Paavo Ihalainen

Alejandro Jodorowsky - Incal – edeltävien aikojen kirjat (2010)

kirja arvostelu

Kirjailija: Alejandro Jodorowsky, Zoran Janjetov

Jodorowsky aloitti heti Incalin ensimmäisen kirjan viimeisen albumin valmistuttua esiosan valmistelun. Moebius ei muilta kiireiltään ehtinyt kuvittamaan, vaan antoi työn parin viimeisimmän albumin värityksestäkin vastanneelle oppipojalleen, Zoran Janjetoville. Hän selviää piirtourakasta vähintäänkin yhtä hyvin kuin oppi-isänsä. Erittäin pikkutarkka piirrosjälki syventää Jodorowskyn ja Moebiuksen sci‑fi ‑maailmaa sopivasti, ja Janjetovilta luonnistuvat myös liioitellumman sarjakuvamaiset ilmeet. Kuuden albumin tarina ilmestyi alun perin ranskaksi vuosina 1988–1995.

John DiFoolin ja Deepon taustaa valottava teos paljastaa yllättäviä yksityiskohtia. DiFool ei olekaan syntyjään täysi kurjimus, vaan epäonnistunut romanttinen sankari. Hahmon nuoruuden kulmakiven muodostaa nyt surullinen rakkaustarina, joka johtaa pariskunnan tuhoon, koska painostava yhteiskunta ei salli paremmasta huomisesta unelmoijien olemassa oloa. Muistumia tulee siis esimerkiksi Terry Gilliamin hienosta elokuvasta Brazil – tämän hetken tuolla puolen (1985), mutta tietenkin Jodorowskylle tyypillisen linssin läpi katsottuna.

Yhteiskunnallisempi ja satiirisuutta alkuperäistä osaa enemmän painottava teos valottaa synkeää arkielämää teknopaavin ja kaiken takana piilevän suuren tekoälyn pieniä ihmisiä sortavan ikeen alla. Maanalaisessa suurkaupungissa vain sädekehää pitävällä ylimystöllä on oikeus hyvään elämään, vaikka he kyllästyneenä käyttävät aikaansa lähinnä huoriin ja huumausaineisiin. Alemmilla tasoilla asuvalta köyhälistöltä väritkin ovat kiellettyjä, ja presidentin kyttyräselkäiset erikoisjoukot tekevät toistuvasti raiskaus‑ ja tuhoiskuja gettoon huvin vuoksi. Nuori DiFool päättää käydä hyökkäykseen epäreilua systeemiä vastaan nähtyään huorana työskennelleen äitinsä pakotetun itsemurhan ja ihailemansa isän surkean kohtalon.

DiFool hakee etsiväluvan, koska systeemin kaato käy häntä avustavan robotti Kolbo‑5:n mukaan helpommin sisältä päin. Etsiväkokelaiden on luvan saadakseen selvitettävä mysteeri. John valitsee tehtäväkseen ratkaista, miksi punaisten lyhtyjen kadulla käy ylimyksiä toteuttamassa fantasioitaan ilman tietoakaan ehkäisystä, mutta vauvojen syntyminen on erittäin harvinaista. Hän on itse näitä harvoja homeohuorien lapsia. Pian paljastuu, että systeemi ei halua DiFoolin selvittävän juttua, vaan alkaa vainota häntä neutralisoidakseen uhan. Ensimmäisellä työkeikallaan nuorukainen myös rakastuu palavasti kylmäsydämiseen ylimysneitoon Luz De Garraan. Yksipuolinen ihastuminen ei tietenkään tiedä hyvää vallankumoussuunnitelmille, vaan Johnin naiivi hölmöys alkaa olla esteenä menestykseen.

DiFoolista on tehty yllättävän sympaattinen ensirakastaja. Huonona puolena hahmo ei aluksi muistuta juuri lainkaan Incalissa nähtyä renttumaisempaa versiota ja siksi suhde päähenkilöön pitää tavallaan rakentaa alusta uudelleen.

Jodorowsky on noukkinut alkuteoksestaan paljon kiinnostavia ajatuksia ja visioita ja syventänyt niitä tyydyttävällä tavalla. Tarina ei ole pelkkää vanhan lämmittelyä, vaan tarjoaa myös paljon uutta kiehtovaa nähtävää ja koettavaa. Etenkin banaalia televisioviihdettä ja korruptoituneita mediapersoonia piiskotaan oikein olan takaa. Entistä inhimillisempi tarina on myös alkuperäistä Incalia koskettavampi, vaikka on edeltäjänsä tavoin scifi‑ ja fantasiatarinoiden arkkityyppisimpiin peruskertomuksiin pohjautuva. Jodorowskyn erittäin nopea tahti juonenkäänteiden kanssa ei anna aikaa murehtia tätä liiemmalti. Vasta lopussa tarinankerronnalle tulee hieman turhan kiire kun kaikki Incalia edeltävät juonenlangat on saatava solmittua.