Jari Mustonen

El techo de cristal (The Glass Ceiling, 1971)

Ohjaaja:

• Eloy de la Iglesia

elokuva arvostelu

Ohjaus: Eloy de la Iglesia

Espanjalaisen elokuvan kaanonissa ei ole varaa sivuuttaa baskiohjaaja Eloy de la Iglesian läpimurtoelokuvana pidettävää El techo de cristalia. Sen ilmestyessä keväällä 1971, käänsi tuolloin 27‑vuotias ohjaaja uuden sivun espanjalaisen elokuvan historiaan.

Iglesian yhdessä kumppaninsa Antonio Fosin kanssa kirjoittama tarina ei alun alkujaan lähtenyt kulkemaan kovinkaan omaperäistä tietä. Elokuva kertoo yksin kesäasuntoon jäävästä Martasta, joka epäilee yläkerran naapurinsa murhanneen aviopuolisonsa. Sinällään suppea, muun muassa Hitchcockin Takaikkunasta (1954) lainaava idea kasvaa kuitenkin omaleimaiseksi psykologiseksi trilleriksi Iglesian voimakkaasti vihjailevalla kuvallisella kerronnalla, joka ei oikein missään vaiheessa tarjoa katsojille lopullista ratkaisua. Yhden ihmisen epäluulosta käynnistyy syrjäisellä maaseudulla viiteen henkilöön kulminoituva murhaleikki – vai onko kaikki sittenkin vain kuvitelmaa? Entä kuka on se salaperäinen henkilö, joka ottaa kuvia Martasta? Vai ovatko nekin vain katsojille paljastuvia muistoja?

Toisin kuin italialaisissa vastineissaan (lähinnä gialloissa), ei varhainen espanjalainen trilleri tarjoa yleensä kuin muutamia harkittuja verisiä kliimakseja, eli jännitteen purkautumisia. El techo de cristal onkin tyyppiesimerkki uudenlaisesta 70‑luvulle päivitetystä espanjalaisesta trilleristä. Iglesialle ominaisesti Martan tarina päättyy vailla sen suurempaa ulospääsyä erittäin tehokkaaseen ja ambivalenttiin, poikkeuksellisen monitulkintaiseen kohtaukseen.

Näyttelijöikseen Iglesia sai varsin mielenkiintoisen poppoon. Heistä tunnetuin lieni Martaa näyttelevä Carmen Sevilla, jonka suuri yleisö tiesi paremmin laulajana, ja televisiomainoksista. Yläkerran naapuria Juliaa tulkitsee puolestaan genre-elokuvien pienissä rooleissa nähty Patty Shepard (mm. Mio caro assassino, 1972) ja jännitteen kolmatta pyörää, eli maatilan liepeillä asuvaa taiteilijaa, Ricardoa, näyttelee niin ikään lähinnä sivuosia urallaan tehnyt Dean Selmier (La novia ensangrentada, 1972).

Paitsi erinomainen kuvallinen kertoja, oli Iglesia myös huomattavan kyvykäs henkilöohjaaja. Vaikka kaikki elokuvan hahmot ovatkin niin monista genre-elokuvista tuttuja karkeita karikatyyrejä, eivät näyttelijät jää tällä kertaa visuaalisen tapahtumasarjan seinätapetiksi.

Oman aikansa espanjalaisen elokuvaan El techo de cristal oli kuin psykologinen veitsenviilto, jonka jäljet ovat yhä näkyvissä. Valitettavasti tämä merkkiteos on sittemmin unohtunut arkistojen kätköihin.