Mika Helminen

Psychos in Love (1987)

Ohjaaja:

• Gorman Bechard

elokuva arvostelu

Ohjaus: Gorman Bechard

Eräänä iltana alkukesällä 1986 elokuvaentusiastit ja ystävykset Gorman Bechard ja Carmine Capobianco istuivat iltaa strippibaarissa Connecticutin Waterburyssa ideoiden yhteistä elokuvaa. Neronleimauksia ja tajunnanvirtaa sinkoili ilmoille: "Rakkaustarina!" "Sarjamurhaaja!" "Kaksi sarjamurhaajaa, jotka rakastuvat!" "Joo!" "Miksi he tappavat?" "Koska vihaavat ihmisiä, jotka pitävät viinirypäleistä!" "Joo!" "Täydellistä!" Lähes oraakkelimaisesti syntynyt elokuvakonsepti oli koossa.

Jo kolme vuotta aiemmin kannuksensa, sekä potkut opinahjostaan, kotikutoisella slasher-elokuvallaan Disconnected hankkinut Bechard istui ohjaajan pallille ja käsikirjoituskrediitit tämän kanssa jakava Capobianco otti hoitaakseen Psychos in Loven toisen pääosan esittämisen sekä elokuvan musiikin.

Budjettisyistä, tai sen olemattomuudesta johtuen, seuraavaksi hankittiin muista tuotannoista yli jääneitä filminpätkiä eli ns. short end ‑tavaraa kuvauksia varten ja haalittiin kokoon elokuvaopinnoista ja vastaavista ympyröistä tuttua väkeä rooleihin ja kuvaustiimiin. Kun sittemmin mm. Puppet Master ‑elokuvasarjastaan tuttu b‑leffaguru Charles Band vielä tarjosi Bechardille ja Capobiancolle neljän elokuvan diiliä Full Moon Entertainment ‑levitysfirmansa suojissa, saattoivat lähinnä vuoden 1986 heinäkuun viikonloppujen aikana suoritetut kuvaukset alkaa.

Capobiancon esittämä Joe isännöi, kuinka ollakaan, striptease-baaria eikä ole vielä löytänyt sitä oikeaa, todellista sielunkumppania jakamaan elämän ilot ja surut kanssaan. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa Joen intohimo ja itsensä toteuttaminen murhaamalla vastakkaisen sukupuolen edustajia. Aina kun kaikin puolin hemaiseva tyttöystäväkandinaatti on saatu jo intiimin kanssakäymisen asteelle, tapahtuu jotain odottamatonta kuten tämän ilmoitus mieltymyksestään viinirypäleisiin tai rypälemehuun. Tällaista herkkä, huumorintajuinen ja älykäs Joe ei kuitenkaan kestä, ja tyttöparat listitään mm. erittäin hurmeisen ja tyylikkäästi toteutetun Psykon suihkukohtaus-rendition keinoin.

Mutta kun Joen baariin sattuu poikkeamaan drinkille seksikäs Kate (Debi Thibeault), joka vielä ilmoittaa vihaavansa viinirypäleitä kaikissa muodoissaan, punaisia ja vihreitä, tertuissa tai yksitellen, on Joe myyty. Kun parin vielä ujosti tutustuessa toisiinsa myös Kate saa tunnustettua mieltymyksensä tylsien ihmisten listimiseen, on silmitön rakastuminen korvia myöten tosiasia. Seuraa herkkää ajatustenvaihtoa parhaista tappovälineistä, menetelmistä ja paikoista ja yhteisen harrastuksen löydyttyä sitä tietenkin myös toteutetaan kimpassa.

Pariskunta menee vihille ja avioelämä on kaikin puolin auvoisaa, lukuun ottamatta pieniä mustasukkaisuuden hetkiä joita sattuu vaikkapa silloin, kun Joe sattuu ihastelemaan liian pitkään kulloinkin uhrina olevan neitokaisen hyvin muodostuneita rintoja. Ymmärrettävää. Vakavammin avio-onnea uhkaa vain Joen ja Katen kotiin tukkeutunutta viemäriä aukaisemaan tuleva putkimies, joka ei paljastu hänkin ainoastaan sarjamurhaajaksi, vaan myös kannibaaliksi. Nokkelimmat voivat päätellä mikä on aiheuttanut pariskunnan viemärin tukkeutumisen, kyse ei ole esimerkiksi terveyssiteestä tai muusta niin tavanomaisesta.

Kuulostaa kajahtaneelta ja sitä Bechardin elokuva onkin, mutta kaikki on toteutettu parhaalla mahdollisella huonolla maulla ja kyseessä onkin ennen kaikkea komedia, joskin varsin makaaberi sellainen. Ohutjuoninen ja hölmökin Psychos in Love on vilpittömän innostuneesti ja huolella toteutettu, sellainen joita tekevät oikeasti elokuvaa ja elokuvantekoa rakastavat ihmiset. Carmine Capobianco ja Debi Thibeault ovat pääosissa juuri niin luonnollisia kuin romanttisessa sarjamurhaajakomediassa voi olla ja tekninen toteutus ylittää suurimman osan Troma-tuotannoista, joihin tätä ensimmäisenä tulee mieleen vertailla, ainakin kolmen leipäveitsen mitalla.

Niin komedia kuin onkin kyseessä, ei splättäysarvoista ole tingitty eikä paikoitellen erittäin graafiseksi yltyvää elokuvaa missään nimessä suositella ihan heikkohermoisille tai perheen pienimmille. Eräässä todella hurmeisessa kohtauksessa Bechard tosin siirtyy metatasolle ja tuo kohtaukseen mukaan kameraryhmän verta pumppupullosta Capobiancon päälle roiskivine avustajineen. Pseudodokumentaarista otetta käytetään myös väliin leikatuilla päähenkilöiden mustavalkoisina kuvatuilla tilitysmonologeilla.

Bechardin elokuvan vankasta kulttimaineesta Amerikassa kertoo sekin, että vuonna 2003 se sai ensi-iltansa näytelmäversiona Stuart Gordonin aikoinaan perustamassa Broom Street Theaterissa Madisonissa, Wisconsinissa. Olennaisena osana esitystä tietenkin Carmine Capobiancon kynäilemä elokuvan hilpeä nimikkobiisi. Psychos in Love sisältää paljon viittauksia – sekä tökeröä että hienovaraista intertekstuaalisuutta – muihin elokuviin, runsaasti tissejä niistä pitäville (mm. Penthouse Pet Angela Nicholas), nokkelia one‑linereitä sekä tyyliä vaikka muille jakaa. Ehkä Gorman Bechard halusi näyttää että tekoveren kanssa läträäminen on iloinen asia.

"Cuz I'm a psycho in love, I can't help myself,
Psycho in love, I'm a psycho in love,
Never felt this way about anyone else,
I'm a psycho, psycho in love."