Sakari Määttä

Target (2011)

Ohjaaja:

• Aleksandr Zeldovitš

elokuva arvostelu

"Venäjä on opetus maailmalle." — Fjodor Dostojevski

Target on todella omaleimainen scifidraama, jota on vaikea asettaa mihinkään tiettyyn lokeroon. Elokuva sai maailman ensi-iltansa Berlinale-festivaaleilla hienossa International-teatterissa. Ohjaaja Alexander Zeldovich sekä tärkeimmät näyttelijät olivat paikalla esittelemässä elokuvaa ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.

Venäjä elää vuonna 2020 kukoistuksen aikakautta, jonka laajojen runium-mineraaliesiintymien löytyminen on mahdollistanut. Arkielämässä elintason nousu näkyy räjähdysmäisenä uuden teknologian yleistymisenä, mutta samalla yhteiskuntaluokkien välinen kuilu on syventynyt entisestään. Varallisuuden jakautuessa epätasaisesti löytyy kansalaisten joukosta niin upporikkaita kuin rutiköyhiäkin. Kiina on noussut olennaisimmaksi yhteistyökumppaniksi, joten valtio panostaa suuresti maiden välisiin suhteisiin. Venäjän poliittisen järjestelmän yhdistyminen muiden valtioiden kehityssuuntien kanssa on synnyttänyt "ekologisen demokratian". Siinä jokainen venäläinen joutuu suorittamaan vuosittain testin, jonka perusteella paikka sosiaalisen ekosysteemin arvojärjestyksessä määräytyy.

Targetin neljä päähenkilöä kuuluvat kyseisessä hierarkiassa yhteiskunnan yläluokkaan. Viktor (Maksim Sukhanov) on luonnonvaraministeri, jonka vaimo Zoya (Justine Waddell) yrittää kaikin keinoin säilyttää kauniin ulkonäkönsä ja nuoruutensa. Zoyan veli Mitya (Danila Kozlovsky) tunnetaan yhtenä maan suosituimmista tv‑julkkiksista ja hänen ohjelmansa ovat eräänlaisia mediailmiöitä, joita koko kansa seuraa. Everstiluutnantti Nikolay (Vitaly Kishchenko) partioi jättiläismäisellä Kantonista Pariisiin ulottuvalla uudella valtatiellä valvoen sen loputtomia kuorma-autojonoja. Heillä on kaikkea mitä rahalla saa, mutta nuoruus ja ennen kaikkea onnellisuus puuttuvat.

Altai-vuoristossa lähellä Mongolian rajaa sijaitsee vanhoilta neuvostoajoilta peräisin oleva salainen, avaruudesta tulevan säteilyn tutkimiseen tarkoitettu astrofysiikan laitos. Sen yhteydessä on maahan upotettu jättiläismäinen lautanen, joka tunnetaan nimellä Target (lautanen muistuttaa maalitaulua). Venäjällä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan Targetista kumpuava kosminen alkuvoima tekee alueesta virvoittavan nuoruuden lähteen. Viktor, Zoya, Mitya ja Nikolay etsiytyvät Targetin luo ja yövyttyään paikassa he havaitsevat elämänsä muuttuneen olennaisesti. Kehojen kudokset nuorentuvat ja he tuntevat itsensä jälleen voimakkaiksi ja reippaiksi – niin henkisesti kuin fyysisestikin. Altai-vuorilta ryhmän mukana Moskovaan palaa "Chinese for Dummies" ‑radio-ohjelmaa juontava Anna (Daniela Stoyanovich) ja paikallinen tyttö Taya (Nina Loshchinina), joka 52‑vuoden iästään huolimatta näyttää vähintään puolet nuoremmalta.

Targetissa vietettyjen hetkien voima tuntuu ja näkyy arkielämässä hyvällä tavalla niin fyysisten muutosten kautta kuin myös seksuaalisuuden puhjetessa kukkaan. Pian selviää, että vaikutuksilla on myös henkiselle alueelle ulottuva varjopuoli. Target korostaa altistuneissa ihmisissä kaikkia luonteenpiirteitä, olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Ryhmän jäsenet alkavat menettää itsekontrollin ja jokaisella on suuria vaikeuksia tulla toimeen omien primitiiviseen suuntaan vajoavien tunnetilojensa kanssa.

Aluksi uusi arki tuo mukanaan kollektiivisen onnellisuuden tunteen, mutta vähitellen mielen syvyyksissä horroksessa ollut levottomuus alkaa herätä. Suurimmat unelmat näyttävät käyneen toteen, mikä herättää eloon uusia kysymyksiä. Elämän jatkuessa periaatteessa ikuisesti perimmäisen tarkoituksen selvittäminen nousee olennaiseksi. Samalla oikean ja väärän erottaminen toisistaan vaikeutuu päivä päivältä. Kukin pyrkii tekemään jaon omalla tavallaan ja määrittämään uudelleen omat moraalisääntönsä. Targetissa ei ole kysymys siitä, että hahmot eläisivät ikuisesti miettimässä maailman menoa pitkällä aikavälillä, vaan muutosten tuulten puhaltaessa asiat ja tunnetilat läpikäydään nopeasti. Muutosten iskuvoima näkyy selkeästi hahmojen psyyken murentumisena.

Toiset sopeutuvat uuteen tilanteeseen onnistuen säilyttämään identiteettinsä rippeet ja selviävät eteenpäin, mutta hallitsemattomien uusien tunteiden ajamana joidenkin kohtalo on traaginen. Elokuvan absurdia lohduttomuutta haikeaan sävyyn käsittelevässä loppukohtauksessa on vahva mitättömyyden ilmapiiri. Juhlat ovat ohitse eikä millään tunnu olevan merkitystä. Viimeinenkin motivaation jyvänen on valunut hukkaan. Ehkä lopullisesti.

Zeldovich kuljettaa Targetia kevyellä otteella onnistuneesti, vaikka elokuvan eeppinen, 154‑minuutin kesto saattaa tuntua joidenkin katsojien mielestä liioitellulta. Kesto on pikemminkin sopiva kuin ylipitkä. Ohjaajan ja venäläisen kulttikirjailija Vladimir Sorokinin kirjoittama käsikirjoitus hakee inspiraatiota klassisesta Leo Tolstoin romaanista Anna Karenina. Toisaalta mukaan on otettu piirteitä myös Sorokinin aiemmasta romaanista Oprichnick's Day. Target ei kuitenkaan käytä tavallisille scifielokuville tai kirjallisuudelle tyypillisiä teemoja vaan lähestyy mietiskelevään tyyliin ihmisen todellista luonnetta, hyvän ja pahan olemusta, valtaa, halua ja seksuaalisuutta. Kaiken tämän keskellä katsoja pääsee tarkastelemaan huolellisesti luotua futuristista maailmaa, jonka yksinkertainen tyylikkyys uusine teknologioineen on kuin suoraan Philip K. Dickin romaanista. Tekniseltä puolelta Targetin heikoin lenkki on Leonid Desyatnikovin score, joka aliarvioi pahasti elokuvan vaikuttavimpia kohtauksia.

Zeldovichin mukaan Target on tehty tarkoituksella eeppisen tarinan muotoon ja sisäisessä rakenteessa hän on pyrkinyt jäljittelemään Andrei Tarkovskin lisäksi Stanley Kubrickin teoksia. Vertaus kumpaan tahansa ohjaajaan on täysin oikeutettu. Solaris (1972) tai 2001: A Space Odyssey (1968) eivät ole niin sulavalinjaisia ja näyttäviä kuin Target, mutta toisaalta Zeldovichin teos ei saavuta samanlaista massiivisuutta ja eeppistä iättömyyden tunnetta kuin esikuvansa. Länsimaalaisittain ajateltuna Target on piristävä poikkeus ja sillä on potentiaalia jopa koko nykypäivän scifigenren sisällön uudelleenmäärittämiseen. Moni asia riippuu kuitenkin elokuvan saamasta vastaanotosta Venäjän ulkopuolella. Zeldovichin aiempi elokuva Moscow (Moskva, 2000) tehtiin osittain samalla tuotantotiimillä ja näyttelijöillä kuin Target, mutta se ei saanut kunnollista levitystä Euroopassa.

Seksuaalisuutta käsitellään Targetissa runsaasti, mutta erittäin hyvällä maulla. Elokuvassa harkiten käytetty väkivalta on räjähtävää ja spontaania, joten se tuntuu vahvasti myös katsomon puolella.

Nuoruuden tavoittelu, vanhenemisen pelko ja rakkauden katoavaisuus ovat Targetin käsittelemiä teemoja. Voisiko rakkaus olla ikuista, jos elämä ei lopu koskaan. Puhtaan seesteisyyden murentuessa ja kuolemanpelon muuttuessa elämänpeloksi yksi elokuvan hahmoista, Maksim Sukhanovin tulkitsema Viktor, laittaa päähänsä "mustan budjetin" avulla tuotetut lasit. Niiden avulla hän näkee kaikkien esineiden ja olentojen eettisyyden väreinä sekä numeerisena arvona, sinisen merkitessä pahaa ja punaisen hyvää. Jos Targetin katsoja näkisi elokuvan Viktorin lasit silmillään, se loistaisi takuulla kirkkaan punaista valoa.