Julkaistu:


Restless (2011)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Gus Van Sant

Gus Van Santin uutukainen Restless ottaa päähenkilöikseen kuolemasta kiinnostuneen teinipojan (Henry Hopper) ja kuolemaa tekevän teinitytön (Mia Wasikowska; Alice in Wonderland, 2010). Eksentrisen teiniparin rakkaushuoliin ja ihmissuhdesoutamiseen samaistuminen ei ole helpoimmasta päästä, kohtalostaan pitkälti piittaamattoman parin jättäessä samalla myös katsojan tunteet tapahtuvaa kohtaan harmillisen pinnallisiksi. Ryo Kasen (Outrage, 2010) esittämä kamikaze-lentäjä ‑kummitushahmo tuo kuvioihin mukaan oman etäännyttävän lisänsä.

kuvituskuva

Imelän ja pateettisen välillä ketterästi tasapainoileva elokuva etenee kuitenkin tottuneen ohjaajan käsissä kelvollisesti, eikä missään välissä uhkaa äityä erityisen sietämättömäksi. Gus Van Sant ‑asteikolla Restless arkistoi itsensä keskitason unohdettavien teosten pöytälaatikkoon.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria