Mikko Koivisto

Rubbers (2010)

Ohjaaja:

• Takafumi Watanabe

elokuva arvostelu

Ohjaus: Takafumi Watanabe

Toisinaan näyttelijä nolaa itsensä sijaan kriitikon. Aikuisviihteestä splatter-elokuvan puolelle ponnistanut Aino Kishi tylsisteli parin vuoden takaisessa Samurai Princessissä (2009) niin rankasti, ettei Elitisti povannut hänelle lisää rooleja edes ronskeissa genre-elokuvissa. Vuotta myöhemmin valmistuneessa Rubbersissa Kishi tekee vuoden miellyttävimpiin kuuluvan roolisuorituksen.

Japanilaisia kumiukkoja on totuttu näkemään lähinnä Shozin Fukuin ja muiden kovan luokan cyberpunk-ohjaajien elokuvissa. Rubbersissa kumifetissi on mutatoitunut ihastuttavaksi romanttiseksi draamaksi, joka on koskettava, hauska ja aidosti sensuelli. Ohjaajana häärii välitön tulevaisuuden toivo, aiemmin urallaan lähinnä videotuotantoja sekä luuserijengikuvaus Slackers: Kizudarake no yujon (2009) ohjannut Takafumi Watanabe. Rahoittajana toimii aiemminkin samansuuntaisia, eroottispainotteisia independent-elokuvia Full Motion ‑alanimikkeen alla tuottanut AMG‑yhtiö. Rubbers on firman uuden "Enough" ‑sarjan toinen nimike.

Rubbersissa lounasboksitehtaan työntekijä Sayu (Kishi) löytää tien autuuteen kumin kautta. Postin tuoma hurja kokovartaloasu hemmottelee kehoa ja mieltä. Lapsuuden kultaisten tokusatsu-televisiosarjojen kumiasuisille supersankareille se ei aivan vedä vertoja, mutta vaikutelma on sentään fiksumpi kuin tosielämän Power Rangersia leikkivien hörhöjen tapauksessa.

Kumirakkaus venähtää kolmiodraamaksi Nobuhiro Yamashitan elokuvista tutun verrattoman pallinaaman Hiroshi Yamamoton astellessa kuviin boksitehtaan uutena osastonjohtajana. Illanvietossa puhjennut supersankarikeskustelu ei ota loppuakseen. Ilo on ymmärrettävää ainakin yksinäisen aikamiespojan kannalta, sillä harvemmin omalla työpaikalla törmää tokusatsu-sarjoja fanittavaan tyttöystäväehdokkaaseen. Mutta kuinka pitkälle miehen ymmärrys riittää, kun tyttökullan kumifetissi alkaa paljastua kaikessa kattavuudessaan?

Niin perusmainio kuin Yamamoto onkin, Rubbersin selkeä sydän on vastoin julkista kuvaansa esiintyvä Kishi. AV‑tähti kumiasussa ei kuulosta viattomalta, mutta Kishi tekee kaikkensa välttääkseen elokuvan mainoskuvissa ja kammottavassa trailerissa nähtävän alleviivatun seksikkyyden. Kishin hahmo on rakastettava ujo tyttö, jonka seksikkyys on hurmaavan tahatonta. Seksiä elokuvassa on ainoastaan ripaus ja paljasta pintaa sen verran että uskottavuus säilyy, eikä jokaisen vaatteidenvaihdon aikana tarvitse taiteilla kameraa kukkapurkin taakse.

77‑minuuttisena Rubbers on juuri sopivan pituinen, vaikka loppupuolelta olisikin voinut nipistää vielä hiukkasen pois ja vastaavasti romanssin alkuun laittaa saman verran lisätäytettä. Mikään mullistava tarina ei kyseessä ole muutenkaan, ja hetkittäin käsikirjoitus ajaa itsensä ansaan: kumifetissinaisen kanssa on vaikea elää. Niinpä. Pienet ongelmat tuntuvat kuitenkin lopulta epäolennaisilta elokuvan yleislaatuisen hyväntuulisuuden ja mainioiden näyttelijöiden pelastaessa todella paljon. Harvemmin katsojalla on yhtä leveä hymy huulillaan kuin Rubbersin viimeistä kohtausta katsoessa.