Sakari Määttä

Philosophy of a Knife (2008)

Ohjaaja:

• Andrei Iskanov

elokuva arvostelu

Ohjaus: Andrei Iskanov

Yksikkö 731 oli Japanin armeijan salainen jaosto, joka perustettiin 1930‑luvun loppupuolella ja purettiin myöhemmin Toisen maailmansodan loppuessa. Yksikön tarkoitus oli kehittää joukkotuhoaseita käytettäväksi venäläisiä ja kiinalaisia vastaan. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat biologinen ja kemiallinen sodankäynti. Yli 10 000 ihmistä, niin siviilejä kuin sotavankejakin, kuoli yksikön tekemien ihmiskokeiden takia. Toisen maailmansodan syttyessä kokeita tehtiin jatkuvasti täysin vailla minkäänlaista moraalia. Kiinassa tehtyjen erillisten kemiallisten asekokeilujen takia kuoli lisäksi noin 200 000 siviiliä. Yksikkö 731:n tekemät kokeet olivat natsisaksassa tehtyjen raakuuksien ohella varmasti julmimpia mitä ihmiskunta on ikinä joutunut kestämään. Andrei Iskanovin elokuva Philosophy of a Knife kertoo näistä tapahtumista ja esittelee ne katsojalle kaikessa kauheudessaan.

Toisin kuin Mou Tun Fein aiemmin samasta aiheesta ohjaama elokuva Men Behind the Sun (1988), Iskanov lähestyy teemaa täysin omalla tavallaan. Mou Tun Fei olisi aikoinaan halunnut tehdä elokuvastaan dokumentaarisen, mutta viranomaiset eivät tähän suostuneet. Nyt ajat ovat muuttuneet ja Iskanoville tarjoutui mahdollisuus yhdistellä raakaan ihmiskoekuvastoonsa runsaasti aitoa dokumentaarista materiaalia, haastattelupätkiä sekä parikin eri kertojaa (sairaanhoitaja ja sotilas), joiden kautta tapahtumia viedään eteenpäin. Iskanovin itsensä kuvaamat kidutuskohtaukset on vanhennettu digitaalisesti, jotta ne sopisivat paremmin aidon 1940‑luvulta peräisin olevan kuvamateriaalin sekaan.

Philosophy of a Knife ei ole helppo elokuva, ja sen katsominen on haastavaa kenelle tahansa. Kaikki sen sisältämät draamajaksot ovat mustavalkoisia eivätkä sisällä lainkaan dialogia. Elokuva on täynnä äärimmäisen raakaa ja brutaalia kuvastoa, jota vielä siivittää välillä nähtävä aito kuvamateriaali sekä tieto siitä, että elokuvassa esitettyjen tapahtumien juuret ovat tiukasti kiinni todellisuudessa. Tämän lisäksi elokuvan eeppinen, yli nelituntinen kesto on suorastaan käsittämättömän pitkä. Katsomiskokemusta tavallaan helpottaa se, ettei elokuvassa ole myöskään juuri minkäänlaista juonta. Katsomistaukoja on siis helppo pitää aina silloin kun raakuuksien ja kiduttamisen katseleminen käy liian raskaaksi. Iskanov itse on jakanut elokuvan kahteen osaan.

Philosophy of a Knife on kuvastoltaan monin paikoin puhdasta eksploitaatiota, mutta sitä ei missään tapauksessa kannata sivuuttaa pelkästään sellaisena. Se on täynnä todella inhottavaa sadismia, ja monista sen hahmoista huokuu kylmä pahuus, mutta kuten Mou Tun Feinkin elokuvalla, myös Philosophy of a Knifella on tärkeä ydin. Iskanov suhtautuu elokuvansa teemoihin objektiivisesti eikä alennu syyttämään japanilaisia tai ylistämään venäläisiä. Tämä edesauttaa onnistuneesti tietynlaisen tasapainon säilymistä läpi elokuvan, vaikka keskitytäänkin enimmäkseen venäläisten kokemuksiin kiinalaisten jäädessä vähemmälle huomiolle.

Elokuvan teko kesti neljä vuotta ja tuona aikana Iskanov onnistui haalimaan runsaasti aihemateriaalia. Kaikesta päätellen elokuvan tekeminen oli ohjaajalleen hyvin henkilökohtainen projekti ja on selvästi nähtävissä, että taustatyöhön ja materiaalin keräämiseen on käytetty erityisen paljon vaivaa.

Iskanovin visuaalinen tyyli on tuttua hänen aiemmista elokuvistaan. Pääpaino on erikoisefekteissä, joita kohtausten mustavalkoisuus tukee erityisesti silloin, kun ne eivät ole täysin onnistuneita. Tällaiset kohtaukset ovat kuitenkin suhteellisen harvassa ja efekteistä vastannut ryhmä (Svyatoslav Iliyasov, Dmitriy Skripnik sekä Iskanov itse) voi olla lopputulokseen tyytyväinen. Usein toinen kertojista selittää katsojalle jostakin tietystä tapahtumasta tai ihmiskokeesta ja sen jälkeen siirrytään kohtaukseen, jossa kokeen toteutus näytetään katsojalle käytännössä.

Elokuvassa nähtäviin kokeisiin kuuluu mm. ihmisten altistamista myrkkykaasuille, alipaineelle, äärimmäisille lämpötiloille ja sähköiskuille. Joillekin tartutetaan tarkoituksella koleraa tai ärhäköitä sukupuolitauteja, joillekin raskaana oleville tehdään vivisektio ilman puudutusta. Eräältä naiselta leikataan kasvot irti hänen ollessaan tajuissaan, toisen vaginaan tungetaan torakka... Myös erityisen mieleenpainuva on lähes viisi minuuttia kestävä jakso, jossa koehenkilöltä revitään pihtien avulla hampaita irti yksi kerrallaan ja tällä tavoin selvitetään ihmisen kivunsietokyvyn rajoja. Iskanovin kamera viipyilee muutoinkin gorekohtauksissa pitkiä aikoja eikä anna katsojalle armoa, vaan pakottaa osallistumaan julmuuksien seuraamiseen. Lisäksi elokuvan musiikki on mainitsemisen arvoinen – Alexander Shevchenkon score sopisi laatunsa puolesta melkein mihin tahansa kauhuelokuvaan ja erityisen hyvin inhan mässäilyn ääniraidaksi.

Philosophy of a Knifen ensimmäisen puolituntisen aikana käydään läpi yksikkö 731:n perustamiseen johtavia taustoja ja loppupuolella käsittelyssä on yksikön purkamiseen liittyvät seikat sekä Khabarovskissa (joka on myös Iskanovin kotikaupunki) pidetyt sotaoikeudenkäynnit. Joulukuussa vuonna 1949 Khabarovskin oikeudenkäynneissä tuomittiin kaksitoista hirmutöistä päävastuussa ollutta tiedemiestä. Suuri osa muista armahdettiin heidän antamiaan tietoja vastaan. Lukemattomien gorekohtausten ja dokumentaarisen materiaalin lomassa haastatellaan venäläistä yli 80‑vuotiasta entistä lääkäriä Anatoly Protasovia, joka kertoo omista muistoistaan ja kokemuksistaan yksikön ajoilta. Protasovin haastattelut ovat parhaimmillaan todella vakuuttavaa ja mielenkiintoista kuultavaa.

Philosophy of a Knife tullaan varmasti muistamaan pikemminkin raakaa ja äärimmäistä gorekuvastoa sisältävänä eksploitaatioelokuvana kuin vakavasti otettavana yksikkö 731:n toiminnan kuvaajana. Elokuva ei yllä Men Behind the Sunin tasolle, mutta on kieltämättä omanlaisensa teos. Onko se mestariteos? Siitä voidaan olla montaa eri mieltä.