Kalle Karinen

True Legend (2010)

Ohjaaja:

• Yuen Woo-ping

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yuen Woo-ping

Martial arts ‑lajeista jaloin eli drunken fist kungfu vietiin lakipisteeseensä vuoden 1978 Jackie Chan -überklassikossa Drunken Master. Sen jälkeen ilmestyi joukko virallisia ja epävirallisia jatko-osia sekä copycat-elokuvia, joiden taso vaihtelee typerryttävän huonosta (Drunken Master Strikes Back, 1978) erittäin viihdyttävään (Drunken Tai Chi, 1984). Näkyipä tuore drunken boxing ‑yritelmä myös heikossa Ong bak 2:ssa (2008). Drunken Masterissa Jackie Chanille opetti kahdeksan juopon jumalan opit "kerjäläisten kuningas" Su (show'n helposti varastava papparainen "Simon" Yuen Siu‑tien).

Nyt 32 vuotta myöhemmin Drunken Masterin ohjaaja Yuen Woo‑ping palaa onnistuneesti kertomaan tämän kerjäläis‑Sun "todellisen" legendan syntyvaiheet. True Legend koostuu kahdesta noin tunnin mittaisesta erillisestä osasta. Ensimmäinen osa kertoo kuinka Su perehtyy drunken fist ‑tekniikkaan, jälkimmäinen kuinka hän käyttää sitä nostattaakseen kiinalaisten kansallistuntoa länsikulttuurin rapauttavan vaikutuksen uhatessa.

Elokuvan alkukohtaus ei lupaa hyvää. Su Can ‑niminen mestarisoturi (Vincent Zhao; Once Upon a Time in China IV, 1993 & Once Upon a Time in China V, 1994) apureineen suorittaa vanginpelastusoperaation, joka johtaa vaijerien voimin lentävien sotilaiden taisteluun naurettavassa cgi‑luolakuilussa. Hieman tökeröjen juonenkäänteiden kautta Su saa osakseen veriveljensä Yuan Lien (Andy On; Fatal Contact, 2006) salaisen katkeruuden.

Myöhemmin Yuan palaa tapaamaan velipoikaa, mutta nyt kuvernöörinä ja pahaenteisen kalpean näköisenä. Syynä on hänen harjoittamansa five venoms ‑tekniikka. Lisäksi Yuan on ompeluttanut kehoonsa panssareita saavuttaakseen eräänlaisen haavoittumattomuuden. Sun perheidylli rikkoutuu ikävästi Yuanin tappaessa isäukon ja koko talon väen, ja ryöstäessä Sun vaimoksi päätyneen sisarensa ja näiden yhteisen lapsen.

Sun kostoyritys epäonnistuu ja hän päätyy nuolemaan haavojaan vuoristoon, ruumiillisesti ja etenkin henkisesti murtuneena. Vuorella majaileva hyväntekijä (Michelle Yeoh) auttaa miehen jaloilleen, ja kohta hän onkin treenaamassa lähistön dramaattisilla kallioilla tapaamiensa kahden eksentrisen hahmon kanssa. Toinen on Jay Choun näyttelemä, hassuissa vaatteissa lentelevä "God of Martial Arts", ja toinen on itse Gordon Liu, joka jälleen kerran vetää valkohapsisen Pai Mei/San Te ‑roolinsa. Myöhemmin Michelle tosin kertoo, että hän, Su ja Sun vaimo ovat ainoat ihmiset vuorella. Känniharhaa tai ei, Su palaa drunken fist ‑tekniikalla vahvistuneena kehiin haastamaan Yuanin.

Treenivaiheessa, noin 40 minuutin kohdalla, valjastetaan käyttöön elokuvan erikoisuus: 3D‑kohtaukset. Kuvan yläkulmaan ilmestyy ikoni ilmoittamaan, että nyt 3D‑lasit päähän. Ikävä kyllä kyseessä on vanhakantainen halpa polarisaatio‑3D eikä moderni aktiivistereosulkijalasiratkaisu. Tästä johtuen välillä kuva ei näytä juuri ollenkaan kolmiulotteiselta, ja välillä elementit taas ovat täysin irrallaan toisistaan – esimerkiksi henkilön lentäessä seinään seinä tuhoutuu, vaikka 3D‑lasien kautta katsottuna näyttää välissä olevan pari metriä tilaa. Oudosti monet ei‑3D‑jaksojen aikaisetkin kohtaukset ovat hyvin 3D:mäiseen tapaan kuvattuja – ehkäpä True Legendistä nähdään myöhemmin täysin kolmiulotteinen versiokin.

Elokuvan jälkimmäinen osa kertoo, kuinka Su nousee katualkkis-alennustilastaan ja tekee selvää länsimaisista öykkäreistä, jotka Jet Li ‑elokuvan Fearless (2006) tapaan haastavat paikallisia kungfun taitajia otteluihin. Su joutuu kohtaamaan tiikeriaitauksen yllä olevassa kehässä rumia painijakorstoja. Yllättävästi haudan takaa valkokankaalle tekee paluun uudessa roolissa itse vanha pervo David Carradine, joka keskittyy huutelemaan ohjeita kinkkien tappamiseen ja jopa piikittää dopingia oman tallinsa taistelijoihin.

Yuen Woo‑pingin nykyinen näkemys drunken fististä näyttää olevan lähinnä paljon breakdance-liikkeitä yhdistettynä humalaiseen kungfuun. Vastustajat käyttävät kungfun lisäksi ninjutsua ja vapaapainia. Leffamaailmaan kovasti tunkemassa oleva vapaaottelija Cung Le (tuleva Tekken, 2010; Pandorum, 2009) väläyttää taitojaan alussa Sulle kampoihin pistävänä rosvopomona. Vaikka mitään rajoja rikkovaa mättöä ei nähdäkään, ovat taistelut päteviä jo erinomaisen editoinnin ansiosta – iskut tuntuvat voimallisilta ja napakat ääniefektit ryydittävät nyrkkien osumia. Alkuperäisestä Drunken Masterista tuttuja huvittavia kikkailuja viinaruukuilla ja muilla objekteilla on tarjolla myös.

True Legendin selvin heikkous on sen rakenne: tarina jakautuu kahteen jaksoon, ja ensimmäisen loppuhuipennus on tiukempi ja näyttävämpi kuin kakkosjakson kliimaksi, josta seuraa hienoinen pettymys. Toinen ongelma on tietenkin tuotannosta johtuva tietty mannerkiinalaisuus, joka tarkoittaa turhan vakavanaamaista ja pahimmillaan pateettista juonenkuljetusta. Onneksi Yuen Woo‑ping maustaa elokuvaansa mielikuvituksellisilla käänteillä, tiukoilla tappeluilla ja jopa huumorilla, ja saa sen näin nousemaan monien muiden vastaavien "manner-Kiina" ‑perioditoimintadraamojen (kuten Zhang Yimoun Hero, 2002) yläpuolelle. Tietty kohokohtien puute itse taisteluissa vaivaa kautta linjan, mutta True Legendin voima on sen hyvä näyttelijäkaarti ja viihteellinen monipuolisuus, joka saa kahden tunnin keston hujahtamaan nopeasti.