Paavo Ihalainen

The Dark Knight Rises (Yön ritarin paluu, 2012)

Ohjaaja:

• Christopher Nolan

elokuva arvostelu

Ohjaus: Christopher Nolan

Kesän odotetuin ensi-ilta on Frank Millerin sarjakuvan mukaan suomeksi nimetty Yön ritarin paluu. Yhteistä sarjakuvaklassikolla ja blockbuster-elokuvalla on lähinnä vain sangen oikeistolainen asenne, vaikka molemmissa kyseessä on Batmanin paluu oikeuden varjelijaksi vuosien poissaolon jälkeen.

Odotukset ovat olleet kovat, sillä elokuvasarjan edellinen elokuva, vuoden 2008 Yön ritari on viime vuosien parhaita suuria Hollywood-tuotantoja, sekä kriitikoiden että fanipoikien suosima, ja tekovuotensa tuottoisin elokuva. Ohjaaja Christopher Nolan on uudella elokuvallaan halunnut tuoda oman näkemyksensä Batmanin tarinasta päätökseen, mikä onkin varsin harvinaista tuottoisalle elokuvasarjalle.

Yön ritarin päätteeksi Batman (Christian Bale) otti omille niskoilleen syyn entisen ystävänsä Harvey Dentin tekemistä murhista, ja joutui tämän vuoksi poliisin etsintäkuuluttamaksi. Jatko‑osa alkaa kahdeksan vuotta myöhemmin, jona aikana vigilantesta ei ole nähty batkorvan nipukkaakaan. Lepakkomiehen alter ego, miljonääri Bruce Wayne on itsekin erakoitunut koska rikosta vastaan taistelu, elämän suuri tarkoitus, ei ole onnistunut vuosiin. Wayne ei ole myöskään päässyt yli rakastettunsa Rachelin kuolemasta superroisto Jokerin suunnitelmien seurauksena.

Eräänä iltana Wayne yllättää hehkeän murtovarkaan Selina Kylen (Anne Hathaway) kassakaappinsa kimpusta. Vaikka voro pääseekin livohkaan, rikosta tutkiva Wayne havaitsee, että tätä kiinnosti rikkauksien sijaan ennemmin hänen sormenjälkensä talteen otto. Tutkimukset johtavat hänet brutaalin palkkamurhaajan Banen (Tom Hardy) ja hänen pienen yksityisarmeijansa jäljille. Banellä on katala suunnitelma tuhota koko Gotham City, mutta hän haluaa ensiksi saavuttaa ideologisen voiton ja kaupungin valloituksen. Hän on myös kaavaillut keinot tuhota sekä Batman että Bruce Wayne niin henkisesti, rahallisesti kuin fyysisestikin.

Elokuvasarjan budjetti on paisunut valtavasti, ja sen viimeinen elokuva on sanalla sanoen valtava. Nolan on kuvannut ennätyksellisen suuren osan elokuvastaan suurilla IMAX-kameroilla ja suoraan filmille. Tästä asiasta on lopputeksteissä oikein ylpeä muistutus. Jälki onkin varsin komeaa ja lähes kolmetuntisen keston sietää varsin kepeästi toinen toistaan suurempia toimintakohtauksia seuraamalla. Realistisuuden vaatimuksille annetaan palttua, koska rahalla saa niin näyttävän bat‑helikopterin.

Siinä missä Yön ritari toimi hyvin, uskaltaen olla lähes itsenäinen Jatko‑osa, Yön ritarin paluu on tiiviisti yhdistetty Batman-sarjan aiempiin osiin. Tämä tuo mukanaan joukon tuttuja suurelokuvien jatko-osien ongelmia. Hahmokatras on kasvanut niin suureksi, ettei kaikille aina löydy tekemistä. Muutamia keskeisiä henkilöitä kirjoitetaan pois elokuvan tapahtumista pitkiksi ajoiksi, osa vain katoaa.

Aikaisempien Nolanin Batmanien käsikirjoitukset ovat olleet teräviä ja jokaisen henkilöhahmon motiivit tarkoin määriteltyjä, mutta nyt käsikirjoituksessa on omituisen paljon aukkoja ja kehäselittelyä. Pahiten tästä kärsivät elokuvan konnat, joiden monimutkaisille, vaikeasti toteutettaville ja äärimmäisen katalille juonille on vaikea löytää mitään kunnon perusteita.

Keskeinen roisto Bane (suomenkielisissä sarjakuvissa Turmio) on yhdistelmä Batman Beginsin (2005) ja Yön ritarin konnien pahimpia piirteitä. Herra omaa Ra's Al‑Ghulilta tutut mittavat resurssit ja järkähtämättömän uskon omaa asiaansa kohtaan. Jokerilta on lainattu kyky laatia mittavia, kuolettavia suunnitelmia ja halveksunta kaikkia yhteiskunnallisia instituutioita ja järjestelmää kohtaan. Siksi hiukan harmittaakin että Banen habitus tuntuu niin tutulta, vain Jatko‑osaa varten isommaksi kasvatetulta. Tom Hardy näyttelee hyvin, ja ryökäleen lakoniset ja kylmät välihuomiot ovat ylivakavan elokuvan lähes ainoaa huumoriantia. Jokeria näytelleen Heath Ledgerin ikonisia tasoja hän ei siltikään lähentele.

Elokuvan keskeisenä teemana ovat naamiot, salailu ja sitä kautta myös valehtelun oikeutuksen kyseenalaistaminen. Edellisessä elokuvassa järjestyksen puolella olleiden hahmojen saavuttama voitto on lopulta ohut, koska se on saavutettu valheen kautta. Valheen paljastaminen antaa myös Banelle lyömäaseen Batmaniä ja poliisipäällikkö Jim Gordonia (Gary Oldman) vastaan. Bane poseeraa julkisesti suurena vallankumousjohtajana, joka palauttaa vallan kansalle. Palturia syöttävän antagonistin naamio on hitsautunut hänen päähänsä, ja sen poistamisen yrittäminen tuottaa hänelle suuria tuskia. Nolan ei edelleenkään ole erityisen hienovarainen, mutta silti viihdyttävä kekseliäisyys teemojen suhteen nostaa aika ajoin päätään.

Hankkiuduttuaan ensin eroon järjestystä ylläpitävistä julkisista hahmoista ja johtajista, Bane pystyy pitämään lammasmaiset massat kurissa, ilman että nämä vaatisivat omia oikeuksiaan. Rikkaita, pörssihaita ja yläluokkaa kohtaan terroristijohtaja on erityisen julma ja järjestää heille julkisia teloituksia. Kansan haluttomuutta tehdä asiansa hyväksi mitään perustellaan sillä, että heitä uhkaillaan mittavilla aseilla koko ajan. Valtasuhteet siis pysyvät selkeän autoritaarisina Banen hallussa. Nolan sekoittaa tarinaansa vertauksia tuoreisiin uutisotsikoihin, kuten Occupy-liikkeeseen, arabikevääseen ja Lontoon mellakoihin. Mieleen tulee myös kommunistien esittäminen 80‑luvun amerikkalaisissa toimintaelokuvissa.

Ohjaajan näkemykset ovat siis varsin oikeistolaiseen suuntaan kulkevia, monien näkemyksen mukaan jopa fasistisia. Nolanilla on kuitenkin näitä kovia arvoja pehmittäviäkin ajatuksia. Naamion takana Batman ei ole pelkkä yli‑ihminen vaan ajoittain omista kyvyistään ja seuraavasta siirrostaan epävarma ja konfliktoitunut hahmo, jonka tuntuma normaaliin elämään on kadonnut. Hänen on pakko toimia yhteiskunnallisten järjestelmien, kuten lain, ulkopuolella. Rikkomalla rajoja rikoksia vastaan taistelussa hänet toisaalta esitetään itse osasyylliseksi yhä pahempien massamurhaajien nousulle kaupunkia vastaan. Siksi elokuva esittää jo alussa ajatuksen, että hahmosta luopuminen olisi paras uhraus yleisen hyvän eteen. Elokuvan aikana sen sankarin kaksi eri naamiota, Batman ja Bruce Wayne, alkavat lähentyä toisiaan. Ristiriitainen keskushahmo pääsee sinuiksi identiteettinsä kanssa antamalla kaikkensa toisten hyväksi.

Nolan varoittelee luottamasta vääriin kansannousun profeettoihin ja katsomaan naamioiden taakse. Batman ei itsekään pysty yksin suorittamaan urotöitä, vaan tarvitsee tavallisten kaduntallaajien apua. Heitä ovat niin köyhistä oloista lähtenyt rikosetsivä John Blake (Joseph Gordon-Levitt), kuin myös rikas teknologiaekspertti Lucius Fox (Morgan Freeman). Kapinahenkinen, mutta pohjimmiltaan itsekäs Kissanainen ja Batmaniä vihaavat duunaripoliisitkin on kyettävä taivuttelemaan auttamaan yhteistä hyvää.

Synkeä ja varsin huumoriton toimintaelokuva tullee tahkoamaan varsin paljon rahaa poliittisista näkemyksistään riippumatta. Tyhmempikin tajuaa, etteivät Lepakkomiehen valkokangasseikkailut suinkaan tähän pääty, vaan luvassa on vielä jos jonkinlaista uudelleenkäynnistelyä jonkun toisen ohjaajan toimesta.