Mikko Koivisto

Nude (2010)

Ohjaaja:

• Yūichi Onuma

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yūichi Onuma

Julkkisten elämänkertaelokuvat kuuluvat elokuvatarjonnan vakiokirouksiin, mutta harvemmin tribuutin kohteeksi päätyy 28‑vuotias, kuvausten aikaan vielä omalla alallaan aktiivinen AV‑tähti. Sittemmin likaiset hommat lopettanut Mihiro seikkailee jo nyt omassa valtavirtaelokuvassaan – tosin eri näyttelijän tulkitsemana. Kaiken järjettömyyden huipuksi elokuva on vieläpä hyvä.

Pikkukaupungin tyttö Hiromi (Naoko Watanabe) painelee suoraan lukion päättäjäisistä Tokion kaduille mallihaaveet silmissään. Kykyjenetsijä spottaakin hänet alta aika yksikön. Flaksi ei vain vie mallilehden sivuille, vaan semiviattomiin idolikeikkoihin, pikkutuhmiin V‑Cinema ‑videotuotantoihin ja lopulta aikuisviihdealalle. Näin nähtävästi myös oikeasti, sillä juttu perustuu Mihiron omaelämänkerralliseen kirjaan, joka julkaistiin vuonna 2009.

Lähtökohta lupaa katkeraa draamaa elämän kavaluudesta, mutta Nude pääseekin yllättämään pahemman kerran. Elokuva starttaa niin iloisen pirteästi Mihiron jutustellessa mukavista vastanäyttelijöistään, että koko hommaa erehtyy luuleman ivaksi. Kun elokuva vielä näyttää steriilin kirkkaissa väreissään lähinnä Ikean tuotekatalogilta, kävisi se japanilaisen televisiodraaman pilottijaksosta. Missä luuraa kaikki kaksinaamainen moralismi? Ei missään! Ohjaaja Yûichi Onuma taitaa sittenkin tietää mitä tekee, vaikka sen hiffaaminen vie hieman aikaa.

AV on Japanissa yhdistymässä valtavirran populaarikulttuuriin liki hämmentävissä määrin. Valtaosa väestöä toki paheksuu alaa, eivätkä loputkaan julkisesti myönnä kiinnostustaan, mutta lajityypin ex‑tähdet jonottavat koko kansan mediapersooniksi. Omaelämänkerrallisen kirjan ovat julkaisseet jo ennen Mihiroa mm. Saori Hara, Honoka, Kurumi Morishista sekä trendin aloittanut Ai Iijima, jonka Platonic Sex filmattiin menestyselokuvaksi vuonna 2003. Moni tytöistä on myös tuttu kauhuelokuvista ja televisiosarjoista. Oma lukunsa on superjulkkis-näyttelijä-käsikirjoitaja-malli-hyväntekijä Sora Aoi, jonka voi tällä hetkellä (tammikuu 2012) nähdä Suomen valkokankailla Hongkong-trilleri Revenge – A Love Storyn (2010) toisessa pääosassa.

Mihirolla ei vielä ole yhtä monia televisiodraamoja, ulkomaankeikkoja ja valtavirtaelokuvia kuin monella kanssasisarella, mutta tulevaisuus on auki. Nude kertoo hänen tarinaansa AV‑suosion huipulle saakka – eikä tämä matka ainakaan valkokangassovituksen mukaan ole ollut niin synkeämielinen kuin elokuvataiteen tiikerinhampaisiin tottunut katsoja odottaisi. Juuri tässä piilee elokuvan juju – jättämällä iänikuiset demonisoinnit väliin, onnistuu Onuma kertomaan tarinan, joka ei tunnu aivan hölmöltä moraalisaarnalta.

Täydellisestä kritiikin puutteesta ei kuitenkaan ole kyse. Uuden taiteilijanimensä omiessaan Hiromin kaveripiiri alkaa harveta kuin heinä sadonkorjuussa, eikä huolehtivan managerinkaan (Ken Mitsuishi) sydän vaikuta sykkivän pelkälle lähimmäisenrakkaudelle. Mutta valinta on oma, eikä Hiromi sitä kadu. Paha mennä väittämään vastaan, kun kyse on alan ammattilaisen omasta lausumasta.

Mihiron pikkuhousuihin hyppäävä Naoko Watanabe tekee pääroolissa suurin piirtein saman, kuin ohjaaja kameran takana. Hassunhauskan söpöilyn (mikä on perusteltua, sillä tosielämän Mihirokin on ammattivalintaansa suhteutettuna epäloogisen söpö) alta paljastuu yllättävän pätevä roolityö. Hyvin näytellyt kohtaukset nostavat päätään liki salakavalasti muun keveyden keskellä. Huumoriakin keitoksesta löytyy: Hiromin konservatiivisen tyttökaverin (Aoi Satsukawa) hermostuneisuus ystävänsä AV‑debyyttiä katsoessa sekä tosielämän Mihiron sivuosa vetävät hymyn huuleen. Lisäksi sikari ja papukaijamerkki Japanin parhaalle miesnäyttelijälle Hiroshi Yamamotolle sikamaisen pornotuottajan pikkuroolista.

Nude ei luultavasti tule löytämään kansainvälistä yleisöä, sillä se on pervoille liian viaton ja moralisteille liian ymmärtäväinen. Onko elokuva sitten kaikessa positiivisuudessaan harhaanjohtava ja yksipuolinen? Ehkäpä, mutta kuinkas on niiden piruja kameran linssiin maalailevien moraalisaarnojen laita? Niin. Fiksuin mielin katsottuna päätähden ja ohjaajan yhteispeli pysyy tasaisen mielenkiintoisena, eikä ensimmäiselle kellonvilkaisulle tule tarvetta kuin vasta loppusuoralla. Se annettakoon anteeksi, sillä elokuva loppuu neljä sekuntia myöhemmin.