Paavo Ihalainen

Traxx (1988)

Ohjaaja:

• Jerome Gary

elokuva arvostelu

"Jos luodit eivät kaada, piparit tappavat varmasti!"

Traxx on aivovammainen vhs‑ajan toimintakomedia, joka on debiiliydessään ja aggressiivisessa mauttomuudessaan varsin elitististä katsottavaa. Tuotos on kuin Ford Fairlane – rokkidekkarin (1990) ja Death Wish 3:n (1985) äpärälapsi. Paino sanalla "äpärä".

Mullettimies Traxx (Shadoe Stevens) on entinen poliisi, joka vuosia sitten keksi sooloilla lemmikkieläinkaupan panttivankitilanteessa. Kenkäähän siitä tuli, sillä eihän poliisi voi ottaa skeittilaudalla poliisiautosta vauhtia, hypätä näyteikkunan läpi ja suorilta käsin ampua ryöväriä. Koiranpentujen murhaajan teloittamisen jälkeen veren makuun päässyt Traxx jää kaipaamaan ihmisten ampumista. Siispä hän alkaa kierrellä maailman kriisipesäkkeitä palkkasoturina tappamassa guerrilloja ja palestiinalaisia.

Rambon tavoin kotiin palatessa riemusaattuetta ei ole luvassa. Aloilleen teksasilaiseen Hedleyvilleen asettuva Traxx haluaisi ryhtyä leipuriksi, mutta katuja hallinnoiva ihmissaasta vie hänen päähuomionsa. Niinpä Traxx sekoilee päivisin keittiössä, kehitellen paskan makuisia tonnikala‑ tai koiranruokapipareita. Öisin hän tekee yhden miehen ratsioita bordelleihin ja pistää pahiksia kylmäksi hymy huulillaan.

Päällekäyvän panohimoinen pormestaripimatsu (Priscilla Barnes) syttyy Traxxin lopullisesta ratkaisusta rikosongelmaan, mutta ei voi päällisin puolin tukea tätä. Siispä hänkin aloittaa kaksoiselämän: päivisin hän pitää palopuheita vigilantismin kitkemisestä ja öisin nylkyttää, rynkyttää, jynkyttää ja paukuttaa keksileipuria antamalla samalla muutaman vinkin tulevista kohteista. Samaan aikaan mafia suunnittelee kostoiskua Traxxiä kohtaan.

Stevens hekottelee läpi roolinsa ilmiselvästi kaikesta typeryydestä nautiskellen. Samalla hän korostaa jokaista lausumaansa "vitsikästä" repliikkiä pienillä päänkäännöillä. Elokuva irvailee hieman 80‑luvun vigilantisti-elokuvien äärioikeistolaisille asenteille, mutta vaikuttaa samalla itsekin kannattavan nilkkien nitistämistä aseellisin keinoin.

Muutoin huumoria edustaa mm. Traxx ampumassa maksullisen naisen vessanpytyn pirstaleiksi, mustan sidekickin "man, dat's wack!" ‑tyyliset reaktiot ympäröivään kaaokseen tai Traxxin asiakas (Robert Davi) esittämässä vastalauseen syömistään kekseistä päästämällä monta sekuntia pitkän pieraisun.

Ihmishenki on elokuvassa halpaa kuin saippua ja päiviltä pistetään kymmeniä rikollisia. Myös rikokset hiljaa sallivaa kansanosaa Traxx osaa pitää pelolla ruodussa ampumalla uzilla baarien irtaimistoa tai kadulla auton konepellilllä istuessaan ilmaan. Verta nähdään elokuvassa vähän, mutta hälläväliä-asenne kuolemiin on muuten kunnossa. Klimaattisen autotakaa-ajon päätöksessä ilmaan räjähtävä talo ristileikataan riemastuttavasti ilotulitukseen. Voi sitä syntikkatiluttelun nostatusta! Katsojakin liittyy rikollisuuden loppua juhlistaviin kansalaisiin, sillä kyllähän tällaista idiotismia nyt on syytä juhlistaakin!