Julkaistu:


Garm Wars: The Last Druid (2014)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Mamoru Oshii

Japanin johtava scifi-visionääri Mamoru Oshii on jälleen luonut kokonaan uuden maailman mytologioineen. Garm Wars: The Last Druidissa kirjoittaja-ohjaaja ei selittele turhia, vaan tipauttaa katsojan keskelle outoa termistöä viljelevien kyberneettisten kummajaisten kahakoita. Toisaalta tämä mukailee hyvin elokuvan teemaa; aiemminkin olemisen peruskysymyksiä penkoneen (Ghost in the Shell, 1995) Oshiin uutuuden hahmotkaan eivät muista mistä tulivat ja miksi toimivat roolinsa mukaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Annwn-maailmaa kansoittavat garm-nimellä tunnetut kloonisotilaat ovat jakautuneet eri ryhmittymiin. Löytyy kumtakeja, columboja ja brigoja, joiden eroista ja historiasta on alkuun vaikea päästä selvyyteen. Lisäksi mystisiä gula-nimellä tunnettuja olioita edustaa koira, tarkemmin basset hound, joka toimii jonkinlaisena oraakkelina ja koomisena kevennyksenä ahdistavan totalitarismin ja sotakuvaston keskellä. Kloonausteemasta tulee väkisin mieleen, että Oshiin oma rakas basset hound Gabriel lienee jo vanha tai kuollut, ja silti samanlainen koira jälleen kerran esiintyy miehen elokuvassa...

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Garm Warsin tarinan keskiössä on taisteluja pakeneva porukka eri klaanien edustajia: Lance Henriksenin (jep, elokuva on englanninkielinen) näyttelemä hakkeripappi Wydd, nuorekas lentäjäneito Khara 23 (numero tarkoittaa kloonin sukupolvea) sekä Kharan kanssa kemiaa virittelevä totinen sotilas Skellig. Viimeksi mainittua näyttelee sympaattinen kanadalainen jätti Kevin Durand, joka jää helposti mieleen mm. X‑Men Origins: Wolverinen (2009) Blobin roolista sekä Guillermo del Toron mainiosta The Strain (2014) ‑sarjasta. Lisäksi Wydd raahaa mukanaan mysteeristä hopeaan pukeutuvaa ja kypärällä naamansa piilottavaa tyttöä: Nascien on druidi, sukupolveltaan kunnioitettava 666. Druiditunnelmiin päästään, kun alun avaruustaisteluista siirrytään planeetan pinnalle vehreisiin metsiin ja outoja kivipaasia sisältäville rannoille selvittelemään Nascienin ja kloonien salaisuuksia. Mitään syvällistä yhteyttä kelttidruideihin on turha kuitenkaan odottaa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Cgi:llä suureksi osin luotu maailma on unimaisen hohtava ja epätodellinen, toisin kuin Avatarin (2009) realismiin tähtäävä. Parempi vertauskohde kuoren ja sisällön suhteen onkin David Lynchin täysin toismaailmallinen Dyyni (1984), ja tietenkin Mamoru Oshiin oma merkkiteos, virtuaalisodankäyntimindfuck Avalon (2001). Oshiilla on aina ollut silmää eeppisyydelle: Garm Warsissa eteerisistä tunnelmoinneista siirrytään luontevasti seuraamaan kun vuorenkokoiset mechat rymistelevät sotatantereilla, lintumaiset ilma-alukset kylpevät kultaisessa valossa tai metsässä kaahataan tankeilla puita säälimättä. Tuhoa säestävät Oshiin luottohenkilö Kenji Kawain sävellykset, ja korvat tykkäävät, vaikkei Kawai ylläkään aivan parhaimpien scorejensa tasolle (Avalon, Ghost in the Shell). Harvapa score koko maailmassa yltää.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Japanilaiseen tyyliin futuristisen sotakaluston näyttävyyteen on panostettu miltei fetisistisellä tarmolla. Lopputeksteissä on jopa osio erilliselle "garm battle rifles fabrication committeelle". Dystooppisten avaruusalusjaksojen jälkeen nähtävät metsäkohtaukset on kuvattu Montrealissa ja Vancouverissa. Oletettavasti jälleen kerran kuvauspaikan ovat määränneet Kanadan suotuisat veroedut leffatuotannoille.

kuvituskuva i
kuvituskuva j

Oshii ei ole kovasta yrittämisestä huolimatta saanut aikaan varsinaisia mestariteoksia yli kymmeneen vuoteen, eikä aivan nappiin osu nytkään. Tarina ja maailma tuntuu olevan skaalattu ennemminkin pitkän tv‑sarjan tarpeisiin kuin yksittäiselle elokuvalle. Garm Wars vaikuttaa olevan avaus uudelle maailmalle ja siihen sijoittuville mahdollisille muille tarinoille. Omaperäiset visuaalit ja palkitsevat näyttelijävalinnat jo itsessään kuitenkin riittävät pitkälle, ja Garm Wars pitää pihdeissään ihan puhtaalla outoudellaan.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria