Julkaistu:


Europa Report (Europa-raportti, 2013)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Sebastián Cordero

Jupiteria kiertävä kuu nimeltä Europa saa vieraita Tellukselta. Osittain maankaltaiselta taivaankappaleelta uskotaan löytyvän alkeellista elämää, koostuuhan sen ulommaisin osa kymmenien kilometrien paksuisesta jää‑ ja vesikerroksesta. Ensimmäisen miehitetyn tutkimusretken suorittaa kansainvälinen seurue, jota ei ole ammuttu avaruuteen riitelyaikeissa. Tympeiden kiintiöhahmojen sijaan kyytiin on lastattu tieteelle omistautuneita astronautteja, joten meininki on sen mukaista. Näyttelijäkaartikin on varsin nimekäs.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Europa Report käsittelee matkaa amerikkalaisille ominaiseen tapaan unelmoiden ja ihmetellen, joskin insinöörimäisen kuivakasti. Valtaosa found footage ‑tyyppisen elokuvan kuvamateriaalista on peräisin ympäri alusta sijoitetuista valvontakameroista, minkä takia sisältö saa muhia rauhassa omissa uomissaan, katsojan jumiutuessa tarkkailijan rooliin. Jälki on kenties liiankin kliinistä, mutta perinteistä vatkausta piristävämpää. Elokuva toimii käytännössä kuin yksisuuntainen peili aina siihen asti, kunnes miehistö yrittää kommunikoida katsojan kanssa. Tiedämmehän poliisisarjoista, ettei molemmin puolin lasia ole koskaan hauskaa samanaikaisesti.

Eikä ole nytkään. Päähenkilönä toimivan Rosan (Anamaria Marinca; 4 luni, 3 saptamani si 2 zile, 2007) tuntemuksia koetetaan välittää videoblogimaisten avautumisten kautta sen sijaan, että luotettaisiin kuvaan. Pahinta on, että osa puheenvuoroista tungetaan kohtiin, joissa ne tekevät pelkästään hallaa hiljalleen kiristyvälle tunnelmalle. Kahden markan empatiakalastelupohdintoja jaksaa kuunnella tasan siihen pisteeseen asti, kun ne alkavat katkoa jopa huippukohtauksia. Konkreettisimmillaan katsoja nimittäin imaistaan tapahtumien keskelle, kun tämä pääsee seuraamaan tutkijoiden seikkailuja kypäriin kiinnitettyjen kameroiden kautta. Hyytäviäkin hetkiä löytyy.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Sebastián Cordero ohjaa hillitysti ylimääräistä pauhaamista vältellen silloinkin, kun jotain menee pieleen. Käsikirjoituksesta vastaava Philip Gelatt taasen palvelee häntä keksimällä ongelmia päästään, jotta pinnan alla kyteviä ohuita jännitteitä voidaan nostaa esiin. Onnettomuusskenaariot ovat ennalta arvattavia, mutta onneksi niitä maustaa poikkeuksetta jokin olosuhteita entistä painajaismaisemmaksi muuttava yksityiskohta. Esimerkiksi viestintälaitteiden korjaustöissä remonttimiehen avaruuspuvulle roiskuva myrkyllinen, rakettibensiininä käytettävä hydratsiini, jonka pääseminen aluksen tiloihin saastuttaisi sisäilman.

On kuukausia kestävässä matkassa mukana paljon iloakin, pelkästään jo reissun tekemisen riemua. Eikä avaruuden kuvaamista tunnu voivan nykyaikana mitenkään mokata, mikäli vision lisäksi rahaa on käytössä kohtuullisesti. Elokuvan paljon mainostettu kylmä realismi ja höntyilemätön näkökulmattomuus antaa mahdollisuuden piipahtaa ihmiselämää suurempien kysymysten äärellä, joita viimeistään mystisellä tavalla kiehtova, mutta pahaenteisyyttä huokuva Europa tarjoaa. Jääköön kysymysten syvempi mietiskely katsojan omalle vastuulle, sillä tekijöiden kunnianhimo ei ole riittänyt sellaisten esittämiseen.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Europa Report on hyvä siksi, ettei se yritä olla yhtään enempää kuin on, ja huono samasta syystä. Se on vähän tylsämielisesti kahden yhtä suuren voiman, tieteen ja fiktion, välisessä puristuksessa syntynyt kompromissintynkä. Viimeisen vaihteen puuttuminen pistää miettimään olisiko taustalla majailleiden kauhuelementtien parissa voinut fiilistellä vieläkin rohkeammin, ja ottaa samalla isompi askel elokuvallisempaan suuntaan.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria