Paavo Ihalainen

Alexandro Jodorowsky - Weapons of the Metabaron (2012)

kirja arvostelu

Kirjailija: Alexandro Jodorowsky, Travis Charest, Zoran Janjetov

Metaparonin oma sooloseikkailu jatkuu siitä, mihin sukukronikka päättyi ja kattaa jopa jonkin verran samoja tapahtumia. Realistisen jäljen taitaja Travis Charest kulutti kahdeksan vuotta kirjan kuvittamiseen, vaikkei saanut aikaan kuin 30 sivua – noin puolet tarinan pituudesta. Jossakin vaiheessa Jodorowsky kyllästyi viivytyksiin ja otti lopun kuvittajaksi Edeltävien aikojen kirjojen piirtäjän Zoran Janjetovin. Seurauksena myös tarinan rakennetta muutettiin hieman. Vaikka Janjetov on yrittänyt tehdä piirrosjäljestään jylhempää ja jäykempää, ero kahden piirtäjän välillä on turhankin selkeä.

Alussa muistinsa menettäneelle Metaparonille pitää kerrata kupletin juoni takaumilla. Universumin mahtavin soturi ansaitsee oman tittelinsä päihittämällä oman isä/äitinsä Aghoran kaksintaistelussa, kuten hänen klaaninsa tapana on. Tämän jälkeen hän päättää aloittaa suurtöiden tekemisen. Hän alkaa etsiä neljää myyttistä artefaktia, jotka on piilotettu ympäri universumia. Se, joka imee kaikkien aarteiden voimat itseensä, saa mittaamattomat voimat – kykyjä tuhota tai luoda kokonaisia galakseja. Muinainen munkkikultti avustaa Metaparonia tehtävässään ja lähettää hänet mentaalisesti eri ulottuvuuksiin aarteita noutamaan. Universumin eri laidoilla poikkeamisella saattaa toisinaan olla vaikutuksia mieleen, kuten alussa koettu muistin menetys osoittaa.

Tarina koostuu lähinnä jaksotetusta esineiden keruusta ja mittelöistä voimakkaita hirviöitä vastaan. Kun vielä jokainen arvoesine on piilotettu omaan maailmaansa, koko juoni muistuttaa hyvin paljon videopeliä. Mutta vaikka kyseessä olisikin parodia taas yhdestä scifin arkkityypistä, ei tätä voi pitää kehuna. Niin ohuilla aineksilla kuin videopelien juonet tavallisesti toimivat on hankala saada yleisön kiinnostusta pysymään yllä muissa medioissa, joissa interaktiivisuutta ei ole.

Vaikka alkuperäinen tarkoitus lienee ollut jokin muu, Weapons of the Metabaronissa on selvää välityön makua. Tämä johtuu siitä, että se ei varsinaisesti ala tai pääty mihinkään. Teos ei juuri onnistu seisomaan itsenäisesti. Koska Metaparonin suunnitelmat lopussa saamiensa uusien voimien kanssa jäävät hämäriksi, ei aikaan saada juuri minkäänlaista jännitettä. Huumoriakin on vähän.

Sarjakuvakirja on rakennettu selkeästi piirtäjän ehdoilla. Huolellinen Charest onkin saanut aikaan hienoja avaruusnäkymiä ja dynaamista kerrontaa. Sääli kyllä tarinan onttous estää todellisen vaikuttavuuden. Janjetovkin on taitava piirtäjä, mutta tämän tarinan kanssa hän ei selkeästi ole elementissään. Jälki on jäykkää ja kirjan muu visuaalinen ilme, eli tietokoneväritys, ei tällä kertaa tee hänen kynänjäljelleen palveluksia.

Koska loppuosa ilmestyi vasta The Metabaronsin jälkeen, on Jodorowsky ujuttanut mukaan pienen ympyrää sulkevan jakson. Loppu kuitenkin antaa ymmärtää, etteivät Metaparonin koettelemukset vielä ole ohi. Toivon mukaan hänen kertomuksensa loppuosassa on kunnon paukkuja.