Esa Meisalmi

Ninja Cheerleaders (2008)

Ohjaaja:

• David Presley

elokuva arvostelu

Ohjaus: David Presley

Ninja Cheerleaders on innoton kohellusversiointi Charlie's Angelsista a lá ensikertalainen David Presley. Rahaa ei ole paljoakaan ollut käytössä ja taso on vitseineen kotivideosta seuraava. On varsin selvää, ettei tekijöillä ole komediasta tai elokuvallisista kyvyistään sen parempaa tajua kuin vaikkapa Kim Jong-ilin palvojilla tästä maailmasta. Eivätkä he siitä kyllä kaikessa "nokkeluudessaan" piittaakaan.

Kyse on ympäripyöreän itsetietoisesta indie-draamakomediasta, joka tuntuu seulan vahingossa läpäisseeltä pehmopornostudion halpissarjan pilottijaksolta. Silmienpyörittely alkaa älykköbimbotrion kevytmielisestä ninjavouhotuksesta vailla idean hiventä. Katkonainen lanka löytyy vasta, kun kasarikomedioiden konventioita yhdistellään erään strippiklubin omistuskiistaan. Riitapukareina toimii tyttöjen sensei George "Star Trek" Takei ja mafiapomona irvaileva valopilkku Michael Paré. Ohuempaakin ohuempi juoni täytetään lopulta tyhjänpäiväisellä pumpulilla, koska tärkeintä on vain pitää söpösti kivaa, vakavoitua satunnaisesti tai olla vammaisesti camp. Valtaosin ollaan vammaisia, joten on vaikea sanoa pitäisikö tällaisen edessä heltyä.

Kaikki tuppaa kaatumaan kuitenkin siihen, että fetissikyllästeinen larppaus on vain yksinomaan myötähäpeää herättävää seurattavaa. Vahvojen ja itsenäisten opiskelijatyttöjen päivärutiinit koostuvat koulussa muiden ihastelevien katseiden alla kävelystä, cheerleader-harjoituksista sekä strippiklubilla bikiniröyhelöt päällä vetkuttelusta. Nämä hajanaisesti toistuvat aktiviteetit erottuvat toisistaan vain siten, että välillä vaihdetaan kuvakulmaa tai kamera-ajossa suuntaa. Lisäksi puuhat katkaistaan säännöllisesti ei‑mistään alkavilla siirtymillä, joihin on leikattu (aina samoja) sumuisia tissipousauksia ja (melkein aina samoja) epämääräisesti huitovia ninjoja taskulamppuvalaistuksessa.

Öisin mukiloidaan liiveihin uivia stereotyyppejä, röyhkeistä densoista merimiespoikien kautta gangstereihin, koska oikeustajun ja tasa-arvon on toteuduttava. Nivelet ja munat rusahtelevat kovaäänisesti, joskin seagalmaisista sfääreistä voi vain uneksia taidon puuttuessa. Käytännössä touhu on kilttiä tyttöenergiaa pursuavaa patsastelua, sillä esimerkillisen monilahjakkaille henkilöille kehitetyt "erikoisliikkeetkin" ovat tasoa kämmenlyönti leukaan tai potku mahaan. Katanat pysyvät pitkään tiukasti selässä, koska kukaan ei niitä osaa käyttää.

Kansikuva kertoo elokuvasta periaatteessa kaiken olennaisen, eikä epämiellyttävän mitättömyyden ja vähäisten roska-arvojen pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Feministilesbojen lisäksi ainoa kohderyhmä joka tästä nöyhdästä voi jotain saada irti ovat varhaisteinit, joille jo alusvaatekatalogin selaaminen käy jännästä iltapuhteesta.