Teijo Haavisto

Raiders of the Doomed Kingdom (Saigonin kobra, 1985)

Ohjaaja:

• Sumat Saichur

elokuva arvostelu

Ohjaus: Sumat Saichur

Vietnam 1973. Sota on voitettu ja amerikkalaissotilaat pakenevat maasta laumoittain, mutta rauhasta ei ole tietoakaan, vaan aseistautuneet sotilaat pitävät kuria yllä väkivalloin. Keskellä tätä helvettiä sodan kuluttama sissijohtaja Cobra ottaa vastaan viimeiseksi luvatun tehtävänsä, käskyn pelastaa Etelä-Vietnamin vangiksi jäänyt kenraali Thieu vihollisen tukikohdasta. Jotta aiheesta saataisiin aikaiseksi puolitoistatuntinen halpis täynnä verta ja väkivaltaa, on tehtävä tuomittu epäonnistumaan.

Saigonin Cobrana Suomessa paremmin tunnettu Raiders of the Doomed Kingdom nauttii jonkinlaista pientä kulttisuosiota, ja Hollywood Home Videon FIx‑kasettikin on nykyään melko kysyttyä tavaraa, mutta mikä sitten erottaa elokuvan sadoista muista toimintaleffoista? Varmasti ainakin se, että elokuva käyttää sodan kauheuksia tekosyynä näyttää harvinaisen raakoja kuolemia, erittäin epäilyttäviä moraalisia ratkaisuja sekä tietysti siviilien graafista teurastamista. Saigonin Cobra voidaankin lukea sotaeksploitaatioiden melko harvalukuiseen kastiin yhdessä toisen Vietnamin sotaa käsittelevän veriorgian, Antonio Margheritin The Last Hunterin (L'ultimo cacciatore, 1980) kanssa.

Vaikka ruumiita syntyykin kiitettävät määrät läpi elokuvan, alkaa varsinainen päävaihe vasta ensimmäisen puolituntisen jälkeen, kun Cobra joukkoineen sekä vapautettu kenraali päätyvät spitaalisten asuttamalle (!) saarelle, jossa he joutuvat vietnamilaisten kommunistisotilaiden ihmisjahdin kohteiksi. Avointa kontaktia ei juurikaan oteta, joten elokuva pääsee keskittymään yksittäisiin tappoihin, joita vain ajoittain katkotaan näennäisesti juonta edistävillä puhepätkillä.

Saigonin Cobra eroaa kuitenkin amerikkalaisten ramboilujen massasta edukseen: vaikka realistisuudesta ollaankin kaukana, ei elokuva esitä kumpaakaan osapuolta erityisen hyvänä tai pahana, ja lopulta kaikki taistelevat vain oman olemassaolonsa puolesta. Suomalaisen videoversion takakansi tiivistää elokuvan hengen parhaiten:

"Tässä tehtävässä ei ole enää sankareita eikä kunniaa eikä isänmaata. On vain sotilaita suorittamassa katkeraa viimeistä tehtävää viidakon tukahduttavassa helteessä ja Vietkongin fanaattiset kommunistit kannoillaan."

Vaikka Saigonin Cobra ei varsinainen laatuleffa näin perinteisessä mielessä olekaan, on sen sodan runtelemat maisemat vakuuttavasti toteutettu, ja joukkokohtaukset tosiaan ovat joukkokohtauksia. Veripanosten määrää ei myöskään ole turhaan rajoitettu, vaan jokainen sotilas teloitetaan roiskeisesti ja mieluiten vielä näyttävän hidastuksen saattelemana. Muutenkin elokuva suhtautuu tärkeään aiheeseensa kiitettävän matalaotsaisesti: pää leikataan irti, kurkkuja viilletään auki, nuolet lävistävät rintakehiä, ja jopa se pakollinen seksikohtaus on hämmästyttävän graafinen. Vanhasta suomikasetista on tosin joitain pahimpia lättäyksiä lyhennetty, mutta kyllä siinäkin ihmeteltävää riittää.

Elokuvan sekavaan linjaan sopivat hyvin myös kummallisesti vonkuva musiikki sekä ääniefektit, jotka monesti kesken viidakkotaisteluiden muuttuvat kummallisesti kaiutetuiksi, kuin säestäen hidastetusti ilmassa lentäviä verta ja hylsyjä. Kauniiksi lopuksi viimeisetkin elossa olevat jättävät inhimillisyyden taakseen ja teurastavat vihollisensa meren rannalla niin, että aallot värjäytyvät punaisiksi kuolleitten verestä.

Saigonin Cobra on vastenmielinen, matalaotsainen ja kaikilla tavoin äärimmäisen hämärä ja viehättävä elokuva. Eksploitaatiota juuri niin kuin sen pitääkin olla.