Julkaistu: 2012-10-12T09:09:25+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Stig Svendsen
Norjalaisohjaaja Stig Svendsenin Elevator edusti FrightFest-ohjelmiston heikointa kolmannesta. High concept ‑tarinassa joukko juhlimaan matkalla olevia ihmisiä juuttuu hissiin kerrosten välille ja eräällä heistä on mukanaan ajastimella toimiva räjähde.

Jostain kumman syystä viime vuosina on nähty useita hissiin sijoittuvia elokuvia, joista tuoreimpana esimerkkinä John Erick Dowdlen kauhuelokuva Devil (2010). Elevator menee hissielokuvien kaanonissa suoraan pohjakerrokseen. Se on kuin elokuvaversio hissimusiikista: neutraalilla tavalla turvallinen ja tavallinen, mutta samalla äärimmäisen ärsyttävä.
Roolitus on tahallisen kliseinen. Mukana kahdeksan hengen joukossa on eläkkeelle jäävä miljonääri ja hänen ärsyttävä lapsenlapsensa, tympääntynyt koomikko, raskaana oleva nuori konttoristi, alkoholisoitunut vanhempi rouva ja niin edelleen. Kaikki on laskelmoitu niin, että täyspitkään elokuvaan saataisiin sisältöä, mutta ei onnistu. Juoni juuttuu paikoilleen jo ensimmäisen varttitunnin jälkeen, eikä varsinaista koukkua löydy myöhemminkään.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre