Mikko Koivisto

Girl Sparks (2007)

Ohjaaja:

• Yūya Ishii

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yūya Ishii

Taivaalla lentelee raketteja. Isä haisee. Kuukautiset pukkaa päälle. Tokiossa olisi elämä, ehkä.

Yuya Ishiin ensimmäisen festarikiertueen lippulaiva Girl Sparks on ohjaajalleen ominainen elokuva: kömpelö ja paikoin ärsyttävä, mutta loppujen lopuksi aavistuksen verran sympaattinen. Samalla se on myös koulutyttönäkökulmansa ansiosta hieman ohjaajansa muita varhaistöitä helpommin lähestyttävä. Ehkäpä juuri tämän takia Girl Sparks nousi neljän elokuvan laajuisen Ishii-satsin (mm. Bare-assed Japan, 2005) suurimpaan kansainväliseen suosioon. Dvd‑levitys Japanin ulkopuolella jäänee silti ikuiseksi haaveeksi.

Saeko (roolissaan varsin mainio Ayuko Ikawa) on lukion kolmannen vuoden opiskelija. Masentava maalaisympäristö ja yksinhuoltajaisän pyörittämä mutteritehdas eivät lupaa aurinkoista tulevaisuutta. Yliopistosta on turha haaveilla koulumenestyksen ollessa vaatimatonta, ja poikaystäväehdokaskin on vastenmielinen idiootti. Viimeinen niitti tulee kun isä alkaa meikata – ja päättää, että mutteritehtaan paperiton Mohammed voisi muuttaa olohuoneen lattialle etteivät viranomaiset löydä häntä. Miksi maailma on niin outo ja tyhmä? Ja kuukautisetkin vielä!

Ishiin varhaistyöt vakiinnuttivat ohjaajansa hyvin tunnistettavan tyylin, jossa hieman Nobuhiro Yamashita (Ramblers, 2003) ‑henkiset luuserit kärvistelevät elämän kurjuudessa. Vertaus on sekä osuva että hämäävä. Ishii on ominut Yamashitan jättämän slacker-slotin elokuvafestivaalien ohjelmistossa, mutta elokuvien henki eroaa Yamashitasta tyystin. Siinä missä Yamashitan verrattomat veikot olivat hiljaisia, mutta rakastettavia tunareita, ovat Ishiin hahmot idiosynkronisia inttäjiä. Tyylipuhtaimmillaan tämä ilmenee rasittavan syvälle omaan perseeseensä kaivautuneessa Of Monder Modessa (2007). Girl Sparks jää Ishii-asteikolla hieman kompromissiksi – ehkäpä hyvä niin.

Girl Sparksista löytyy roppakaupalla ohjaajalleen ominaisia yleisöepäystävällisyyksiä – transvestiittimaisen isäukon löyhkä tuntuu katsomon puolelle saakka, koulussa seksuaalivalistusta pitävän opettajan kömpelyys vaivaannuttaa yleisönkin, eikä pääosan Saeko ole ahdistus‑ ja naurukohtauksineen aivan se pirteä porkkana, jota perinteisempää koulutyttöelokuvaa hakevat toivoisivat. Ei Ishiin elokuva muutenkaan kaunis ole: puhe on usein sioista ja näkymät konkurssin partaalla olevalta mutteritehtaalta. Juuri tämänkaltaisista seikoista Ishiin elokuvissa on kuitenkin kyse – ja kieltämättä tyyli on löytänyt uskollisen kannattajajoukon, joka ahmii Ishiin elokuvia vuosi toisensa perään.

Girl Sparks on kuitenkin keskivertoa helpommin lähestyttävä varhais-Ishii. Siihen on eksynyt mukaan säkillinen kevyempää ja parhaimmillaan hillitöntä huumoria, sekä lähes salakavalasti kuviin uiskentelevaa fiilistelyä. Nämä komeasti kuvatut ja raikasta maalaisilmaa henkivät jaksot ovat eittämättä elokuvan sielukkainta antia – juuri sitä, mitä moni Ishiin elokuvien pariin hakeutunut on niiltä turhaan odottanut. Totuus on kuitenkin, ettei tunnelmointi ole ominaisinta Ishiitä, vaan pelkkä mauste. Lentoon ei lähdetä, sillä Ishii ei sitä edes halua.

Girl Sparks todistaa Ishiiltä löytyvän taitoa hienovaraisempaan tunnelmointiin, mutta samalla se myös muistuttaa ohjaajan viehtymyksestä vaikeasti pidettäviin hahmoihin. Kokonaisuus on silti ristiriitaisuudessaankin kohtalaisen viehättävä: paikoin hauska, paikoin sympaattinen, toisinaan hieman vaivaannuttava. Jos tyyli kolahtaa eikä entistä nihkeämpi kerronta pelota, on tästä hyvä jatkaa ohjaajan vanhempien töiden pariin. Muutoin leikki kannattanee luovuttaa saman tien.