Paavo Ihalainen

Yksinteoin. (1990)

Ohjaaja:

• Pekka Lehto

elokuva arvostelu

Ohjaus: Pekka Lehto

Jussi Parviainen on sekoittanut oman identiteettinsä, julkisuuskuvansa ja luomansa Juska Paarman näytelmähahmon jo kolmisenkymmentä vuotta. Parviaisen yksityiselämää ruodittiin aikanaan juorulehdissä ja muussa keltaisessa lehdistössä sen verran, että oli hankala tietää, vetikö mies säännöllisesti jotakin suurta julkista performanssia vai oliko aidosti hakoteillä yksityiselämänsä kanssa. Ei siis voida edes tietää, onko olemassa Parviaisen ydintä, jotakin näkökulmaa, joka on oikeampi ja totuudellisempi kuin muu hänestä nähty. Kaikki, ja samalla ei mikään on yhtä suurta teatteria hänestä puhuttaessa. Mutta jos tällainen ydin on, se on ehdottomasti Yksinteoin.

Kyseessä on huikea elokuva kaikessa ristiriitaisuudessaan. Elokuvan prosessista ja tekijyydestä voidaan kiistellä, mutta ehdottomasti ainakin dokumentaristi Pekka Lehto oli juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Projekti ohjata dokumentti Parviaisen teatterityöstä sai hänet sattumalta kameran toiselle puolelle juuri kun Parviaisen ja näyttelijä Sanna-Kaisa Palon avioliitto kariutui. Tuloksena oli lähes myyttisiin mittasuhteisiin noussut tilityselokuva.

Elokuvassa esitetään ihmisen pahimmat tunteet katkeruudesta silmittömään raivoon, tuskaiseen suruun sekä pettymykseen, ja määrätietoiseen kostonhimoon. Selkeämmin sanottuna, se kertoo massiivisesta vitutuksesta. Taustatarinassa Parviainen saa ensin tietää vaimonsa Palon uskottomuudesta. Vaimo ei suostu myöntämään Parviaiselle tapahtunutta, mutta ilmeisesti miehen käytökseen väsyneenä hakee avioeroa. Parviaista loukkaa erityisesti parin tyttären huoltajuuden ajautuminen entisen vaimonsa ja tämän uuden miesystävän hyppysiin.

Pääosa ajasta vietetään Parviaisen tilittäessä tilannetta ja tuntemuksiaan itku kurkussa suoraan kameralle. Raskas elämänrytmi vaati univajeisen Parviaisen mm. ajamaan autolla päivittäin Helsingin ja Tampereen väliä teatteriharjoituksiin. Haettaessa lapsia tarhasta auton kasetissa soi Allu Tuppuraisen Rölli-kasetti, joka tuo isossa miehessä tunteet pintaan. Kouriintuva pelko lasten menettämisestä välittyy katsojallekin. Henkisesti musertavan raskas tilanne vaatii veronsa. Ohjaajan ailahteleva käytös tietenkin ajaa tämän lähipiiriä yhä etäämmälle hänestä.

Elokuvaa on hankala tulkita tulkitsematta edes jollain tasolla Parviaisen persoonaa itseään, mikä tietysti voi johtaa hankaluuksiin. On muistettava, että elokuva on sekin vain tietty näkökulma ihmiseen, vaikka kankaalle piirtyvä epätoivon ja raivon kierre ohjaa katsojaa tekemään helposti oman tuomionsa. Päähenkilön persoonallisuuden pimeät puolet pulpahtelevat tasaiseen tahtiin pintaan ja antavat tästä ailahtelevan, arvaamattoman, jopa väkivaltaisen kuvan. Toisaalta Parviainen on myös ihminen, jonka tuska esitetään lähes käsin kosketeltavana. Tämä antaa katsojalle aineksia myötätuntoon tai sääliin, vaikka hänen toimintaansa tai uhoamistaan ei hyväksyisikään.

Elokuvassa Parviainen uhkailee ex‑vaimoaan ja tämän miesystävää puukotuksella ja myöntää kameran edessä hakanneensa molempia aikaisemmin. Mieli vaihtelee kuitenkin ajan mittaan ja elokuvassa nähdään myös kyynelehtivä Parviainen anelemassa anteeksiantoa puhelimitse. Parviainen ei kuitenkaan vaikuta katuvan niinkään omia tekojaan kuin sitä, miten Palon pahoinpitely vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa nähdä lapsiaan.

Ei ole mahdotonta että myös iholla pyörivä elokuvakamera heittää vettä myllyyn ja kärjistää tapahtumia entisestään. Myöhemmin Parviainen on itse ottanut etäisyyttä väittämällä kirjoittaneensa omat monologinsa etukäteen. Oli kohtauksia lavastettu tai ei, purkautuvat kaikki tunteet kankaalle suodattamattomina, täydellä liekillä. Julkisuudenkipeys yhdistettynä narsismiin saattaa olla elokuvan pahin roisto.

Yksinteoin. on paljon enemmän kuin silkkaa sosiaalipornoa yhden ihmisen umpikujasta. Se on kauhistuttava kuvaus siitä, miten oman maailman romahtaminen saattaa vaikuttaa ihmisen käytökseen. Myöskin se paljastaa sen, miten synkkiä ajatuksia tuollaisina hetkinä ihmisen päässä saattaa liikkua. Yksinteoin. ei missään nimessä ole helppo elokuva katsoa.

Koska kyseessä on niin näkyvästi Parviaisen show, jää Lehdon taitava ohjaus helposti elokuvan taka-alalle. Vaivattoman oloisesti Lehto jättää kohtauksensa pitkiksi ja avoimesti sallii kohteensa käyttää kameraansa henkilökohtaisena terapiavälineenä. Viisaasti ohjaaja ei myöskään turhaan heristä sormea tai tuomitse tapahtumia. Ne ovat jo enemmän kuin tarpeeksi painokkaita ilman sen kummempaa alleviivausta. Vain autiot yökuvat Helsingistä kuvittavat elokuvaa ja rakentavat kolkkoa yksinäisyyden tunnetta. Lehto myös jättää tarjoamatta minkäänlaista katharsista tai ratkaisua elokuvalle. Kaikki jää yhä avoimeksi ja elokuva jättää katsojalle tunteen kuin häntä olisi juuri lyöty nyrkillä palleaan. Taitavan hienovaraista on myös Kari Sohlbergin kuvaus ja Olli Soinion leikkaus.

Elokuva on lähes Graalin maljan asemassa, koska sen julkinen esittäminen on ollut jokseenkin kiellettyä jo reilusti yli kymmenen vuotta. Televisioversiossa ilman Palon lupaa nauhoitetusta kännykkäkeskustelusta oli poistettu puhelimeen vastaajan ääni. Myöskään Parviaisen ja Lehdon välit eivät ilmeisesti pysyneet kovinkaan lämpiminä elokuvan julkaisun jälkeen. Kummatkin osapuolet ovat estäneet elokuvan julkista esittämistä.

Pitkällä tähtäimellä Parviainen on pyrkinyt kääntämään elokuvan pahamaineisuuden myös oman taiteellisen imagonsa rakennusaineeksi. Tästä on ollut apua etenkin julkisuudella pelaamisessa. Parviainen on kai nähnyt että parisuhteessa epäonnistuminen antaa oikeuden kokea luovaa raivoa. Koska hänen elämässään sama tuska toistui, esitteli hän maailmalle myös saman teoksen fiktiivisemmän toisinnon, omasta näkökulmastaan. Erinäisistä syistä myös elokuvaa Yksinteoin kaksi (2011) on esitetty julkisesti tasan kerran, Rakkautta & Anarkiaa ‑festivaalien erikoisnäytöksessä. Elokuvan levityskuvioiden lässähtäminen on ajanut kiukkustuneen Parviaisen esimerkiksi loukkaamaan tuottaja Jörn Donneria "pahviseksi mulkuksi".

Ei kahta ilman kolmatta ja viha 19‑vuotiaan seksitanssija Saana Parviaisen kanssa suhteen päättymisestä (jälleen vähemmän yllättävästi uskottomuuteen) purettiin Parviaisen omassa blogissa, jossa mediapersoona myös teki toinen toistaan likaisempia paljastuksia Suomen julkisuuden henkilöistä. Voi toki myös ajatella, että Parviainen hakee etäisyyttä menneeseen kohuun toisintamalla tapahtumat omassa valvonnassaan uudelleen. Tällä kertaa hän vain haluaa varmistaa, että tapahtumista annetaan julkisuuteen vain hänen oma näkökulmansa, joka on yleensä marttyyrin näkökulmaa.