Julkaistu:


Kampuchea Express (Kamputsean pikajuna, 1982)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2/5

Ohjaus: Lek Kitaparaporn

80‑luvulla julkaistiin Suomessa monia globaalisti harvinaisia b‑luokan aasialaiselokuvia. Yleensä nämä olivat filippiiniläistuotoksia, mutta myös Thaimaassa tehtailtiin kansainväliseen levitykseen tuotettuja nimikkeitä jonkin verran. Thaimaalaisten elokuvien resurssit ja kulttuuriset siteet Anglo-Amerikkaan olivat kuitenkin vaatimattomat verrattuna filippiiniläisiin vastineisiin, joiden taustalta löytyi sellaisia mahtitekijöitä kuten Roger Cormanin ja Menahem Golanin jakeluverkostot. Thaimaassa operoivat esimerkiksi aasialaiset halpatoimintaan erikoistuneet julkaisijat IFD ja Filmark.

Valitettavasti Internet ei ole kyennyt arkistoimaan tietoa tästä maailmankolkasta edes välttävällä tasolla. Suurin osa elokuvista ja ohjaajista puuttuu IMDb:stä. Nimien eri kirjoitusasut vaihtelevat eikä oikeita nimiä salanimien takaa ole tunnistettu tarpeeksi kattavasti. Esimerkiksi Thaimaan kuuluisimman elokuvatähden Sorapong Chatreen (Raiders of the Doomed Kingdom, 1985) IMDb-filmografia on vain 50 elokuvan mittainen, kun todellisuudessa tämä paikallinen supertähti tehtaili yli 500 elokuvaa uransa aikana. Mukana oli myös paljon kansainväliseen levitykseen tuotettua b‑luokan toimintaa.

Kampuchea: Untold Story ja Kampuchea Express ovat molemmat Thaimaassa kuvattuja elokuvia ja yhteistä niille on tapahtumahetki; Kambodza Vietnamin miehityshetkellä vuosina 1978–79. Molempien ohjaajat ovat pitkän linjan paikallisia toimijoita ja tehneet suurtuotantoja vielä 2000‑luvulla. IMDb-filmografia on ohjaajilla muutaman elokuvan mittainen eikä anna todellista kuvaa ohjaustöiden lukumäärästä.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Kampuchea Express oli kansainvälinen produktio, jonka takana oli trash-tuottaja Dick Randall. Miehistönä toimi paikallinen elokuvaohjaaja Lek Kitaparaporn ja liuta italialaiskonkareita. Stelvio Ciprianin soundtrack lieneekin tunnistettavin italovaikute heti ensiminuuteista lähtien. Lek Kitaparaporn nousi 2000‑luvulla kansainväliseen tietoisuuteen ohjatessaan yli 6 miljoonaa taalaa maksaneen historiallisen suurtuotannon King Maker (2005), joka oli ensimmäinen suoraan englanniksi tehty thaimaalaiselokuva.

Amerikkalainen toimittaja (Robert Walker Jr.) karkoitetaan punaisten khmerien valtaantulon jälkeen maasta. Toimittajan rakastettu, paikallinen naissotilas jää maahan. Vietnamilaismiehityksen alettua toimittaja matkustaa Thaimaaseen ja sieltä käsin pyrkii pelastamaan entisen heilansa. Toimittaja pestautuu amerikkalaisten palkkasotureiden joukkoon ja pyrkii heidän avullaan pääsemään rajan yli. Sähläävä toimittaja luo tahatonta komiikkaa, mutta elokuva itsessään yrittää olla enemmän toiminnallinen draama. Se niputtaa punakhmerit, vietnamilaiset ja amerikkalaiset samanlaisiksi väkivaltaa kylväviksi päättömiksi tappajiksi. Eksploitaatioelokuvalle tyypillisesti, tämäkin produktio yritti assosioida itsensä johonkin kansainväliseen menestykseen, tässä tapauksessa Keskiyön pikajunaan (Midnight Express, 1978). Tätä hieman hämärää mielleyhtymää tuki myös suomalainen julkaisija, joka käytti eräänä levitysnimenä Kamputsean pikajunaa.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Kampuchea: Untold Story kertoo pienestä Som Bak ‑pojasta, joka pakenee vietnamilaisinvaasiota siskonsa kanssa. Vietnamilaiset käyttävät tykistöä, tankkeja ja kaasua tuhoten kaiken tieltään. Som Bak on viemässä siskoaan kohti Thaimaan rajaa, kun hän yllättäen kohtaa paikallisia lapsisotilaita. Sisko jätetään pakenevien siviilien hoiviin ja isoveli liittyy khmer-sotilasjoukkioon, joka lopulta pysäyttää vietnamilaisten hyökkäyksen. Elokuva ei asetu varsinaisesti punaisten khmerien puolelle vaan siinä esiintyvät kansallismieliset sävyt korostavat enemmänkin koko kansan nousua miehittäjiä vastaan. Vietnamilaiset esitetään kiduttajina ja huipputeknologisten aseidensa takana piileksivinä tunteettomina tappajina; samankaltaisina kuin amerikkalaissotilaat omissa kriittisimmissä sotaelokuvissaan.

Toranong Srichua on kotimaassaan kiistanalainen ohjaaja, joka on ohjannut pitkän uransa aikana toimintaa, kauhua ja pehmopornoa. Srichua ohjasi myös joitain nimikkeitä Filmarkille (Cobra Thunderbolt, 1984), vaikka IMDb ei näitä tunnekaan. Hieman ennen finanssikriisia hän suunnitteli massiivista elokuvastudiokompleksia Thaimaahan. 2009 hän ohjasi tehostespektaakkeli 2022 Tsunamin. Elokuva floppasi taloudellisesti ja lehtien uutisointien mukaan ajoi hänet vakavaan masennukseen. Näistä toivuttuaan, seuraavalla hetkellä häntä jo syytettiin suunnitteilla olevan elokuvansa näyttelijäkaartin tahallisesta nälkiinnyttämisestä. Totta tai ei, niin Srichuan ympärillä uutiset harvoin ovat tavanomaisia. Miehessä on edelleen omanlaistaan radikaaliutta, jota ei ikääntyminen ole saanut karsittua.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Kampuchea: Untold Story on Srichuan alkuvuosien tuotantoja. IMDb:ssä vuosikymmenen ajan esitetty väärä valmistumisvuosi 1974 on levinnyt lähes kaikkialle, mukaan lukien suomalaiset tietokannat (Elonet). Tämänhetkinen tieto valmistumisvuodesta (1985) on oikea, kertoohan itse elokuva 70‑luvun lopun tapahtumista. Elokuva on globaalisti harvinainen, mutta suomessa vhs‑julkaisuna verrattain yleinen. Hongkongilainen tuotantoyhtiö ja dubbaus englanniksi kielii siitä, että kyseessä oli kansainväliseen levitykseen tarkoitettu produktio.

Nykynäkökulmasta hämmentävä vietnamilaisten demonisointi ja punakhmerien jopa osittainen sympatisointi liittyy tiukasti historialliseen kontekstiinsa. Khmerit ja vietnamilaiset olivat aina olleet toistensa kilpakumppaneita, jossa mentiin jopa rodulliseen retoriikkaan asti. Pol Pot hyväksikäytti vanhoja stereotypioita puhdistaen vietnamilaista "virusta" kansasta. Vietnam kyllästyi lopulta punakhmerien jatkuviin rajaloukkauksiin ja miehitti Kambodzan nopeassa tahdissa vuonna 1979. Entiset vastustajat Kiina ja USA löysivät yhteisen sävelen ja liittoutuivat hirmuhallinnon syrjäyttäjää vastaan. Kiina jopa aloitti täysimittaisen, mutta lyhyeksi jääneen rajasodan Vietnamin kanssa tapahtuneen johdosta samana vuonna.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Thaimaa liittyi myös Vietnamin vastaiseen koalitioon ja teki omia lehmänkauppojaan Kiinan kanssa antaen vastineena punakhmereille turvapaikkoja. Thaimaan ja Kambodzan vastainen raja säilyi Pol Potin seuraajien hallinnassa aina tämän kuolemaan saakka vuonna 1998. Kampuchea: Untold Story ja Kampuchea Express eivät ole merkittäviä elokuvallisesti, mutta niiden maailmankuvasta löytyy historiallista anekdoottiarvoa ja poikkeavaa asenteellisuutta.

Versioinfo (9.12.2013):

Molemmat elokuvat löytyvät suomalaisina vhs‑julkaisuina. Kampuchea Expressistä on olemassa huonolaatuinen brittijulkaisu dvd:llä.

Teoksen tiedot:

Angkor: Cambodia Express

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Maa

Genre