Mikko Koivisto

Stray Dog: Kerberos Panzer Cops (1991)

Ohjaaja:

• Mamoru Oshii

elokuva arvostelu

Ohjaus: Mamoru Oshii

Mamoru Oshii vie taas yleisöään – tällä kertaa närkästyneitä löytynee keskimääräistäkin enemmän. Miehen parhaisiin elokuviin kuuluva Stray Dog: Kerberos Panzer Cops on epäsuoraa jatkoa samassa fantasiauniversumissa tapahtuvalle The Red Spectaclesille (1988). Siinä missä The Red Spectacles oli kaikkea muuta kuin mitä siltä odotettiin, on Stray Dog kaikkea muuta kuin edeltäjänsä.

Urakoituaan ensimmäisen kerberos-sovituksen valmiiksi kolme vuotta aiemmin, Oshii kehitti panssarikyttien harteille kokonaisen tuote‑ ja tarinaperheen. Live action ‑elokuvaa seurasi radiokuunnelma, oheistuotteet sekä merkittävimpänä 12 vuoden ajan jatkunut, Kamui Fujiwaran piirtämä ja Oshiin itsensä kirjoittama manga. Stray Dog perustuu kyseisen, Yhdysvalloissa Hellhounds: Panzer Cops ‑nimellä julkaistun mangan ensimmäiseen osaan.

The Red Spectacles ja Stray Dog kilpailevat keskenään onnistuneimman virhemarkkinointikampanjan tittelistä. Raskaasti aseistettuja panssarikyttiä odottavat saavat suunnata katseensa muualle, sillä molemmissa elokuvissa kyse on vain taustavaikuttimesta, paikoin jopa tyylipuhtaasta MacGuffinista. The Red Spectaclesin ydin oli kajahtanut sekoitus noir‑elokuvaa, vakoojaseikkailua ja animehenkistä kohellusta. Stray Dog on eksistentialistinen draama ja road movie.

Edeltäjänsä tapahtumat sivuuttava, tai pikemminkin vaihtoehtoisella tavalla kertova Stray Dog sijoittuu 1990‑luvun alkuun, Kerberos-yksikön lakkauttamisen aikoihin. Lainsuojattomiksi julistetut entiset poliisimiehet on vangittu ja tuomittu kalterien taakse. Vapautumisensa jälkeen Inui (Yoshikata Fukiji) matkaa Taiwaniin etsimään sinne paennutta entistä komentajaansa Koichia (Shigeru Chiba, joka esitti samannimistä ulkomaille paennutta miestä myös The Red Spectaclesissa, vaikka hahmo ei olekaan välttämättä sama).

Oshii on läpi uransa osoittanut mielenkiintoa vieraita maita kohtaa. Ohjaajan myöhemmistä elokuvista Ghost in the Shell (1995) sijoittuu Hongkongiin, The Sky Crawlers (2007) tapahtuu nimeämättömässä eurooppalaisessa valtiossa ja Avalon (2001) kuvattiin Puolassa paikallista kieltä käyttäen. Stray Dog siirtyy johdantonsa jälkeen Taipeihin ja jatkaa sieltä Koichin jäljitystä läpi Taiwanin maaseudun ja pikkukaupunkien. Pääasiallinen puhekieli on mandariinikiina.

Toiminnannälkäisille sci‑fi‑ ja animefaneille Stray Dog on taattu pettymys. Inuin sekä tämän mukaan tarttuvan taiwanilaistytön Tang Mien (Eaching Sue) matka läpi Taiwanin on huumaavan hienoa visuaalista tunnelmointia, jossa kuvaaja Yousuke Mamiyan taidot pääsevät oikeuksiinsa. Samankaltaista tinkimätöntä elokuvallista ilmaisua yleensä etsitään tyystin eri lailla markkinoiduista pienen yleisön draamaelokuvista. Kyse on juurikin siitä elokuvakerronnasta, joka saa keskivertokatsojan ampumaan itseään päähän kesken elokuvan sen "tylsyyden" vuoksi.

Stray Dogin päällimmäinen teema käy ilmi elokuvan nimestä. Tarinan hahmot ovat kaikki isännättömiä kulkukoiria. Koichi on joutunut kotimaansa pettämäksi, Inui (jonka nimikin on sanaleikki: Inu tarkoittaa koiraa) etsii hänet hylännyttä isäntää, ja jopa Tang ajelehtii päämäärättömänä vailla siteitä. Voiko isännätön japanilainen koira, joka on tottunut kollektiiviseen ja hierarkkiseen yhteiskuntaan, koskaan kyetä itsenäisyyteen?

Hienovarainen kerronta luottaa vangitsevien kuvien voimaan jopa siinä määrin, että kertaalleen kamera karkaa kaduille panoroimaan yli viideksi minuutiksi yhtäjaksoisesti. Oshiille tyypilliset puhetulvat ovat harvassa eikä dialogia lausuta kuin kolmisen sataa repliikkiä. Se on karkeasti arvioiden vajaa kolmannes samanpituisen keskivertoelokuvan määrästä. Vastapainoksi loppusuoralla on luvassa nerouden rajoja koetteleva huumorin ja tyylitajun vyörytys konepistoolein aseistautuneiden miimikkojen palatessa kuvioihin. Siinä on se viisiminuuttinen, jonka kaltaiseksi useimmat katsojat kuvittelivat koko elokuvan.

Hieman päälleliimatun oloisesta huipennuksesta huolimatta Stray Dog on Oshiin parhaita ja hallituimpia elokuvia. Se teos, jonka tylsyyttä ja mitäänsanomattomuutta puolet ohjaajan faneista ei voi käsittää.