It Followsissa on pitkään aikaan näistä paras score, Rich Vreelandin karmiva ja tunnelmallinen mallityö. Myös visuaalisesti elokuva on kiinnostava, sijoittaen henkilönsä usein kuvan keskelle, laajan epävarman ympäristön saartamiksi.
Sääli kyllä, elokuva on hieman turhan ihastunut keskeiseen ideaansa, joka on metaforana niin äärimmäisen yksiselitteinen, että se tulee tyhmimmillekin varmasti selväksi. Teinikauhuiluiden perusteemojen pelkistäminen ei sinänsä ole huono idea, mutta keskusidean loputon venyttäminen alkaa nopeasti väsyttää.
Seksin harrastaminen saa olomuotoaan muuttavan vainoajan seuraamaan teinejä kuolemaan asti. Ja olento ei lannistu, vaikka mihin pakenisit. Se seuraa.
Turhan neuvottomiksi jäävät päähenkilöt ärsyttävät, eikä keskeisestä hirviöstä saada aivan kaikkea mahdollista irti, vaikka sen alati erinäköisiksi ihmisiksi muuttuva olomuoto onkin melko näppärä keksintö. Sääli kyllä monia lupaavia ainesosia tarjoava elokuva on lopulta vähemmän kuin osiensa summa.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria