Matti Erholtz

War of the Arrows (2011)

Ohjaaja:

• Kim Han-min

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kim Han-min

Kuninkaan miehet tappavat Nam‑yin ja Sa‑inin maanpetturuudesta syytetyn isän, jonka läheinen ystävä Kim Moo‑sun ottaa orpolapset suojiinsa. Kolmetoista vuotta myöhemmin Nam‑yinistä on kasvanut ilmiömäisen taitava jousiampuja ja Sa‑inistä kaunotar, jonka kättä Kimin poika Seo‑goon havittelee. Juuri kun Sa‑inin ja Seo‑goonin häitä vietetään mantsut hyökkäävät kylään ja vievät kaikki henkiinjääneet mukanaan orjiksi. Hyökkäyksen aikana metsästämässä ollut Nam‑Yi lähtee mantsuarmeijan perään pelastamaan pikkusiskoaan ja lankoaan. Onnistuneen pelastusoperaation jälkeen Nam‑Yi joutuu mantsujen eliittiyksikön takaa-ajamaksi.

Etelä-Korean vuoden 2011 suosituimman kotimaisen elokuvan juoni on käytännössä vain sarja takaa-ajoja, väijytyksiä ja taistelutilanteita. Hahmojen esittelyyn ohjaaja käyttää puolisen tuntia elokuvan alussa, sitten loppuu lässytys ja alkaa nuolten viuhuminen, jota jatkuu lähes tauotta lopputeksteihin asti. Se mikä henkilöhahmojen syvällisyydessä ja juonen monisäikeisyydessä menetetään, voitetaan takaisin jäntevästi kuvatulla äärimiehekkäällä toiminnalla oivaltavasti valituissa luonnonmiljöissä.

Takaa-ajojuoneltaan War of the Arrows muistuttaa hieman Neil Marshallin Centurionia (2010), mutta on sitä ytimekkäämpi ja jännittävämpi. Loppua kohti koko ajan kiihtyvän toiminnan erityispiirteenä on taisteluissa pääasiallisesti käytettävä ase, eli jousi ja nuolet. Sherwoodin metsän sukkahoususankari jää pahasti toiseksi näiden urhojen alkaessa jännitellä kaariaan, joiden lennättämät ammukset läpäisevät panssareinkin suojatun ihmiskehon kuin tyhjää vain. Nuolimittelöt metsissä ja vainioilla on kuvattu vauhdikkaasti mutta selkeästi, verenroiskuttelun pysyessä kohtuuden rajoissa.

Kun repliikkejä ei ole paljon, näyttelijät joutuvat puhaltamaan sielua henkilöhahmoihinsa enemmän toiminnan kuin puheen kautta, ja onnistuvat siinä vähintäänkin riittävän hyvin. Park Hae‑il on inhimillinen ja helposti samastuttava sankari, ja hänen nemesistään mantsujoukkojen kenraalia esittävällä Ryoo Seung-yongilla on rosoista karismaa. Miesten välille muodostuu elokuvan mittaan kutkuttava henkilökohtainen jännite, joka purkautuu nautittavasti hienossa loppukaksintaistelussa puuttomalla tasangolla. Onnistunut ratkaisu on jättää päähenkilö täysin vaille romanttista intressiä, sisarrakkauden ja patrioottisuuden motivoidessa hänen toimiaan.

Pääosin luonnon helmassa tapahtuva tarina ei ole tarvinnut massiivisia lavasteita, mutta puvustus on huoliteltua. Erityisesti mantsujen eliittisotilaiden haarniskat ovat paitsi tyylikkäitä myös autenttisen näköisiä. Silmiinpistäviä tietokone-efektejä ei ole mukana yhtä sinänsä hyvin onnistunutta cgi‑ylläriä lukuun ottamatta.

Syvällistä draamaa ei siis ole tarjolla, mutta jos minimimäärä puhetta ja maksimimäärä reipasta liikuntaa ulkoilmassa on se mitä elokuvalta kaipaa, War of the Arrows täyttää odotukset.