Mikko Koivisto

Red Tears (2011)

Ohjaaja:

• Takanori Tsujimoto

elokuva arvostelu

Ohjaus: Takanori Tsujimoto

Väkivaltaohjaaja Takanori Tsujimoto palaa valkokankaille vampyyrien ja hieman aiempaa suuremman budjetin kera. Näytöksen vetonaula on kuitenkin sadatta elokuvaesiintymistään juhliva näyttelijä/tuottaja Yasuaki Kurata. Luvassa toimintalegendan karheaa karismaa sekä splatter-efekteillä varustettua martial arts ‑toimintaa.

Sekä Japanissa (Which Is Stronger, Karate Or the Tiger?, 1976) että Hongkongissa (Heroes of the East, 1978) pätevää työtä tehnyt Kurata on tätä nykyä seitsemääkymppiä lähentelevä senioritähti. Stallone-liigaan halajava näyttelijä ei osoita lannistumisen merkkejä, vaan painuu rohkeasti entistä väkivaltaisemmille poluille tuottamallaan ja sivuosittamallaan Red Tearsillä. Viime vuosien terävimmän japanilaisen toimintaelokuvan Hard Revengy Milly: Bloody Battle (2009) ohjannut Tsujimoto sopii kumppaniksi kuin katana silmään – ainakin teoriassa.

Sekalaisia vampyyrimutantteja, kyttäleffaa ja kovaotteista toimintaa miksaava elokuva alkaa Tokion kaduilta, jossa onneton miespolo taitellaan kasaan ja tungetaan matkalaukkuun. Äijä ei ole ensimmäinen oudon kohtalon kokenut, vaan poliisit ovat jo salaperäisen tappajan jäljillä. Kuratan esittämä Lone Wolf jäljittää raakalaista asiallisen kovaotteisin metodein ja tulilinjalle jäävien sivullisten hengestä turhaa stressiä ottamatta.

Kurttuinen Kurata on Red Tearsin ehdoton vahvuus ja ydin, vaikka rooli jääkin sivuosaksi. Murhatutkimuksen peruskaura sysätään nuorempien kollegojen harteille Kuratan astuessa esiin aina toimintakohtauksen kynnyksellä. Kovanaamakyttä ei muutamasta verenimijästä hätkähdä, vaan jakelee huvittavasti maskeeratuille stunt-miehille nyrkkiä naamaan ja metalliputkea hampaille.

Mätkintäosuuksissa Red Tears viihdyttää kohtalaisesti, joskaan Kuratan nuoruusvuosien perään ei enää ole haikailemista. Mies on silminnähden hidastunut, vaikka uhkuukin katu-uskottavuutta. Kurata Promotionsin oman koreografin Hiroki Asain runsaasti käyttämä vaijerityöskentely toimii kohtalaisesti – ikävästi heiluva kamera ei niinkään. Trailerin lupaamaa täyskatastrofia ei sentään ole luvassa, vaan mätkeestä saa valtaosan ajasta selvää. Lopun katana-matsissa on aitoa kipinää eikä uni tule muutenkaan silmään, vaikka tekijätiimiltä olisikin odottanut hieman enemmän.

Toiminnan ohella elokuva vakuuttaa tehosteillaan, mikä tosin ei ole ainakaan Kuratan ansiosta. Vanhus olisi omien sanojensa mukaan sivellyt koko elokuvan tietokoneella, jos rahaa vain olisi ollut tarpeeksi. Tämän huomioiden onkin helpottavaa huomata, ettei lopulliseen versioon ole päätynyt juuri lainkaan tietokonetehosteita. Näpsäkästi toteutettu veri ja irtoraajat roiskuvat Yoshihiro Nishimuran puikon tahtiin, joskin hieman odotettua vähemmissä määrin. Kuratan mukanaolo sekä keskisuurille markkinoille tähtääminen lienevät hillinneet ohjaajan splatter-visioita. Japanissa elokuva ennätti ensimmäisen viiden viikon aikana 14 elokuvateatteriin ympäri maata, mikä on Tsujimoton ja Nishimuran standardein huomattavan suuri luku.

Aivan tyypillinen Tsujimoto-elokuva Red Tears ei muutenkaan ole. Lopun tiukkaan toimintavyörytykseen verrattuna elokuvan ensimmäinen tunti on odottamattoman kepeä ja humoristinen. Pääroolin nouseva nuori poliisimies (näyttelytaidoton Yuma Ishigaki) hölmöilee turhanpäiväisesti eikä mukaan ujutettu rakkaustarinakaan syvene pintaraapaisua kummemmaksi, vaikka ihastuksen kohde Natsuki Kato tekeekin jäntevää työtä. Toimintavaihteen astuessa silmään tuntuu kuitenkin kaikki siihenastinen tarinankehittely merkityksettömältä. Red Tearsia vaivaakin toiminta‑ ja gorejaksojen ulkopuolella lievä energian puute sekä televisiotuotantomaisuus, joka unohtuu vasta räyhäävän viimeisen puolituntisen aikana.

Bloody Battlen (2009) jäljiltä Tsujimotolta oli odottaminen jotain huomattavasti kovempaa kuin mihin Red Tears yltää. Yksittäisiä hupaisia hetkiä riittää majavamies-vampyyristä koomisen groteskeihin tehosteisiin, mutta ohjaajan aiemmissa elokuvissa kukkinut rautainen tyylitaju on Red Tearsissa ottanut takapakkia. Ehkäpä kuitenkin seuraavalla kerralla jyrähtää: tuotannossa oleva pienen budjetin martial arts ‑elokuva Bushido Man (2013) on ainakin tähänastisten näyttelijäpaljastusten perustella ladattu pelkillä stuntmiehillä ja yakuza-näyttelijöillä! Sitä odotellessa Red Tears tarjoaa puutteineenkin täysin mukiinmenevän genrecocktailin.